Kuukausiliite: kulinaristiextra!

Täällä blogissa on ollut tapana informoida meijän vatsanväänteistä ja suoliston toiminnasta, joten ajateltiin että nyt olis korkea aika keskittyä asiaan rupukakan takana, eli ruokaan!

Perjantaina olimme sopineet koordinaattorimme Hyn kanssa menevämme ulos drinkeille erääseen paikalliseen ravintolaan (muovijakkaroita kadulla). “Drinkeille” meneminen on ehkä vähän harhaanjohtava ilmaisu, koska useimmiten illan aikana juodaan ehkä yksi olut ja syödään kasoittain ruokaa, jota tilataan yhdessä niin että kaikki närkkivät yhteisiä annoksia omilla puikoillaan. Hy ilmoitti olevansa hieman myöhässä, mutta me, mie, Ville, Leena ja Viena, reippaina löysimme ravintolan omatoimisesti ja päätimme aloittaa illan tilaamalla jotain pientä snäksiä. Valitettavasti menu oli vain vietnamiksi, joten ruokalaji piti päättää ihan vaan arpomalla. Hetken odottelun jälkeen pöytään kannettiin lautasellinen jotain friteerattuja asioita ja dippikastike. Tässä vaiheessa myös Hy liittyi seuraamme ja repesi nauramaan ku näki annoksen. Hetken arvuuttelun jälkeen meille selvis että ne friteeratut luiset palaset oli sian saparoa. Syötävää niissä ei oikein ollu ja se mitä niistä sai irti, maistu lähinnä vaan rasvalle, joten tää ruokalaji ei meijän raadista saanu mitään huippuarvosanaa. Tästä uudesta kokemuksesta rohkaistuneena pyydettiin Hytä tilaamaan meille myös sammakkoa ja etanoita, joita paikasta myös sai. Sammakko oli kaikille positiivinen yllätys, liha oli pehmeetä ja maistu kanalle. Syötävää tässäki ruokalajissa oli kuitenki valitettavan vähän, lähinnä vaan reidet ja pohkeet. Kolmas ruokalaji, etanat, tarjoiltiin tulisessa kastikkeessa. Koostumus oli Villen sanojen mukaan “vähän järsäkkää”, kumimaista ja rutisevaa, mutta maku oli ihan hyvää. Näyttivät korvasieniltä. Illan viimeinen ruokalaji oli vesipuhvelia (nautaeläin viime postauksen kuvassa) ja jotain vihreitä lehtiä. Ulkonäkö ja myös maku muistutti ehkä epäilyttävästi poronkäristystä, ja puhveli saikin ihan hyvän arvosanan raadiltamme, tätä pitää joskus saada lisää!

Muita suosikkiruokiamme on Bò là lôt joka on grillattu naudanlihakäärö, Huen erikoisuus, tuore kevätkääryle jota dippaillaan maapähkinäkastikkeeseen sekä tietenkin jokapäiväinen perusmättö, paistettua nuudelia, kasviksia ja naudanlihaa. Pahimmat ruokapettymykset ovat tulleet kasviskeitosta, joka sisälsi vaan rupusia lehtiä sekä Hoi Anin erikoisuudesta White Rose, joka paljastui limaisiksi riisitärkkelysklönteiksi, jotka eivät vieneet nälkää. Hienoo on kuitenki se että vaikka tilattu ruoka aiheuttaiskin pettymyksen, ruoka on kuitenki niin halpaa että aina voi tilata jonkun toisen annoksen. :) Kahvi täällä tarjoillaan yleensä jäitten kanssa kylmänä, ellei sitä huomaa toivoa erikseen kuumaan. Paikallinen maitokahvi, Ca Phé Sua on saavuttanu miun keskuudessa suuren suosion. Se on vähän niikun espresso joka sekoitetaan kondensoidun maidon kanssa, joka on vähän niinku kinuskia ja sitten siihen lisätään jäätä. Tuloksena on erittäin imelä ja ihana kahvijuoma, joka samalla kertaa vastaa kahvihampaan kolotukseen ja yrittää tyydyttää kyltymätöntä makeanhimoa.

Meijän harjottelusta sen verran että tällä hetkellä ollaan vähän turhauduttu siihen. Tai pahimmasta turhaumasta päästiin jo toivottavasti yli, mut kuitenki. Töitä on vain viikonloppuisin koska arkipäivisin lapset ovat kuulemma niin kiireisiä, ettei meitä tarvita siellä. Lisäksi informaatio ei oikein tahdo kulkea lastenkodin johtoportaassa henkilöltä toiselle ja tää taas aiheuttaa meille hankaluuksia. Tästä esimerkkinä sunnuntaipäivä, kun mentiin Villen kanssa pitämään sinne meijän workshoppia, jonka aiheena oli se että kerrotaan asioita Suomesta ja meijän kulttuurista, sekä keskustellaan lasten kanssa siitä mitä on erilaisuus ja kuinka sitä tulisi kohdata (aika ammatillista, eikö?). Kun tultiin paikalle, siellä oli kuitenkin menossa englannin tunnit, vaikka Hy oli kovasti koittanut järjestää asioita niin se aika olis varattu meille. Workshop kuitenkin pidettiin vaihtelevalla menestyksellä ja vähän jäi semmonen kakanmaku suuhun siitäkin. Sunnuntai-iltapäivänä harkkaturhaumahuipun jälkeen kun palattiin töihin saatiin kuitenkin kokea korjaavia kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä, kun lapset halus ottaa meijät mukaan leikkeihinsä ja peleihinsä ja vauvat mönki meitä vastaan ku näki meidät. Siitä tuli semmonen olo että ehkä täällä ei kuitenkaan ihan turhaa vaan olla lasten retuutettavina, vaan ehkä heille on siitä myös jäänyt jotain käteen. Hope so!

Sadekausitiedote: Sadekausi on peruttu! Viikon verran on ollu tuhat astetta, auringonpaistetta ja ihon palamista. Eiköhän tää sää taas kohta huonone, mutta nautimme nyt niin kauan kuin tätä piisaa.

Hoi An ja harrasteita

Matkamaisemaa

Chào! Kertomamme tulva oli päivässä ohi. Illalla oli vesi jo kaduilta kadonnut, joten varasimme kahden yön matkan Hoi Aniin. Maanantaiaamuna nousimme bussin kyytiin klo 7.30 ja poimimme muita matkalaisia, kaikki turisteja, ympäri kaupunkia ja kaheksalta pääsimme poistumaan Huesta. Yhteen suuntaan matka maksoi 50 000 dongia, eli kaksi euroa. Saavuimme Hoi Aniin klo 12, ja matkaan mahtui aivan huikeita vuori-meri-maaseutumaisemia sekä kaksi vessataukoa, joista jälkimmäinen marble mountainsilla. Marmorivuoret on viis kaunista pikkuvuorta, joiden ympäristössä on marmorimyymälöitä pilvin pimein. Patsaita, koriste-esineitä ym. marmorista tehtyä. Luulis ettei tässä vaiheessa enää vuoret jaksais säväyttää, kun niitä näkee joka päivä, mutta kyllä ne vaan säväyttää.

Hoi An oli pieni turistikylänen, joka on täynnä räätäliliikkeitä. Suunnilleen 2/3 vastaantulevista ihmisistä oli turisteja ja 3/4 liikkeistä räätäliliikkeitä. Lähes välittömästi meihin iski räätälihaukkanainen, joka raahas meijät liikkeeseensä, ja niinhä siinä kävi että Pasi teetti itelleen takin ja mie kauluspaidan. Kuvastoa selaamalla sai valita itelleen mitä tahansa, ja seuraavana päivänä saatiin tuotteet hakea. Pasin takki makso 50 dollaria ja miun paita 17 dollaria. Työn jälki oli hyvää, ja päätin tilata myös valkosen kauluspaidan. Materiaali oli liikkeen toisen naisen kotona, enkä osannut vaatia nähdä sitä, joten seuraavana päivänä minuu odotti vaaleansininen paita, joka oli  sen toisen naisen mukaan kyseisen kankaan valkonen versio. Olin ihan sairaan vihanen että olin maksanu osamaksun jo paidasta, joka ei vastannu odotuksiani, enkä voinu siis vaan olla ostamatta sitä. Omistajanainen ei ollu paikalla, eikä toiselta naiselta herunu lainkaan sympatiaa eikä alennusta. Seuraavana päivänä sain omistajan käsiini ja sain ruhtinaallisen yhden dollarin takasin. Kerron silti, että älkää menkö Han Uyen -nimiseen liikkeeseen, palvelu ei vastannut odotuksia. Teetimme molemmat myös kengät. Paljon oli kenkäliikkeitä, missä sai teettää minkälaiset kengät tahansa. Päivässä! Kengät makso molemmilla noin 20 dollaria.

Hueen verrattuna Hoi An oli täynnä turisteja ja täten länsimaalaisempi. Kukaan paikallinen ei kummastellu meitä, koska olivat niin tottuneita turisteihin, eikä muovijakkararavintoloita paljoa näkyny. Hintataso oli myös hitusen korkeempi.

Rannalle Hoi Anissa pyöräiltiin kahtena päivänä. Kovien aaltojen vuoksi uiminen oli kielletty, mutta kuten muutama muukin rantaleijona, myöki uhmattiin kieltoa menemällä “uimaan”, eli kiljumaan ja pomppimaan aaltoihin. Aallot oli hurjat, ja muutaman kerran pelkäsin kuolevani, kun aallot tuli päälle kovalla voimalla. Uikkarit myös valahti useaan otteeseen pois jalasta. Aaltojen vuoksi siis. Rannalla sai olla rauhassa, eikä ollu pakko vuokrata tuolia, toisin ku meijän Huen rannalla.

Eka hotelli ja kaakelissa on beibi.

Reissun kaksi yötä vietimme kahdessa hotellissa. Eka oli 8 dollaria yöltä, ja ihan ok, kunnes päätettiin käydä nukkumaan. Silloin tuli mieleen Kultakutri ja kolme karhua. “Joku on nukkunut sängyssäni!” “Joku on nukkunut minunkin sängyssäni!” “Joku on kaivanu nenää lakanallani!” Lakanat oli likaset, ja Pasin lakanasta löydetty räkäkokoelma sai meidät vaihtamaan huonetta. Henkilökunnan nainen koitti selittää jotain, että sateen vuoksi saattaa olla likaset lakanat(?!). Jälkimmäisessä huoneessa ei ollu ikkunaa, ja oli sairaan kuuma, koska tuuletin puhalsi liian kovaa ollakseen päällä yön. Muutaman tunnin yöunien jälkeen teki mieli vaihtaa viereiseen hotelliin. Se oli hyvä päätös, ja hotelli oli hyvä, 12 dollaria.

Paluumatka samassa bussissa kesti alle kolme tuntia. Maisemat oli samat, eikä taaskaan malttanut nukkua hienojen maisemien vuoksi. Kolmen viikon jälkeen oli mukava käydä yöreissulla muualla, ja suosittelemme Hoi Ania kaikille vietnamilaisille ja suomalaisille. Ei ehkä Vietnamia aidoimmillaan. Vilkkaaseen Hueen oli mukava palata.

Näitä jykeviä nautoja on ympär Vietnamii.

Tänään kävimme kuntosalilla! Puolen päivän maissa salilla ei ollut ketään muita. Kerta maksaa 5000 ja kuukausi maksaa 50 000. Laitteet eivät ole nykyaikaiset, mutta niitä on huima valikoima. Seiniä kiertää kehystetyt kuvat Mr Universumeista. Liikunnasta tuli hyvä mieli ja olo. Tänään meillä oli myös eka vietnamin tunti. Myö ja Viena ollaan kolmistaan yksityisopetusryhmä, ja tunnilta touhu maksaa 4,5 dollaria ja menemme tunnille kerran viikossa. Tänään harjoteltiin vokaaleiden lausumista, mikä osottautui varsin hankalaksi. A lausutaan eri tavalla kuin â tai à tai a, jonka päällä on vielä erilainen väkänen. Ilman väkäsiä sana muuttaa merkitystään. Meijän naisopettaja on hauska ja vähän pelottava, kun pitää vuorotellen lausua hänelle sanoja, joita ei oikeesti osaa lausua. Tänään opimme muun muassa miten sanotaan, että haluan yhden papaija-shaken(ilman väkäsiä se kirjotetaan Cho mot sinh to du du). Vähän kieltä ja sanoja osaa jo, mikä avaa tätä maata paljon enemmän, mutta kielitunti tuntu hetkittäin miusta kyl tosi vaikeelta.

Kosteissa merkeissä

Meijän huone, 12 dollaria yöltä

Sadekausi alkoi tiistai-iltana. Kovasti vaikuttaa siltä, että joku veti sadekausi-vivusta, sillä niin yhtäkkiä rankkasade alkoi. Joka päivä on satanut suurimman osan päivästä ja kovaa. Silloin kun ei sada, voi päättää lähteä ulos huoneesta vain jotta pyörän selkään päästyään vois alkaa sataa uudestaan. Yhtenä päivänä on ollu enää auringonpaistetta sateen alun jälkeen, mut on täällä yhä lämmin. Ollaan ostettu sadeviitat ja kumisaappaat täältä, mut eipä nuo oikei rankkasateessa pidä täysin kuivana. Tänään työmatkalla yhessä kohassa oli polveen saakka vettä tiellä, mut pyörän selässä se ei oikeestaan haitannu, mutta sitte kun illalla lähettii polkemaan pimeessä kotia kohti, ni miepä sitte etummaisena tipahin kyseisessä kohassa tieltä sivuun ojaan, koska oli niin pimeetä etten nähnyt, ja olin sitte reisiä myöten jossai likavesikaivossa. Ei kuulunut miun Parhaat kokemukset Vietnamissa Top 100 -listalle. Sadetta tulee tosiaan niin paljon, että aktiivisuustaso on laskenut aika roimasti, kun ei rankkasateeseen tee mieli mennä.

Tänään Saara lähti Suomeen henkilökohtasten syiden vuoksi, ja on ollu vähän apeana mieli siitä. Leena lähti saattamaan Pariisiin saakka.

 Amerikkalaisten tukikohta Khe Sanh

Käytiin maanantaina DMZ-kierroksella(dmz=demilitarisoitu alue Vietnamin sodassa), ja suosittelemme sitä kaikille tänne tuleville. Maksoimme 9 dollaria retkestä, joka kesti klo 6-17. 14-paikkasessa bussissa ajeltiin ympäri vuoristoa ja tärkeitä sotapaikkoja. Käytiin myös tunneleissa maan alla, jossa vietnamilaiset on asunu kuus vuotta Vietnamin sodan aikaan. Meillä oli mukana vietnamilainen opas, joka puhui englantia, mutta niin vaikeella aksentilla ettei saanu oikeestaan mitään selkoa mitä leidi puhui. Alkumatkasta olin hieman huonovointinen, enkä pystynyt keskittymään muuhun kuin oppaan mainitsemiin vuosilukuihin. Hauskat vuosiluvut 1969 ja 1966 lausuttiin “nineteen-shittynice” ja “nineteen-shittyshit”.

Työ turhauttaa tällä hetkellä kovasti. Ensi viikosta alkaen kokeillaan sellasta että myö kolme mennään töihin vain la ja su, koska viikolla meijän hengailu siellä on aika turhaa ja booringia. Viikolla ollaan lähinnä oltu riehuvien 4-vuotiaiden kanssa, joiden kanssa ei voi kommunikoida, ku ei oo yhteistä kieltä. Mikään pelailu tai ohjattu tekeminen ei oo onnistunut, koska hyö ei pysy paikallaan tai haluu tehä mitää yhteistä, muuta kuin olla meidän kanneltavina. Viikonloppusin on ollu enemmän vanhempiakin lapsia paikalla, ja tänään esim. pelattiin unoa heidän kanssa. Muiden harjoittelupaikat on vähän eriluonteisia, ja siellä on jo pidetty ihan jotain ohjattuja tuokioita. Harjottelu ei oo siis meille täll hetkellä mikään kohokohta tai inspiraation lähde.

Kuntosalia etsimme eräänä päivänä. Pasi kävi yhen salin sisällä, ja tapasi kookkaan aasialaisen miehen, joka puhui englantia. Hän kertoi että salilla käyminen maksaisi 50 000 dongia (eli noin 2e) kuussa. Muutaman päivän päästä menimme salivermeissä samalle salille, jossa meille omistaja kertoi että sali maksaa 400 000 dongia kuussa. Rasismia rikkaita valkoihoisia kohtaan kohtaamme siis. Naisethan ei täällä saa salilla käydä, vaan meijän sairaanhoitajatytöt käy yhen hotellin omalla salilla, mikä ei kuulemma oo hirveen hyvä. Eli onneksi ollaan miehiä!

Myö ja Viena alotetaan ilmeisesti opiskelemaan yliopistolla vietnamin kieltä joskus ensi tai sitä seuraavalla viikolla. Ilman harrastuksia voi sadekausi käydä tylsäksi.

Ruuasta täytyy nyt mainita, että ruoka on todella hyvää ja edullista. Ruoka useimmiten koostuu riisistä tai nuudelista + liha/kana/kala/kasvisasiasta. Aika paljon on rasvaa lillumassa lautasen pohjalla kun ateria on syöty, mutta ihan tosi hyvää on. Muutaman epäonnisen aterian olen syönyt. Ravintola-sanasta ei tule useimmille kenties oikein realistinen kuva vietnamilaisesta ravintolasta. Useimmat paikat ovat perheen kotona, ateriointi tapahtuu 30cm korkuisilla muovijakkaroilla ja -pöydillä. Löytyy myös vähän länsimaalaisemman näkösiä paikkoja, mutta siellä ei usein paikallisia ole. Nyt tietää jo mitä kana ja nauta on vietnamiksi, joten ei olla enää pitkään aikaa syöty mitään tuntematonta. Halvinta mitä ollaan syöty on 7000 dongin kalakeitto. Kuvassa on nuudeli-naudanlihakeittoa, mikä on huen spesiaaliherkku, ja myö kyllä tykätään.

Virallinen kakkanurkkaus: Miulla on kahen viikon sisällä ollut ripulia useaan otteeseen, mutta nyt se vaikuttaa jääneen menneisyyteen. Pasi teki henkilökohtaisen ennätyksen ummetusputkessa, tuloksella maanantai-perjantai.

PÄIVITYS:

Veneilijä meidän kadulla

Tänään sunnuntaina ei mentykään töihin, koska vesitaso on mukavasti yöllä noussut. Päätettiin lähteä taksilla töihin, koska pyöräreittimme pikkukujilla ei tuntunut luotettavalta, mutta siltojen yli ei päässytkään autolla jostain syystä, joten päätettiin luovuttaa ja palata hotellille. Meidän kujalla on vettä noin 20 cm ja kujalta poistuttaessa isommalla tiellä jo yli puol metriä. Siltikin täällä on katukeittiöt auki ja sateessa padat pohisemassa, hauska näky. Telkkarista tulee Forrest Gump, jossa seikkaillaan Vietnamin sodassa.

Synttärikakku

Pasin ja Saaran synttäreitä vieteltiin tuossa yks päivä. Täytekakkua syötiin suomalaisessa seurassa meidän lempiravintolassa nimeltä Phuong Nam.

Vietnam-arkea

Eka työviikko on nyt takana ja ensimmäiset viralliset vapaapäivät edessä! Sää on edelleen tosi lämmin ja aurinkoinen, eikä sadekaudesta oo tietoakaan. Sen olisi pitänyt kuulemma jo alkaa aikoja sitten, mut ei tää ilmastonmuutos minuu ainakaan haittaa :) Ilmassa alkaa olla jo vähän merkkejä arjen alkamisesta kun ei enää jaksa ihan jokaisesta palmusta ja banaanipuskasta innostua niinkun reissun alussa, mut mukavaa edelleen on.

Toissapäivänä eli lauantaina oli kenties Vietnam-ajan tyhmin päivä. Heti aamulla kun herättiin Villen ripuli palas takasin kuvioihin ja pitikin miettiä päivän ohjelmaa vähän uusiks. Iltapäivällä päätettiin kuitenki lähtee paikalliselle uimastadionille uimaan ku sitä oltiin jo pitemmän aikaa suunniteltu. Uimahallin pukuhuoneosasto oli varsin mielenkiintoinen ja herätti vähän kummastusta et missäs nää vaatteet nyt oikein pitääkään vaihtaa ku hallin eteisessä oli vaan lokerot mihin yks nainen käski meijän jättää kaikki tavarat. Suihkuosastokin näytti lähinnä kaasukammiolta. Ulkoaltaassa oli kuitenkin ihanan lämmintä vettä, joka tosin ei ollut ihan suomalaisen puhtauskäsityksen mukaista, eli ei tehny mieli työntää sinne naamaansa. Kiva oli uida siihen asti kunnes Ville sai vedestä (joko liasta tai jostain kemikaalista) allergisen reaktion silmiin ja ihoon jotka rupes kutisemaan ja turpoomaan. Allergialääkkeen jälkeen lähettiinki sit hotellille kattomaan Simpsoneita ja kiroamaan koko typerää päivää. Huonon voinnin takia Ville jäi illalla lepäämään hotellille ja myö lähettiin Vienan kanssa kahestaan töihin “iltavuoroon”. Kaupungilla kun pysähdyttiin ja lukittiin pyörät ni samalla hukkasin pyöräni avaimen enkä enää löytäny sitä mistään. Koska työt kutsui, jätettiin pyörät siihen paikkaan ja mentiiki taksilla töihin. Töistä tultiin myös takasin taksilla ja takasin hotellille mie menin varsin paikalliseen tapaan Vienan tarakalla kannatellen omaa pyörääni siinä vierellä :) Töissä oli kuitenki lauantaina ehkä kivoin päivä, joten ei se pyörän raahaminen enää nii paljon ärsyttänyt.

Eilen aamulla meillä oli kolme tuntia töitä ja oltiin vietnamilaisvapaaehtoisten apuna opettamassa englantia. Lapsia ei kutenkaan ihan hirveesti napostellu opiskella 6 päiväisen kouluviikon lisäks vielä sunnuntaina enkkua. Tilanne pääty jotenki siihen että vietnamilaiset opetti meille vietnamia ja myö opetettiin heille suomea. Iltapäivällä (päiväunien jälkeen tietenkin) lähettiin Villen kanssa pyöräilemään Huen ympäristöön ettimään kuninkaallisia hautoja. Tu Ducin hauta löydettiin ja kävi ilmi et kyseessä ei ookkaan ihan mikä tahansa hautakuoppa vaan paikalla oli palatsialue, vähän niinkuin pienikokoinen Kielletty kaupunki, jossa vierailtiin jo aikasemmin. Iltapäivä oli jo kuitenki aika pitkällä kun päästiin sinne ja meillä tulikin vähä kiire et ehittiin kiertää alue. Yhen temppelirakennuksen sisäpihalle myö meinattiin jäähä vangeiks, kun siellä laitettiin ovet kiinni vaikka myö oltiin vielä sisällä! Pikaisen paniikkin ja oven ryskytyksen tuloksena meijät onneks kuitenkin päästettiin vapauteen.

Tänään käytiin tutustumassa yhteen suurimmista torialueista täällä. Sieltä kyl sai ihan kaikkea siankärsästä lohikäärmehedelmään. Eräs nainen tuli juttelemaan meille (yllättävän hyvällä englannilla!) ja kyseli että mistä päin myö ollaan. Kun vastattiin että Suomesta ni hää innostui ja selitti meille et hänellä on yksi suomalainen ystävä. Tän suomalaistuntemuksensa perusteella hän kerto miten Ville kyl näyttääkin ihan suomalaiselle. Sen sijaan mie en hänen mukaansa ollu yhtään suomalaisen näkönen vaan olin varmaankin tanskalainen. Lisäksi hää moneen kertaan hehkutti sitä kuinka lyhyt ja lihakseton Ville on. “You´re so small! No muscles!” Mut tää oli ilmeisesti tarkotettu kohteliaisuudeksi vaik myö vähän repeiltiikin sille, ja hää kerto että koska Ville näyttää niin sievältä, niin "don´t worry, everybody likes you". Kuitenki, hirveen mukava oli hän ja luvattiin mennä vielä toistekin kattomaan hänen t-paitakojua :D

No johan nyt on markkinat!

Miun vatsa toimii vähän erikoisella tavalla kolmen päivän syklissä. Kaks päivää ihan ummessa ja sitten kolmantena pitää käydä kahen päivän eestä vessassa. Mut toivottavasti parantumaan päin on vatsa-asiat!

Suitsukekauppa. Suitsuke täällä tuoksuu lähes koko ajan ja niitä poltellaakin melkein joka paikassa.

Pelkoa ja inhoa Las Toiletissa

Harjoittelu on alkanut. Myö ollaan Pasin ja Vienan kanssa semmosessa lastenkodissa minkä nimi lausutaan an thuaa, ja sillä on englanninkielinen nimi Home of Affection. Meillä on työviikko torstaista sunnuntaihin, ja kolme tuntia päivässä. Kolmena näistä päivistä saahaan ruoka töistä maksua vastaan. Muut ajat sitten suunnitellaan tulevia work shoppeja, joissa olis tarkotus opettaa lapsille persoonan kehitykseen liittyviä juttuja, kuten itsetuntoa ja yhteistyötaitoja ja muuta hämärää. Ollaan nyt kahtena päivänä oltu lastenkodissa, ja siellä ollaan lähinnä oltu pienimpien lasten kiipeilypuina ja räänpyyhintäkohteina. Pienimmät lapset on tosi sööttejä. Ikähaarukka on ehkä 1-18-vuotta. Ollaan kovasti kyselty lasten nimiä, mutta eipä noita vietnamilaisia nimiä oikein hetkessä opi. Helpoimmat lausutaan hau ja lee. Yhteisen kielen puuttuessa tuntuu aika vaikeelta lähteä juttelemaan lasten kanssa. Sunnuntaisin meillä tulee olemaan tulkit, jotka on yliopiston englanninopiskelijoita. Vähän huolettaa tässä vaiheessa, että tuleeko kolme kuukautta olemaan just lähinnä lasten riehuntakavereina olemista. Mut positiivista asennetta vaan, ja eiköhän tää tästä ala rullaamaan. Koordinaattorimme Hy on aika monena päivänä viikossa siellä meijän työpaikalla, joten tukea löytyy.

Lapsista puheenolleen, jos luulitte että suomalaiset lapset on maailman kauneimpia niin väärässä olette! Kaikki vietnamilaiset vauvat ja pikkulapset on maailman sulosimpia otuksia. Muutama voitais tuoda tuliaisiks. 

Tänään myö ja tytöt vuokrattii skootterit hotellilta ja ajeltii rannalle iltapäivällä. Ranta on suomalaiseen makuun tietysti aika hulppea, vaikka vähä slummahtava alue onkin. Mie näytän nykyään melko paikalliselta, niiku kuvasta näkyy. Ehkä puolella ihmisistä on hengityssuoja, joka suojaa pakokaasuilta ja savulta(jota syntyy yllättävän paljon, kun kaikki polttaa roskansa kadulla).

Eilen miulla oli ensimmäinen (eikä varmaan viimeinen) ripulipäivä. Aamukuudelta alko ja päivällä otin sitte vähä imocuria naamaan, mikä kivasti pysäytti suolen toiminnan tyystin. Veteläksi veti, ja poistuin huoneesta päivän aikana kaks kertaa: työpaikalla piipahdin ja sitte illalla kävin syömässä ulkona. Kiitos hotellille kaapeli-tv:stä! Huippumallien haussa ja Pink Pantherin seurassa sujui päivä iloisin, mutta vähä löysin merkein. Jossain vaiheessa alkoi koskemaan kroppaa kun oli niin paljon viettänyt makuuasennossa, mutta ripuli sai myös vähän lämpöä nousemaan. Kun elimistö voi huonosti, voi myös mieli alakuloisesti, ja tuntu aika kurjalta maata pimeessä huoneessa kattomassa telkkaria Vietnamissa. Mutta toisaalta tutut sarjat telkkarissa saa tän paikan tuntumaan ei-niin-kaukaiselta-kotoa.

Pasin mahasta kerrottakoon että 1,5 vrk kestänyt pysähtyneisyyden aika on vihdoin päättynyt.

Toissapäivänä käytiin pyöräilemässä läheisellä buddhatemppelialueella,  jossa oli hienoimmat maisemat tähän saakka. Jokea ja vuorta ja vehreetä metsää. Munkkien laulua kuultiin myös. Ollaan myös osallistuttu kahteen eri iltamaan kahdella lastenkodilla, missä ohjelmaan on kuulunut lasten lohikäärmeasutanssia, esiteinien lauluesityksiä ja kilpailuja. Juhlat on järjestetty siksi, että täällä on nyt (toivottavasti) viimeistä päivää menossa tällanen lasten kuujuhla, jonka vuoksi melkein viikko on ollu ympäri kaupunkia rekkalavalla kulkevia lapsia rummuttamassa ja tanssimassa rooliasuissa lohikäärmetanssia ja yleistä mekkalaa. Parhaissa tapauksissa nää rummuttavat lapset pysäyttää liikenteen teillä, kun kaikki haluu jäähä kattomaan (kuva). Aluksi sitä oli ihan hauska seurata, mutta nyt alkaa aika lailla kyllästyttämään. Mutta hauskaa, että satutaan näkemään tällanen eläväinen kulttuurimeininki.

Blogi jatkuu, tänään aiheena: Vietnamin kulttuuri - erikoisuuden tavoittelua?

Tääl Vietnamissa ei kyl mikään oo niiku Ruokolahel. Eilen nähtiin kun eräs herra kuljetti skootterillaan tusinaa eläviä ankkoja istumassa kylkikyljessä pikku koreissa. Ankat kaakatti, skootterin torvi tööttäs koko ajan ja myö naurettiin kovasti. Eilen käytiin Huén keskustassa sijaitsevassa keisarin palatsissa ja kielletyssä kaupungissa kattelemassa vähän palatseja. Oli kyllä törkeen hienoja paikkoja! Toisaalta varmaan puolet alueesta oli semmosta Vietnamin sodan aikana tuhoututta rauniota. Kyltissä luki et tässä on joku maailman eniten hienoin palatsi joka on vähän vaurioitunut sotien aikana, mutta sitä korjataan parhaillaan. Ja sitten todellisuudessa paikalla oli kasa tiiltä ja laastin kappaleita, et se siitä. Joka paikassa ilmotettiin että mihinkään ei saa koskea eikä valokuvata, mutta pienestä maksusta sai pukeutua keisarilliseen asuun ja käydä istumassa keisarin valtaistuimella samalla kun kaverit räpsii kuvia... Ehkä hienointa paikassa kuitenki oli kaksi norsua jotka käyskenteli siellä palatsin pihanurmilla! Toisella niistä olis päässy myös ratsastamaan mutta säätettiin vielä norsukyydit vähän myöhemmäksi.

Tänäaamuna oltiin Villen kanssa reippaita ja lähettiin jo yheksän aikaan aamulla pyöräilemään kohti lähintä merenrantaa, matkaa noin 14 km. Oli virkistävää päästä välillä täältä kaupunkin metelistä (koostuu lähinnä vaan skottereiden tööttäilystä 24/7) ulos ja nähdä vähän tuota maaseutuakin. Matkan puolivälissä ensimmäiset lehmälaumat asteli meitä vastaan tiellä ja miltei jokaisen kodin pihalla kuopsutteli kanoja :) Asfaltilla päällystetty maantie oli suosittu paikka kuivattaa eri asioita. Nähtiin useampiakin mummoja jotka levitteli riisiä tienreunaan kuivumaan, lisäks välillä tuli tiessä pätkiä kun se oli melkein koko leveydeltään peitetty jollain lehtinipuilla joita siinä kuivattiin. Itse ranta oli kyl tosi vaikuttava ja hieno, mut toisaalta myös vähän semmosta slummia, heti kun hiekka loppuu ja alkaa olla kasvustoa, oli myös siellä täällä roskakasoja ja muuta törkyä. Mut uskoisin että täältä löytyy myös vähän siistimpiäkin rantoja. Vesi oli ihanan lämmitä.

Ihmiset on tääl kyllä varsinki meitä turisteja kohtaan jotenki tosi aidosti ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä. Nyt kun ollaan parina päivänä ajeltu täällä ympäriinsä pyörillä, ni koko ajan kuulee kun lapset huutelee meille “Hello, hello!” (lausutaan heloo, heloo) ja söpöt kurttumummot vilkuttelee ja nauraa meille (haluun uskoo että se on semmosta hyväntahtoista). Toisaalta välillä taas nää ihmiset alkaa vähän ottaa hermoon, kun yrittää rauhassa kävellä tuolla kadulla, niin kokoajan on joku vaivaamassa sinuu. Millon pitäs hypätä tommosen riksan kyytin ja millon taas ostaa aurinkolaseja. Kerjäläisiä tääl ei oikeestaan näy, eli asiat on paremmin ku Suomessa. Ostosten tekeminen on aina vähän semmone kulttuurishokkitilanne, kun ikinä ei saa rauhassa katsella jos pysähtyy jonkun kojun luokse, vaan se myyjä hyökkää heti kimppuun ja alkaa maanitella: “jyy bai dis? Drai it! Ids dsast xxxxx vietnam dongs. teik id, bai id!!!!!” Ja sit miul ainaki menee hermot ku en mie yhtään tiiä et miten siinä pitäs toimia ja varmasti vaan maksaa tuplasti liikaa kun ei osaa tinkiä. Mut ehkä siihenki viel oppii, nyt se vaan tuntuu ärsyttävältä kun ei tiiä mitä tehdä.

Kakkatilanne:
Koko meijän seurueella on nyt viimepäivinä ilmaantunu jonkilaista ruplatusta ja röppöä, mut ruokamyrkytyksiltä ollaan toistaseksi vältytty. Tää on varmaan vaan semmosta kun koittaa totutella uuteen ruokavalioon ja bakteerikantaan. Päivä päivältä uskaltaa myös syyä rohkeemmin kaikenlaista ruokaa ja kokeilla uusia asioita. Miun kakka on tällä hetkellä kauniin sinapin keltaista ja pusertuu ulos kuin aito italialainen cornetto konsanaan! Varsinaisia kipuja tai vatsanväänteitä ei kuitenkaan ole :)


Tässä näkymää Huesta, ruuasta, mainitsemastamme torakkajahdista sekä gekkovauvasta huoneessamme.
 

Tööd floo?

Torstai-iltana pistettyämme valot pois kuulimme ääntä, joten pistimme valot takaisin löytääksemme sängyn vierestä seinältä torakan, noin 6-senttisen ällöttävän kauhistuttavan otuksen. Murskattuamme hirviön jatkoimme unenmetsästystä pelokkain mielin.

Perjantaiaamuna tapasimme Hyn klo 7.15. Vuokrasimme pyörät ja lähdimme tutustumaan kolmeen lastenkotiin, johon Hue Help oli meitä seitsemää kaavaillut. Ensimmäinen oli kaupungista kenties 20 minuutin rattoisan muttei rauhallisen polkumatkan päässä jossakin kaupungin ulkopuolella, vois ehkä sanoo huelaisena että landella. Lastenkodissa oli children with disabilities, eli fyysisiä ja/tai henkisiä kehitysvaikeuksia omaavia muksuja, kuuroja lapsia sekä päiväkoti köyhille lapsille. Sieltä poljimme aivan todella kuumassa auringonpaisteessa vielä vähän syrjemmälle maaseudulle, jopa jonkin verran vuorille saakka löytääksemme seuraavan lastenkodin. Oli siistejä maisemia! Siellä oli hienoissa maisemissa paikalla noin kolme lapsosta ja siellä hyö kasvattelee omia mangoja, banaaneja ja muita hedelmiä. Iltapäivällä kävimme vielä kolmannessa paikassa, joka oli myös syrjässä, mutta eri puolella kaupunkia. Maanantaina pyrimme vielä käymään ilmeisesti joissakin muissakin paikoissa, koska kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Vuoristolastenkodissa ei tarvittaisi meitä kuin vain 1-2 päiväksi viikossa, joten nyt meille koitetaan löytää muitakin paikkoja.  Vielä ei ole tietoa, että kuka menee minnekin, mutta oman mielenkiinnon mukaan voi vaikuttaa jakoon. Lapset oli joka paikassa sydämet sulattavia, ja kyyneleitä lähes vuodatettiinkin Diak-opiskelijoiden silmistä.

Pyöräily on aika jännää täällä. Kaikki ryhmittyy risteyksissä minne kukakin, ja sitten pujotellaan skoottereiden ja pyörien välistä. Autoja ei ole hirveästi. Illemmalla menimmekin sitten ostamaan omat käytetyt pyörät, koska se tulee halvemmaksi kuin vuokraus. Työmatkoihin tarvitsee kuitenkin pyörät, joten päivittäin niitä tulee käytettyä. Miun pyörä makso 600 000 dongia, mikä on jotain yli 20 euroa. Toivottavasti ei tarvii hirveesti kunnostaa niitä täällä, kun ei ostettu ihan huippupyöriä.

Illalla käytiin syömässä Pasin kanssa paikassa, johon Hy vei meidät ekana päivänä syömään niitä riisipaperirullia, kolmatta kertaa. Tällä kertaa ruoka oli jälleen hyvää, mutta ruokaseurueeseemme liittyi rotta, joka juoksi pöytämme ali. Mie en onneksi nähnyt sitä, mutta Pasi oli melko varma että se oli rotta. Rottia ja torakoita näkee kadulla jonkin verran. Huomisiltana ollaan saatu kutsu mennä Hyn kanssa Hue Helpin vietnamilaisedustajan kotiin. Jonkinlainen tervetulotilaisuus ilmeisesti.

Summatakseni tähänastiset fiilikset, on aika hienoa, hullua ja uskomatonta että täällä myö ollaan toisella puolella maapalloa viidakossa, mutta torakat ja rotat on aivan todella iljettäviä.