Torakkavapaa loma!

Nyt ollaan palauduttu lomalta Hueen ja maanantaina lähtee lento täältä Joulupukin maahan. Toisella lomailupätkällämme suuntasimme kohti etelää. Bussimatkailuun lopen kyllästyneinä päätimme pistää rahaa palamaan ja hommasimme lennot Ho Chi Minh Cityyn, eli Saigoniin, ja takaisin. Saigon on Vietnamin suurin kaupunki, yli kymmenen miljoonaa asukasta, joten väkeä ja saastetta riitti. Samalla kaupunki, ainakin keskusta-alue, on kehittynein ja länsimaisin paikka tässä maassa. Ainakin nyt kun myö ollaan niin totuttu tähän Huen ilmapiiriin, Saigon tuntu meistä kuin pieneltä Ameriikalta pilvenpiirtäjineen ja ostoskeskuksineen. Tästä hullaantuneina myö hengattiinki ostareilla ihan kohtuuttoman paljon. Keilattiin, käytiin peliluolassa, kateltiin Suomen hintaisia vaatteita ja juotiin Vietnamin kalleinta kahvia (Hard Rock Cafessa!:D). Saigonissa vierailtiin myös War Remnants -museossa, jossa esitellään Vietnamin sodan aikaisia hirveyksiä ja sotarikoksia, joita amerikkalaiset tekivät. Oli kyl aika hirveetä nähdä valokuvia kaikista julmuuksista ja sieltä löytyi myös pullotettuja ihmissikiöitä jotka oli altistuneita amerikkalaisten kylvämille myrkyille ja täten epämuodostuneet. Onneksi ei nähty seuraavana yönä painajaisia! Tän museokäynnin jälkeen maailmanomistajatyyliin ympäriinsä pörräävät jenkkituristit ällötti meitä vielä enemmän, jos vaan mahollista. (Lisää turismiaiheista avautumista artikkelin lopussa.)

Jottei loma olis käyny liian raskashenkiseksi, mentiin seuraavana päivänä käymään eläintarhassa. Eläintarhassa nähtiin kaikki ne eläimet, joita lapsuuden Korkeasaari-reissuilla jäi kaipaamaan: kirahveja, seeproja, norsuja (joita sai syöttää!), sarvikuonoja ja ties mitä! Lisäksi eläimet oli onneks sullottu sen verran ahtaisiin häkkeihin, että ne varmasti näki. Virtahepo makasi semmosessa vesiesteen kokosessa altaassa, jotta vaan kellekään ei olis jääny epäselväksi et mikä otus siinä möllöttää.

Seuraavana päivänä käytiin päiväretkellä Mekong-joen suistoalueella, joka on Vietnamin viljavinta seutua ja siellä tuotetaankin suurin osa Vietnamin ja iso osa myös koko maailman riisistä. Retken aikana istuskeltiin (taas) soutuveneissä, tutustuttiin mehiläisfarmiin ja päästiin kattelemaan kookospähkinäkarkkien valmistusta, saatiin pidellä elävää pythonia olkapäillä ja korpeentua amerikkalaisturistiin. Maisemat oli kuin Amazonilta ja iha kivaa oli. Oppaamme puhui hyvää englantia, ja osasikin kertoa paljon asioita Vietnamista. Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvin- ja riisintuottajamaa ja maataloudessa on hänen mukaansa noin 70-80 prosenttia asukkaista. Valtion hienon suunnitelman mukaan tämä kuitenkin muuttuu. 20 vuoden sisällä 70 prosenttia maanviljelysmaasta hakataan teollisuudeksi ja riisipellot pistetään pussiin, jotta päästään kehitystasossa nopeasti eteenpäin. Hieno juttu! Kukas tässä maailmassa kohta enää tuottaa ruokaa?

Kolmen yön jälkeen vaihdoimme bussilla maisemaa Dalatiin, ja maisema todella oli täysin erilainen kuin missään muualla Vietnamissa. Dalat on viileä vuoristokaupunki, jossa on eurooppalaista tunnelmaa(Punkaharjulta näytti). Koska ilmasto on eurooppalainen, viljellään Dalatissa kaikenlaista: kukkia, juureksia, kahvia ja teetä. Lämpötila oli kymmenen ja kahdenkymmenen välissä, ja pipot päässä värjöttelimme kauniissa maisemissa. Saigonissa kun oli noin 35 astetta lämmintä, niin tuntui hieman viileältä tuo Dalat. Tutustuimme kaupungin ympäristöön jälleen päiväretken avulla. Pakettiautossa meitä istui kahdeksan turistia ja maailman hauskin opas, ja kierros oli yksilöllisyydessään vailla vertaa. Kiersimme kukka-, kahvi-, ja teeviljelmillä, kävimme katsomassa miten riisiviinaa ja silkkiä tehdään sekä pääsimme vesiputouksen vesiverhon taakse seisoskelemaan.

Dalatissa kävimme myös kaikkien vietnamilaistyttöjen must-see-kohteessa: Valley of Lovessa. Nimi on enne, imelää meininkiä mäntymetsässä. Puistossa oli erilaisia pariskunta- ja rakkausaiheisia patsaita, kukkia ja eurooppalaista mäkimaisemaa ja mäntyjä. Ville sai otattaa hienon kuvan ponin selässä!

Kolmen päivän värjöttelyn jälkeen ajelimme bussilla Muinehen meren rannalle. Kaupungista löytyi yksi katu, jonka varrella oli turisteille rakennetut hotellit ja ravintolat, sekä ranta. Ravintoloiden ruokalistoissa ei lukenut sanaakaan vietnamiksi, vaan englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Ravintoloissa ei ollut myöskään syömäpuikkoja, vaan ne piti erikseen pyytää jos niitä kaipasi (ja niitä kaipasimme!). Ruokalistoilta löytyi lähinnä ranskanperunoita ja pizzoja ja tämä ei-vietnamilainen kaupunki järkytti meitä. Kaupungissa on enemmän turisteja kuin paikallisia, ja turisteista suurin osa tuntui olevan venäläisiä. Ihan tuli kotiseudut mieleen. Muinen ranta oli kuitenkin hieno ja olikin kiva viettää siellä parin päivän mittainen rantaloma. Aallot olivat kuitenkin sen verran hurjat että uinti jäi vähemmälle. Eräs Vietnamin luonnon erikoisuuksista löytyy aivan Muinen lähistöltä, nimittäin hiekkadyynit. Sinne teimme retken itsenäisyyspäivänä ja laskimme liukureilla mäkeä dyyneiltä alas. Retkellä pääsimme tilsimään myös Fairy Spring -purossa. Veden lisäksi jalat sai upottaa punaiseen ja keltaiseen hiekkamutalöllykkään, mikä oli kyllä kuin jalkahoitoa. Retkellä oli myös mahdollisuus ratsastaa puolen minuutin verran strutsilla, (koittakaapa sanoa strutsiratsastus nopeesti) ja Pasi käytti tilaisuuden hyväkseen. Ruma ja iso lintu!

Hotellimme olivat reissun aikana kerrassaan huikeat. Edellisen loman hiiren ja torakoiden jälkeen odotimme hotelleilta yöllisiä vieraita, mutta saimme yllättyä positiivisesti. Saigonissa olimme Hoang Phong -hotellissa, joka oli vasta avattu (17usd/yö), ja jossa saimme osallistua synttärijuhliin aulassa. Henkilökunnan kaksi tyttöstä olovat maailman ystävällisimmät ihmiset. Dalatissa yövyimme Dreams-hotellissa, jonka omisti ihana mummeli perheineen. Hotellissa oli kotoisuutta ja maalaisromantiikkaa kerrakseen. Aulassa oli piano, viulu ja kitaroita. Buffet-aamupala kuului 20 dollarin hintaan yöltä. Aamupalalla sai syödä ison ruokapöydän ääressä hedelmiä, sämpylöitä ja mummon meille paistamat munakokkelit ja pekonit. Suosittelemme! Hotlasta löytyi myös sauna (saunassa oli suomalainen löylykauha ja suomalainen tiimalasi seinällä mittaamassa aikaa) sekä lämmin palju. Muinessa hotelli Ngo lai nha nghi guest house oli hyvä ja siisti, hinta 10 dollaria yöltä.

Lomalla matkaa tehtiin bussissa yhteensä noin 18 tuntia, vaikka kilometrejä ei kauheesti kertynytkään. Kyllästyimme siis busseiluun jo aivan täysin. Ongelma on täällä se, että valtatie on tosi huono, pomppuinen ja rösöinen ja se ei kulje mitenkään syrjässä mistään, vaan kaupunkien läpi. Mummot, vauvat ja koirat asustaa valtatien varressa ja sen vuoksi ei matkaa voi tehdä kauhean nopeasti. Liikenneturvallisuus on myös ihan perseestä. Turvavöitä ei löydy, ja jos löytyy, ne on sullottu penkin alle piiloon. Kuskit ajaa yleensä liian kovaa, mutta koska liikennettä on paljon, täytyy jatkuvasti hidastaa aika yllättäen. Eli siis täysiä-hitaasti-täysiä-hitaasti.

Turismi on kauhea juttu. Eräs amerikkalaistunut vietnamilaismies täällä sanoi, että ihmiset ovat niin köyhiä Vietnamissa, että rahan eteen tehdään mitä vaan. Turismi on nopein ja helpoin keino saada rahaa, ja turismia ajetaan eteenpäin välittämättä ympäristöstä tai mistään. Saigonissa kateltiin, miten vietnamilaistytöt joutuu prostituoituina kävelemään ällöttävien lihavien länsimaalaisten 50+-setien käsikynkässä saadakseen rahaa ja miten täällä tuhotaan hienoja ja ainutlaatusia luonnonhelmoja, jotta saadaan turisteille hotelleja rakennettua. Ja kun oltiin War Remnants -museossa kateltu amerikkalaisten täysin järjettömiä tekoja, kuultiiki sopivasti jonkun amerikkalaismiehen kysyvän yheltä vietnamilaisnaiselta kadulla: “And do YOU like America?”

(Sitten itse vuodatukseen:)

Sitten mietittiin, että kuinka vähän turistit oikeasti näkee aina kohdemaastaan, eikä saa mitään käsitystä Vietnamista. Jos esim. saapuu rantalomalle Muinehen, niin siellä voit maata auringossa, nähä muutaman vietnamilaisen, mutta siihen se vietnamilaisuus sitten jääkin. Siellä ei ees tarjota syömäpuikkoja, ja voit syyä pelkästään länsimaista ruokaa ja elää Suomen hintatasossa jossain ökyhotellissa. Sama on joka kaupungissa. Voi tehä samoja juttuja kuin missä tahansa etelänlomakohteessa, eikä oo pakko syyä ees vietnamilaista ruokaa, jos ei tahdo.
Vietnamissa olomme aikana myö ollaan kypsähetty myös back packereihin, joita tässä maassa on paljon. Hyö kiertää koko Kaakkois-Aasian, eli ainaki Laosin, Kambodzan ja Vietnamin. Vietnamissa viivytään parhaimmillaan 10 päivää ja sitte nähhään niitten päivien aikana ehkä 8 eri kaupunkia, jokaisessa paikassa yksi yö jossai Hue Backpackers Hostellissa, ja sitten kehuskellaan, miten sitä “nähtiin” joka faking kaupunki ja jaellaan mielipiteitä että mimmonen paikka Sapa ja Hoi An oli. Helkkari! Täällä Huessakin ne back packerit asuu turistikadulla ja käy syömässä tuplasti kalliimpaa ruokaa joka päivä ku myö ja näkee “aitoa” Vietnamia. Mitä aitoa siinä on, että näkee samat paikat kuin kaikki muutkin? Kuinka todellinen kuva voi jostakin paikasta olla, jos on kiertänyt maailmaa viimeset 7 kuukautta, eikä enää mikään jaksa säväyttää? Kuinka hyvän kuvan voi saaha enää Vietnamista, jos on nähny jo kaiken jossaki muualla? Vuodatus päättyy. Suosittelemme siis tuleville Kaakkois-Aasian matkaajille rohkeutta suunnistaa turistikatujen ulkopuolelle ja viipymään haluamissaan kaupungeissa hieman kauemmin, silläkin hinnalla ettei ehdi viidentoista päivän aikana näkemään kahtakymmentä kaupunkia :)

Muutama juttu, mitä halutaan ehottomasti kertoa Vietnamista ja Huesta:
1. Lennolla Saigonista Hueen Pasin vieressä istuva mies sytytti tupakan. Lentokoneessa, ilmassa! Hää sai  kuulla kyllä kunniansa yheltä lentoemännältä, joka aika sukkelaan huomasi tapahtuman. Ja varmaan aikamoiset sakot sai, kun piti papereita täytellä. Mut voi voi, kyllä vähä ihmeteltiin miehen tyhmyyttä.
2. Täällä soi ysäripoppi joka paikassa. Backstreet boys taitaa olla kovin juttu. Meijän kujalla yhessä ravintolassa on kehyksissä bäkkärijuliste.
3. Täällä pyöräilee myyjiä pyörillään myymässä kaikenlaista, ja muutamalla myyjällä on joku äänentoistosysteemi siinä pyörässä, josta soi tilutteluversio lambadasta. :D Se on meille oikeestaan Huen tunnari tuo tiluttelulambada. 
4. Parhaan kahvin voi juoda kadulla. Yleensä paras kahvi on meillä maksanu 5000 dongia. Siis maitokahvi cà phe sua. Ja yleensäki ruokapaikoissa, missä on paikallisia, on paras ruoka (ja halvin, 7000-25000d).

Tämä on kenties viimeinen postauksemme. Ollaan myös harkittu, jos muotiblogista olisi pompsahtanut spin off -blogi “Vietnam mallien silmin”. Mutta maanantaina lähtee lento Suomeen. Vietnamia jää ikävä, mutta on äärimmäisen hyvä tulla kotiin.

Loppu lähenee

Aika Huessa lomareissun jälkeen on vierähtänyt yllättävän kovalla vauhdilla ja täältä lähtö lähenee. Ensi viikolla myö lennähdetään Ho Chi Minh Cityyn eli tuttavallisemmin Saigoniin, Etelä-Vietnamiin, ja sen ympäristöön reissailemaan. Takasin Hueen tullaan viimeisen Vietnam-viikon perjantaina, ollaan viikonloppu töissä ja sitten maanantaina lähteekin jo lento takaisin Suomeen! Eli periaatteessa tässä vietellään viimeistä viikkoa Huessa. Aika on siis kulunut kuin siivillä ja nyt kovasti mietitäänkin että mitäs kaikkea vielä täällä halutaan tehhä ennen lähtöä, missä ravintolassa vielä pitää syödä ja mitä, sekä ketä ihmisiä pitäisi vielä tavata.

Elämä täällä, varsinkin sateisten viime viikkojen johdosta, pyörii kyl aikalailla kahen asian ympärillä: syömisen ja nukkumisen. Eri ravintoloissa luuhaamisen lisäksi muita aktiviteetteja on ollut tuliaishoppailut ja pähkäilyt siitä, miten ihmeessä tän kaiken tavaramäärän saa tuotua Suomeen kun painoa laukulla saa olla vaan 20 kiloa! Pitänee harrastaa kerrospukeutumista lentokoneessa. Vietnamin tunneilla opitaan kovaa vauhtia uusia sanoja ja lauseita. Tähän mennessä osataan sanoa jo mm. “haluaisin banaani-mango-hedelmäpirtelön”, “olen suomalainen”, “erittäin herkullista!” sekä “en pidä lapsista”. Töissä ollaan myös käyty ja ensimmäiset onnistumisen kokemuksetkin saatiin näin jo kymmenennellä harkkaviikolla, kun lapsia tuntui kerrankin kiinnostavan meijän läsnäolo. :)

Sää on tosiaan ollut sateinen, harmaa ja kolea Hanoista paluun jälkeen ja täältä ostetuille Gore-Tex takeille (hinta naurettavat 17 euroa!) on ollut käyttöä. Viime viikonloppuna kutenki pilvimuurista välähti valoa ja nyt on ollut muutamana päivänä lämmintä ja aurinkoista, joka on saanu meihinki ihan uutta virtaa. Viime viikolla täällä taas tulvi, tällä kertaa ehkäpä vähän suuremmin kun viimeksi. Viimeksi tulvavesi oli vaan kaduilla virtailevaa sadevettä, mut tällä kertaa kaupungin läpi virtaava Perfume River tulvi yli äyräidensä ja viemäreistä pulppusi mutaista ja ällöttävää jokivettä kaduille ja ihmisten taloihin. Onneks tulva kesti vain päivän verran ja meijän kuja säästyi pahimmalta. Kuvassa joen vesi on peittänyt rantabulevardin kokonaan. Sen lisäks että myö ollaan kostean ilman vuoksi homehduttu vaan sisätiloissa, on myös sisätilat alkanu homehtua. Meijän hotellihuoneen katto alkoi kukkimaan kauniin vihreänä homeesta ja samoin teki Pasin rinkka, osa vaatteista ja joitain muita tavaroita. Terveyssyistä päätettiin vaihtaa hotellihuonetta ja ollaan parhaamme mukaan koitettu pöyhiä noita meijän tavarakasoja ettei ne enää pahemmin kärsisi.

Karaokessa olemme viihtyneet muutamia iltoja. Aasialainen karaoke eroaa suomalaisesta sisarestaan merkittävästi. Täällä Vietnamissa ei tarvitse laulaa koko karaokebaariyleisön edessä, vaan “baarista” vuokrataan huone, jossa karaokevempaimien ja äänentoiston kanssa lauleskellaan oman seurueen edessä, eikä tuntemattomia ihmisiä tarvitse nähdäkään. Huoneessa voi nautiskella juomia ja pieniä snäksejä. Ollaan käyty kahessa eri paikassa laulamassa, ja englanninkielisiä biisejä on täällä aika kattava valikoima, kuitenkin päättyen noin vuoteen 2000. Britneyn vanhimmat hitit siis löytyy! Kaiku ja korviahuumaava volyymitaso on karaokessa täällä kova juttu. Meijän kantiskaraokessa huoneen vuokra maksaa 60 000 dongia (n.1,40e) tunnilta. Kuvassa näkyy karaokepaikan respa sekä ulos täydenkuun aikaan pystytettävä alttari, joka löytyy jokaisen talon ja liikkeen edestä.

Vietnamilaisten kavereitten opastuksella ollaan päästy kokeilemaan uusia makuelämyksiä. Monessa paikassa ollaan nähty kirjavia pikkulinnunmunia, ja nyt ollaan sellasia maistettukin. Muna oli keitetty, jonkin verran haudottu, joten sisällä oli kananmunaa hieman järsäkämpi muna. Järsäkkyys tuli siis siitä, että lintu munan sisällä on ehtinyt jonkin verran jo kehittyä. Maku oli kananmunaa muistuttava, kuitenkin hieman ällöttävä sivumaku.

Alkupalan jälkeen siirryimme pääruokaan, eli hot pottiin. Raa´at ainekset tuotiin lautasella pöytään ja ne pistettiin itse pöydässä olevaan pataan, joka kiehui ruokapöydässämme. Hot potista löytyi kasviksia, mustekalaa, katkarapua, nautaa, porsaan maksaa ja tofua. Ruuan turvallisuus oli taattua, kun sai itse päättää kuinka kauan ruokaa kypsyttelee. Tämän ravintelin (jonka nimi oli muuten Phi Lu :)) ruokalistalta löytyi myös kilpikonnaa. Ollaan maistettu myös joitakin muita tavanomaisuudesta poikkeavia eläimiä, mutta niistä emme kirjoita täällä!

Ruokapaikat, joissa ei käy turisteja, on edullisia ja maukkaita, mutta ovat siinä ongelmallisia, että ollaan saatu joissakin paikoissa hieman tylyä kohtelua ja korkeita hintoja ihonvärimme vuoksi. Paikat, joissa kukaan ei puhu englantia, ovat olleet edullisia ja mukavia, sillä siellä riemastutaan yleensä meidän vietnamin kielen alkeista. Jos taas ravintolassa on yksi englanninkielen taitava tarjoilija, osaa hän yleensä nimenomaan vaatia meiltä huijarihintoja. Siksi onkin usein helppoa mennä syömään turisteille suunnattuihin ravintoloihin, joissa on ruokalistat.

Tänä sunnuntaina vietimme suomalaisporukalla pikkujouluja. Tarjan ja Sannan mennessä lumitöihin saapui joulupukki muorinsa kera. Pikkupaketit vaihtoivat omistajaa ja joululaulut raikuivat.

Suru-uutiset Afrikasta ovat painaneet mieltä ja laskeneet elämystunnelmia jonkin verran. Ajatukset ovat aika lailla jo kotiinpaluussa, ja ajatus Suomesta lämmittää mieltä. Kolme kuukautta täällä tuntuu tällä hetkellä aika passelilta ajalta. Koti-ikävästä huolimatta taistelutahto on korkeella, ja koitamme pitää positiivisen ajattelutavan. Haluamme vielä nauttia kaikista hienoista jutuista, mitä ei kohta Suomessa enää saa kokea.

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että Pasiin ihastunut englanninopettajatyttö, josta joskus kerroimmekin, on melkoisen sitkeää tekoa. Ollaan koitettu karistaa häntä muutamaankin otteeseen, mutta silti hää laittaa tekstaria sinnikkäästi. Kulttuurierot näkyy kyllä selvästi tässäkin.

Kuukausiextra: Muotiblogi

Meiltä on kyselty kuvia teettämistämme vaatteista. Lisäksi lomallamme sekä huoneessamme on viime aikoina käyty Vietnam´s Next Top Model -kilpailua, josta satoa seuraavaksi. 

  Hoi Anissa tehty kauluspaita. Tätä paitaa seurasi vääränvärinen (sininen) paita, josta jo kerroimmekin.

Huessa tehty puku, joka maksoi 100 dollaria. Ei siis kovin paha hinta. ;) Pienien korjauksien jälkeen puvusta saatiin jopa istuva. Luvattua liiviä vaan ei koskaan kuulunut...

Hoi Anissa tehty takki. Räätälille näytettiin merkkiliikkeen kuvastosta kuva, minkälaisen takin haluaa, ja seuraavana päivänä se jo olikin noudettavissa.

Kuvan kengät on tehty Hoi Anissa mittatilaustyönä juuri meidän jaloillemme. 20 USD per pari. Pasilla Superstarit ja Villellä nahkaiset juhlakengät. 

Mallilla on yllään takki sekä yksiosainen paita. Paitaan kuuluu illuusio harmaasta paidasta, mustasta aluspaidasta sekä huivista, kun todellisuudessa kaikki on ommeltu yhteen.

 

 Kuvan lapsi harkkapaikaltamme edustaa perinteistä lapsimuotia lastenkodissa. Hän on maailman surullisin lapsi, ja hänet jos jonkun haluaisimme pelastaa. Mallina hän ei kuitenkaan vakuuttanut tuomaristoa, vaan hän joutui jättämään kisan hankkiakseen lisää kokemusta ja ikää n. 20 vuotta.

Muotimogulimme lähtivät Hanoin kuvauslokaatioon hakemaan inspiraatiota urbaanista vietnamilaisesta citylookista.

 Mallilla yllään fuusioasu, vietnamilaista ja ruotsalaista H&M-tyyliä sekoitellen. Asusteena PAINAVA kantoteline.

 

Kuvan malleilla yllään perinteinen vietnamilainen juhla-asu, ao dai. Kyseessä ilmeisesti valmistujaispippalot.

 

Vietnamissa monet miehet ovat tykästyneet virallisempaan tyyliin.

Hanoin keskustassa Hoam Kim -järven ympärillä oli päivittäin monta hääparia ottamassa hääkuviaan. Hanoissa meille länsimaissa naisten tutut valkoiset hääpuvut olivat yleisiä, mutta Huessa näkyy joskus perinteisiä punaisia mekkoja, mihin kuuluu hassu scifi-lierihattu.

Finaalikaksikkomme pääsivät viimeisiin kuvaussessiohin Cát Bàn maisemiin.

 Kilpailun viimeisenä haasteena oli ryhmäkuvaus. Malleista toinen ei kuitenkaan vakuuttanut poseerauksellaan ja täten tuomariston valinta ei ollut vaikea.

 Here´s your best shot! Mallilla on yllään JC:n uikkarit sekä kiipeilykengät.

Joku saattaa tän postauksen perusteella luulla että meillä ei oo kauheesti tekemistä täällä ainaisen sateen vuoksi, mut kyse ei suinkaan ole siitä. Myö ollaan vaan katottu vähän liikaa America´s Next Top Modelia telkkarista. :)

Telkkariohjelmista puheenollen, nähtiin tänään Amazing Race-kuvaukset Huessa! Sattumoisin osuttii keisarinkaupungin porteille samaan aikaan kun Amazing Race -tunnuksin merkityt autot kurvas paikalle ja kilpailijat kameramiehineen pinkoi sisälle.

Lomajuttu

Puolentoista viikon loma on nyt takana, ja paluu Huen sateeseen (jota on ilmeisesti kestänyt koko viime viikko ja tulee jatkumaan seuraava ikuisuus) tuntuu varsin ankealta. Sunnuntai-iltana 24.10. lähdimme yöbussilla Hanoihin. Hanoin lisäksi näimme Cát Bà -nimisen saaren sekä päiväretkien verran Halong Bayn sekä kylän nimeltä Tam Coc.


Yöbussimatka Huesta Hanoihin kesti 14 tuntia. Istumapaikkamme olivat melko mukavasti makuuasentoon taipuvat bussipenkit, ja saimmekin muutaman tunnin verran unta kuoppaisesta kyydistä huolimatta. Koko yön kestäneestä rytkytyksestä pirteinä lähdimme aamulla klo 6.30 taksilla kohti hotelliamme. Huen hotellimme lempparityöntekijänainen Kim oli varannut meille etukäteen hotellin, sillä hän oli viettänyt yön siellä hiljattain. Huone maksoi 18 dollaria. Saavuttuamme hotellille jouduimme pettymään huoneen surkeasta tasosta. Illalla huoneesta löytyi torakka (reissun ensimmäinen torakka jaksoi vielä yllättää) ja vessanpönttö ja lavuaari vuotivat vettä.

Kävimme varaamassa bussi-laiva-bussimatkan Cát Bàlle seuraavalle päivälle. Päivä Hanoissa meni kaupungilla lorviessa ja yleistä menoa ihmetellessä. Hanoissa on yli kolme miljoonaa asukasta, joten meno oli vilkasta ja kadun ylittäminen Hueen verrattuna raastavaa. Hanoi oli kuitenkin miellyttävä länsimainen etappi Vietnamissa. Kaupungissa oli jonkin verran turisteja sekä monennäköistä tallaajaa. Suuren kaupungin sykkeessä näkyi paljon suurempi skaala erilaisia vietnamilaisia kuin Huessa. Muoti vaatteiden ja hiusten suhteen oli länsimaalaisempaa ja rohkeampaa. Monella tytöllä oli muodikas lyhyt tukka ja monella pojalla oli timantit korvissa. Hintataso oli Hanoissa kalliimpi, mutta ei vielä suomalaisopiskelijalle liian kallis. Nautimmekin kaupungissa useaan otteeseen tunnelmallisista ravintoloista, joissa oli oikeat puutuolit ja -pöydät sekä ulko-ovi!

Tiistai-aamuna lähdimme bussilla kohti Cát Bàta. Ekassa bussissa istuttiin noin kaksi tuntia, kunnes saarelle menevät turistit dumpattiin ilman selityksiä matkatoimistoon, josta matka jatkui 40 minuutin kuluttua pikkubussilla “satamaan”. Siellä meitä odotti varsinainen rupulautta (Suomenlinnan lautta, mutta huonompi). Lauttamatka kesti noin puoli tuntia Cat Ban kauniille saarelle. Bussimatka satamasta Cat Ba Towniin (saaren ainoa kaupunki) oli superhieno merestä nousevine kallioseinämineen ja trooppisine metsineen. Kaupungissa asetuimme tähänastisen Vietnam-ajan halvimpaan hotelliin, yhteensä vain 8 dollaria yöltä. Halvan hinnan vastineeksi saatiinki sitten rutkasti yöseuraa: torakoita sekä hiiri tai lisko (häntä nähty). Näkymä ikkunasta oli kuitenkin hulppea. Tässä vaiheessa Villellä oli hieman flunssainen olo, joten päätimme ottaa seuraavana päivänä rauhallisesti katsellen maisemia skootterin kyydistä ja makoillen rannalla. Biitsipäivä sai kuitenkin uuden käänteen seuraavana aamuna suunnatessamme ulos aamupalalle, sillä sää oli hyinen. Valitettavasti lomavarusteita pakkaillessamme nuukuus tavaroiden kanssa oli iskenyt juuri lämpimien pitkähihaisten ja Pasin gore-tex -takin kohdalla, joten skobailu serpentiiniteillä oli melko kylmää kyytiä. Onneksi maisemat salpasivat hengityksen ja lämmittivät mieltä. :) Kävimme myös ihkaoikeassa luolassa, jossa saimme keskenämme taskulampun valossa säikähtää valtavaa hedelmälepakkoa, joka päätti lentää meitä vastaan. Illemmalla Pasi kävi niska-hartia-selkähieronnassa (3 dollaria), josta lopputuloksena ainoastaan punoittava iho. Läheisestä massagepaikasta olisi saanut myös palvelua nimeltä bumbum (400 000 dongia/tunti). Pasi kuitenkin sai hieronnassa tarpeekseen nipistelystä ja läpsyttelystä, joten jätimme bumbumit väliin.

Seuraavan päivän aamu valkeni lupaavan kirkkaana ja jo lämpimämpänä, olihan alkamassa elämämme paras päivä. Tämä oli siis päivä jota oli odotettu pitkään, risteily Halong Bayllä. Halong Bay on siis Etelä-Kiinan merellä sijaitseva lahti, joka on tunnettu upeista maisemistaan. Yli 2000 pientä merestä nousevaa kalliosaarta, luolia, laguuneita sekä autioita hiekkarantoja. Ajelimme laivalla ympäriinsä saaristossa ja saimme tutustua maisemiin lähemmin kajakoimalla vapaasti minne halusimme. Halusimme mennä kalliotunneleista laguuniin ja sitten hiekkarannalle uimaan. Muut turistit retkueestamme olivat menossa lahdelle kalliokiipeilemään ja Pasikin sai (muilta salaa) kokeilla kiipeilyä ilmaiseksi. Ville oli mammari, eiku siis flunssassa. Maailman paras retki ja hetki kesti aamusta iltaan ja auringon laskettua palasimme hotellillemme mieli täynnä muistoja ja muistikortit täynnä valokuvia.

Jotta universumissa säilyisi tasapaino, oli elämämme parasta päivää seuraava luonnollisesti elämämme paskin päivä. Olimme varanneet paluumatkan Hanoihin iltapäiväksi kello 15, ja päätimme käyttää aamupäivän tutustuen Cat Ba National Parkiin. Kurvailimme skootterilla kansallispuistoon, jossa patikoimme trooppisen metsän halki, kapusimme lähimmän vuoren huipulle ja uhmasimme henkiämme nousemalla sen päällä olevaan ruosteiseen näkötorniin. Tämän huippukokemuksen jälkeen suunta oli vain alaspäin. Kaikin puolin. Lähdimme ajamaan skootterilla hyvissä ajoin kohti kaupunkia, kunnes renkaastamme kuului poksista ja päistämme kuului tutum. Takakumissa oli reikä. Voihan perse. Olimme keskellä kaunista AUTIOTA maisemaa, joten mieli oli hilpeä. Monien puhelinsoittojen ja avunpyyntöjen jälkeen hotellistamme ei kuulunut ketään auttajaa, vaikka heidän kertomansa mukaan joku oli aivan juuri tulossa! Tämä tapahtui kolme kertaa. Puolentoista tunnin jälkeen alkoi jo paniikki pikkuhiljaa hiipiä housuihimme, eivätkä vuorenrinteillä laiduntavat vuohetkaan meitä enää jaksaneet viihdyttää. Onneksi paikallinen kylänmies kavereineen pysähtyi meitä auttamaan. Rengas saatiin vaihdettua vaivaiseen 500 000 dongin hintaan, eli meidät siis käytännössä ryöstettiin, mutta tilanteesta ei tuntunut olevan muutakaan ulospääsyä. Tottuneina kauppamiehinä saimme tingittyä hinnasta 300 000 pois. Kaahattuamme takaisin kaupunkiin ehdimme vielä hotkaista minuutissa(todella!) lautasellisen nuudeleita ja matka kohti Hanoita sai alkaa. “Ihana päästä tältä kauhealta saarelta pois!” “Tästä on suunta vain ylöspäin”, ajattelimme. Olimme kuitenkin väärässä. Ruskeasävytteinen päivämme sai jatkoa pian saavuttuamme Hanoihin. Meille oltiin suositeltu majapaikaksi erästä guest housea, joten marssimme taksissa sinne. Guest house oli kuitenkin täynnä, joten henkilökunta talutti meidät viereisen kadun “suositeltavaan” paikkaan. Huone vaikutti hieman kolkolta ja pelkistetyltä (vankilalta), mutta olimme väsyneitä eikä etsinnän jatkuminen innostanut. Kävimme potslojoo tähän 12 dollarin edulliseen huoneeseen. Yöllä kuulimme huoneestamme ääniä, mutta Cat Ban torakat olivat kovettaneet seikkailijaluonteitamme, emmekä jaksaneet kauheasti säikähtää (ja Villellä oli korvatulpat). Hetken kuluttua pistettyämme valot päälle yöllinen mekkaloitsija paljastui hiireksi, joka sai inhomittarimme täyteen. Pakkasimme kamamme ja marssimme pimeään respaan, jossa setä nukkui ja kummasteli kovasti: “You afraid of mouse? Relax, just sleep.” Emme ottaneet neuvosta vaaria, vaan maksoimme alennetun hinnan 10 dollaria, ja lähdimme etsimään uutta majapaikkaa klo 2.30 yöllä. Kohti uusia seikkailuja! Eli siis luksushotellia, jonka pehmeässä syleilyssä yömme sai sinisen, unisen lopun. Hotellista matkaseuraksi lähti ompelusetti, saippuaa sekä voittajafiilis.

Luksushotellista siirryimme 23 dollaria maksavaan huoneeseen saman ketjun puljuun, ja vietimme siellä neljä yötä. Hanoi ehti tulla tutuksi, ja miellyimme kaupunkiin ja sen urbaaneihin asukkaisiin kovasti. Kävimme katsomassa Ho Chi Minhin (Vietnamin edesmennyt kansallissankari) taloa ja mausoleumia, mutta Ho ei ollut kotona tähän aikaan vuodesta, vaan oli ehostamassa itseään Leninin luona Venäjällä. Kenties sauna massage beauty spa bumbum -paikassa? HCM-alueella henkilönpalvonta oli mennyt överiksi. Buddhalaistemppeleissä ja kirkoissa Vietnamissa turistit voivat tehdä mitä vaan, mutta samapa ei pätenyt HCM-kompleksissa. Alueelle mentiin turvatarkastuksen kautta, ja vartijat auliisti puhaltelivat pilleihin, jos joku onneton sattui astumaan kielletyn alueen rajalle. Hanoissa kävimme myös muutamassa muussa museossa. Osuimme (Lonely Planetin avustuksella) lauantai-iltana mieleiseemme baariin, ja pääsimme yllättäen mukaan erään nuoren miehen synttärikemuihin. Oli mukava tutustua paikallisiin, ja näimmekin heitä vielä muutamaan otteeseen Hanoissa.

Eräänä yönä Pasille iski kuume ja vatsakipu, joka kesti vuorokauden. Sairauden väistyttyä teimme päiväretken tiistaina Tam Coc -nimiseen kylään, joka on kuuluisa souturetkistään komeissa maisemissa joella, joka kurvailee vuorten keskellä ja niiden läpi. Paikkaa kutsutaan Halong Bayksi maalla. Maisemat olivat hulppeat ja soutajamummo symppis. Mitä muuta voi ihminen tarvita? No limsaa, sipsejä ja matkamuisto-t-paitoja tietenkin! Näitä myytiinkin kahden tunnin souturetken puolivälissä kauppasoutuveneestä käsin. Mummo jatkoi soutamista vasta kun ostimme jotain.

Keskiviikko-iltana jätimme haikeat jäähyväiset aurinkoiselle Hanoille ja 14 tunnin ku(o)ppainen bussimatka Hueen sai alkaa. Tällä kertaa onnetar ei ollut makuupaikkojen suhteen suopea, vaan saimme kaksi viimeiseksi jäljelle jäänyttä paikkaa bussin perältä. Perällä oli viisi makuupaikkaa kylkikyljessä, ja saimme tyytyä näistä kahteen, kaikista vähiten jalkatilaa omaavaan paikkaan, jotka olivat kolmen kiinalaisen välissä. Koitimme neuvotella paikanvaihdosta kinkkien kanssa, jotta hyö ja myö saatais olla vierekkäin eikä joka toinen ja joka toinen, mutta eipä hyö suostuneet. Eli ei jalkatilaa+tuntematon kiinalaismies tönimässä unissaan meitä = huonot unet. Aamulla klo 9 olimme Huessa, jossa tuli vettä kuin saavista, ja paluu arkeen oli karu. Tuttu hiiretön ja enimmäkseen torakaton huoneemme odotti meitä avoimin ovin. Takana onnistunut ja monipuolinen reissu, nyt suunnittelemaan seuraavaa!


Lomamme aikana näimme erinäisiä eläimiä uusissa muodoissa. Bussimatkalla Huesta Hanoihin näimme kadulla miehen heittelemässä grillattuja koiria isoon kasaan. Hanoissa ruokalaistalta löytyi puluja ja kyyhkysiä. Hanoissa näimme miten tapettua marsua ajeltiin kaljuksi(samalta näytti kuin Madventuresissa) ruokatarkoituksessa. Cat Balla kadulla kynittiin eläviä pieniä linnunpoikasia höyhenistään(untuvatyynyä varten?). Eläinaktivisteilla olis varmaan ollut vaikeita hetkiä.

Lukijamme ovat lähestyneet meitä postilla. Haluamme myös antaa heille julkaisutilaa blogissamme.

Hei! Paskakirja 2:sen julkaisua odotellessa päätin lähestyä teitä kakka-aiheisella kertomuksellani. Olin eräänä aurinkoisena päivänä melontaretkellä Etelä-Kiinan merellä. Maisemat olivat upeat ja tunnelma korkealla. Yhtäkkiä tunsin takapuolessani jotakin, jota en ollut tuntenut päiväkausiin. Kakkahätä! Jo viidettä vuorokautta jatkunut ummetukseni oli tullut päätökseen. Asialle oli kiireesti tehtävä jotakin! Suoleni krampatessa kajakoimme ystäväni kanssa hurjaa vauhtia kohti lähintä hiekkarantaa. Vessapaikkaa ei paljoa ehtinyt etsiskellä, mutta toisaalta, mikä voisikaan olla parempi paikka päättää tämä “pysähtyneisyyden aikakausi” kuin aution paratiisisaaren hiekkaranta! Siellä, merikotkien laulaessa ja uhanalaisten apinoiden katsellessa tätä eläimellistä toimitusta, kyykkykakkasin valkealle hiekalle elämäni pökäleen. Tyhjällä simpukan kuorella kaapaisin santaan kuopan, johon hautasin synnyttämäni käärmeen. Pikaisen meressä huljuttelun jälkeen matka sai jatkua kanootti nyt huomattavasti aiempaa keveämpänä.

Nimimerkki Isap -87

Munkkeja ja muita herkkuja

Megi-taifuunia ooteltiin täälläkin, ja erilaisia tietoja kantautui korviimme sen vaikutuksista tänne, mutta eipä se oo vielä täällä näkynyt yhtään, edes sateena. Kaupasta hamstrattiin jo muutama päivä sitten ruokaa myrskyn varalle.

Aamulla herättiin kauniiseen auringonpaisteeseen, joten päätimme soittaa viime viikolla tapaamallemme riksakuski-motobikekuski-opasmiehelle. Hän opasti meitä päivällä Tu Hieu -pagodan(eli munkkiluostarin) saloihin. Hän on ollut itse munkkina opiskelemassa zen-buddhalaisuutta 14 vuotta, joten tietoa löytyi. Seurasimme noviisimunkkien rukoushetkeä. Istahdimme alas kivipaadelle ja oppaamme Trâ`m kysyi meiltä minä vuonna myö ollaan synnytty. Syntymävuosia ja buddhalaisviboja yhdistelemällä hän kerto että Ville on syntyny dragon-vuonna ja on fire-body ja Pasi cat-vuonna ja on water-body. Sitten hän tarkasteli meidän käden viivoja ja kerto meille jotain buddha-ennustuksia ja oli yllättäen sitä mieltä että meijän kannattais tulla vähän tutustumaan zen-buddhalaiseen mietiskelyyn temppelissä tästä lähin. Kiitos tarjouksesta, mutta maybe later. Tais olla vähän höpöhöpö-juttuja. :D

Temppelistä pyöräiltiin oppaan motobiken perässä aika reippaalla vauhdilla kauniille näköalapaikalle x kilometrin päähän vuorella, mistä löyty sotajäänne, pieni amerikkalaisten bunkkeri. Trâ`min isä on kuollut Vietnamin sodassa pommituksissa viattomana siviilinä nuorena, joten sota oli hänelle aika henk. koht. aihe. Bunkkerilta oppaamme lähti sitten johdattamaan meitä vielä uudelle temppelille, mikä olisi korkealla vuorella ja missä olisi hienot näkymät. Ville kysyi että kuinkas kaukana se mahtaa olla, kun nälkä alkaa jo vähä kurnia, ja vastaukseksi sain “be patient”. Sitten taas pyöriltiin hiki hatussa skootterin perässä johonkin monen monen kilsan päähän, kunnes Pasin takakumi posahti. Opas tiesi pyöräkorjaamon ihan lähellä, joten Pasi kuskin kyytsättäväksi ja Pasin pyörä skootterin viereen kuljetettavaksi. Pyörä heitettiin korjaamoon, ja Pasi sai jatkaa matkaa oppaan kyydissä, ja Ville jatkoi ratkiriemukasta pyörämaratoonia tuhannessa asteessa. Ei ollut fire-body-Villellä kovin patient olo siinä vaiheessa. Jokusen kilometrin jälkeen saavuimme temppelille, joka olikin kaunis ja näkymät vuoren huipulla kauniit. Huipulle johti aikamoinen satsi jyrkkiä portaita metsän keskellä. Välissä opas kävi hakemassa Pasin pyörän temppelille, josta pyöräilimme jalat täristen vielä hotellille. Oppaamme oli oikein ystävällinen mies, sydän paikallaan.

Työelämä alkaa jo maistua paremmalle. Lapset ottavat kontaktia enemmän, ja nimiä muistetaan puolin ja toisin paremmin. Viime viikolla työpaikallemme saapui skoottereillaan parisenkymmentä mummoa, kenties paikallinen marttajaosto, ja alkoivat keittiössä vääntämään paikallisia herkkuja: bahn beo:a (pieni riisihyytelölettu, jonka päällä katkarapujauhetta) sekä bahn jotakin (banaaninlehtikäärö, jonka sisällä kuminen möykky, jonka sisällä katkarapu(kuorineen kaikkineen) sekä ihrapala). Orpokodin keittiötäti oli jo tehnyt päivällisen valmiiksi (ja pistänyt ruuat nimikoiduille tarjottimille valmiiksi kaks tuntia ennen ruoka-aikaa, niinku on tapana) ennen marttojen saapumista, joten tunti herkkujen jälkeen nautimme vielä toisen kylmän aterian.

Viime sunnuntai-iltana Hue Helpin amerikkalaisjaoston johtajanainen Laura kutsui kaikki lapset ja meidät syömään ravintolaan herkkuruokaa. Aterian jälkeen menimme “huvipuistoon”, mistä löytyi neljä laitetta: lasten possujuna, “vuoristorata”, pieni viikinkilaiva sekä ei-käytössä-oleva karuselli. Vuoristorata oli yllättävän hurja. Suurin jännitys liittyi laitteen hajoamisriskiin. Yksi kyyti laitteessa maksoi 5000 dongia, eli noin 0,20 euroa. Tunnelma oli kuin seitkytluvun kauhuleffasta.

Pasi ja Thriller-musiikkivideosta tutut zombiet

Orpokodissa pyörivät viikottain englannintunnit, joita pyörittävät enkun opeiksi kouluttautuvat yliopisto-opiskelijat. Heidän kielitaitonsa ei päätä huimaa, ja todellisuudessa kuka tahansa palveluammatissa toimiva vietnamilainen osaa parempaa englantia. Tästä opettajaporukasta on kuitenkin löytynyt innokas tyttö, joka olisi kiinnostunut meistä muutenkin kuin kulttuurikasvatuksen kannalta. Koitimme sopia hänen kanssaan kahvihetkeä, ja oli todella hämmentävää, miten vaikeaa on kommunikoida hänen kanssaan ja sopia sopivaa tapaamisaikaa ja samalla hänen käsittää ettemme halua lähteä hänen kanssaan puistoon pussailemaan. Tänään tyttö soitti(niinkuin joka päivä) ja hänpä oli ylläri-ylläri meidän hotellin respassa. Meitä ei kuitenkaan huvittanut tavata moista ahdistelijaa.

Jaa, täällä meillä onkin jo valmiina ihan kaikki mitä teidän oli

 tällä kurssilla tarkoitus tehdä!

Kaiken ravintolassa syömisen jälkeen ajateltiin että ois kiva pitkästä aikaa tarttua kauhan varteen ja päästä tositoimiin kyökin puolella, joten tiistaina osallistuimme överikalliille kokkikurssille! Kurssi oli erään turistiravintolan järjestämä ja tarkoituksena oli valmistaa neljä erilaista perinteistä vietnamilaista ruokalajia, Huen pannukakku(sisällä porsasta ja katkarapua), maapähkinäsoosi, sekä tuoreita että friteerattuja kevätrullia ja huelaista nuudelisoppaa. Kurssi alkoi sillä että mentiin paikalliselle torille ostamaan ruokatarpeita. Kun tultiin takaisin ravintolalle, oli kaikki meijän ostamat tarpeet jo mystisesti valmiina pöydällä oottamassa meitä. Muutenkin tuli välillä vähän semmonen lavastettu olo. Kun esimerkiksi tehtiin pähkinäkastiketta ja jätettiin se hetkeksi kiehumaan liedelle siksi aikaa kun tehtiin jotain muuta, olikin kattila kadonnut oikean keittiön puolelle ja pöytään ilmestynyt "meijän itse tekemä" kastike kauniisti pikkuisiin kulhoihin katettuna :D Myös käsite "hieman öljyä" sai pannukakkua paistettaessa ihan uuden merkityksen. Kun lettu oli paistumassa pannulla sen päälle piti siihen lisätä hieman öljyä. Suomessa se olis merkinny muutamaa sirosti pirskoteltua pisaraa mut täällä rasvaa lurautettiin ainakin desin verran. Sen jälkeen kun pannukakku oli normaalisti paistettu, lisättiin siihen vielä n. puoli litraa öljyä, niin että loppujen lopuks se olikin uppopaistettua. Kun vähän hämmästeltiin tätä rasvan määrää, meille vaan hymyssäsuin kerrottiin että se on kasvisöljyä eli ruokahan on siis suorastaan terveellistä! Vaikka kurssi välillä tuntukin vähän turistishowlta oli ne ruoat kuitenki tosi hyviä ja kiva olisi muistaa opit myös Suomeen palattuamme. Lisäks meillä oli myös ihan hauskaa.

Kuvaspesiaali

Halusin jakaa enemmän kuvia tänne, jotta yleiskuvaa Huesta tulisi enemmän. Alla näkyy jogurttipurkki, joka oikeesti on valion. Tuossa LGG-logon ympärillä lukee valio finland.

Huonosti avautuva valiojogurtti

Väriä vaihtava silta Huen keskustassa

Täs on nyt perusravintola täältä

Auringonnousua parvekkeelta

Työpaikan yksi lastenhuone

Orpokodin lapsia. Etualalla maailman ihanin 1-vuotias tyttö.

Keisarin entisen asuinpaikan, forbidden cityn, portti