lauantai 11. joulukuuta 2010

Torakkavapaa loma!

Nyt ollaan palauduttu lomalta Hueen ja maanantaina lähtee lento täältä Joulupukin maahan. Toisella lomailupätkällämme suuntasimme kohti etelää. Bussimatkailuun lopen kyllästyneinä päätimme pistää rahaa palamaan ja hommasimme lennot Ho Chi Minh Cityyn, eli Saigoniin, ja takaisin. Saigon on Vietnamin suurin kaupunki, yli kymmenen miljoonaa asukasta, joten väkeä ja saastetta riitti. Samalla kaupunki, ainakin keskusta-alue, on kehittynein ja länsimaisin paikka tässä maassa. Ainakin nyt kun myö ollaan niin totuttu tähän Huen ilmapiiriin, Saigon tuntu meistä kuin pieneltä Ameriikalta pilvenpiirtäjineen ja ostoskeskuksineen. Tästä hullaantuneina myö hengattiinki ostareilla ihan kohtuuttoman paljon. Keilattiin, käytiin peliluolassa, kateltiin Suomen hintaisia vaatteita ja juotiin Vietnamin kalleinta kahvia (Hard Rock Cafessa!:D). Saigonissa vierailtiin myös War Remnants -museossa, jossa esitellään Vietnamin sodan aikaisia hirveyksiä ja sotarikoksia, joita amerikkalaiset tekivät. Oli kyl aika hirveetä nähdä valokuvia kaikista julmuuksista ja sieltä löytyi myös pullotettuja ihmissikiöitä jotka oli altistuneita amerikkalaisten kylvämille myrkyille ja täten epämuodostuneet. Onneksi ei nähty seuraavana yönä painajaisia! Tän museokäynnin jälkeen maailmanomistajatyyliin ympäriinsä pörräävät jenkkituristit ällötti meitä vielä enemmän, jos vaan mahollista. (Lisää turismiaiheista avautumista artikkelin lopussa.)

Jottei loma olis käyny liian raskashenkiseksi, mentiin seuraavana päivänä käymään eläintarhassa. Eläintarhassa nähtiin kaikki ne eläimet, joita lapsuuden Korkeasaari-reissuilla jäi kaipaamaan: kirahveja, seeproja, norsuja (joita sai syöttää!), sarvikuonoja ja ties mitä! Lisäksi eläimet oli onneks sullottu sen verran ahtaisiin häkkeihin, että ne varmasti näki. Virtahepo makasi semmosessa vesiesteen kokosessa altaassa, jotta vaan kellekään ei olis jääny epäselväksi et mikä otus siinä möllöttää.

Seuraavana päivänä käytiin päiväretkellä Mekong-joen suistoalueella, joka on Vietnamin viljavinta seutua ja siellä tuotetaankin suurin osa Vietnamin ja iso osa myös koko maailman riisistä. Retken aikana istuskeltiin (taas) soutuveneissä, tutustuttiin mehiläisfarmiin ja päästiin kattelemaan kookospähkinäkarkkien valmistusta, saatiin pidellä elävää pythonia olkapäillä ja korpeentua amerikkalaisturistiin. Maisemat oli kuin Amazonilta ja iha kivaa oli. Oppaamme puhui hyvää englantia, ja osasikin kertoa paljon asioita Vietnamista. Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvin- ja riisintuottajamaa ja maataloudessa on hänen mukaansa noin 70-80 prosenttia asukkaista. Valtion hienon suunnitelman mukaan tämä kuitenkin muuttuu. 20 vuoden sisällä 70 prosenttia maanviljelysmaasta hakataan teollisuudeksi ja riisipellot pistetään pussiin, jotta päästään kehitystasossa nopeasti eteenpäin. Hieno juttu! Kukas tässä maailmassa kohta enää tuottaa ruokaa?

Kolmen yön jälkeen vaihdoimme bussilla maisemaa Dalatiin, ja maisema todella oli täysin erilainen kuin missään muualla Vietnamissa. Dalat on viileä vuoristokaupunki, jossa on eurooppalaista tunnelmaa(Punkaharjulta näytti). Koska ilmasto on eurooppalainen, viljellään Dalatissa kaikenlaista: kukkia, juureksia, kahvia ja teetä. Lämpötila oli kymmenen ja kahdenkymmenen välissä, ja pipot päässä värjöttelimme kauniissa maisemissa. Saigonissa kun oli noin 35 astetta lämmintä, niin tuntui hieman viileältä tuo Dalat. Tutustuimme kaupungin ympäristöön jälleen päiväretken avulla. Pakettiautossa meitä istui kahdeksan turistia ja maailman hauskin opas, ja kierros oli yksilöllisyydessään vailla vertaa. Kiersimme kukka-, kahvi-, ja teeviljelmillä, kävimme katsomassa miten riisiviinaa ja silkkiä tehdään sekä pääsimme vesiputouksen vesiverhon taakse seisoskelemaan.

Dalatissa kävimme myös kaikkien vietnamilaistyttöjen must-see-kohteessa: Valley of Lovessa. Nimi on enne, imelää meininkiä mäntymetsässä. Puistossa oli erilaisia pariskunta- ja rakkausaiheisia patsaita, kukkia ja eurooppalaista mäkimaisemaa ja mäntyjä. Ville sai otattaa hienon kuvan ponin selässä!

Kolmen päivän värjöttelyn jälkeen ajelimme bussilla Muinehen meren rannalle. Kaupungista löytyi yksi katu, jonka varrella oli turisteille rakennetut hotellit ja ravintolat, sekä ranta. Ravintoloiden ruokalistoissa ei lukenut sanaakaan vietnamiksi, vaan englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Ravintoloissa ei ollut myöskään syömäpuikkoja, vaan ne piti erikseen pyytää jos niitä kaipasi (ja niitä kaipasimme!). Ruokalistoilta löytyi lähinnä ranskanperunoita ja pizzoja ja tämä ei-vietnamilainen kaupunki järkytti meitä. Kaupungissa on enemmän turisteja kuin paikallisia, ja turisteista suurin osa tuntui olevan venäläisiä. Ihan tuli kotiseudut mieleen. Muinen ranta oli kuitenkin hieno ja olikin kiva viettää siellä parin päivän mittainen rantaloma. Aallot olivat kuitenkin sen verran hurjat että uinti jäi vähemmälle. Eräs Vietnamin luonnon erikoisuuksista löytyy aivan Muinen lähistöltä, nimittäin hiekkadyynit. Sinne teimme retken itsenäisyyspäivänä ja laskimme liukureilla mäkeä dyyneiltä alas. Retkellä pääsimme tilsimään myös Fairy Spring -purossa. Veden lisäksi jalat sai upottaa punaiseen ja keltaiseen hiekkamutalöllykkään, mikä oli kyllä kuin jalkahoitoa. Retkellä oli myös mahdollisuus ratsastaa puolen minuutin verran strutsilla, (koittakaapa sanoa strutsiratsastus nopeesti) ja Pasi käytti tilaisuuden hyväkseen. Ruma ja iso lintu!

Hotellimme olivat reissun aikana kerrassaan huikeat. Edellisen loman hiiren ja torakoiden jälkeen odotimme hotelleilta yöllisiä vieraita, mutta saimme yllättyä positiivisesti. Saigonissa olimme Hoang Phong -hotellissa, joka oli vasta avattu (17usd/yö), ja jossa saimme osallistua synttärijuhliin aulassa. Henkilökunnan kaksi tyttöstä olovat maailman ystävällisimmät ihmiset. Dalatissa yövyimme Dreams-hotellissa, jonka omisti ihana mummeli perheineen. Hotellissa oli kotoisuutta ja maalaisromantiikkaa kerrakseen. Aulassa oli piano, viulu ja kitaroita. Buffet-aamupala kuului 20 dollarin hintaan yöltä. Aamupalalla sai syödä ison ruokapöydän ääressä hedelmiä, sämpylöitä ja mummon meille paistamat munakokkelit ja pekonit. Suosittelemme! Hotlasta löytyi myös sauna (saunassa oli suomalainen löylykauha ja suomalainen tiimalasi seinällä mittaamassa aikaa) sekä lämmin palju. Muinessa hotelli Ngo lai nha nghi guest house oli hyvä ja siisti, hinta 10 dollaria yöltä.

Lomalla matkaa tehtiin bussissa yhteensä noin 18 tuntia, vaikka kilometrejä ei kauheesti kertynytkään. Kyllästyimme siis busseiluun jo aivan täysin. Ongelma on täällä se, että valtatie on tosi huono, pomppuinen ja rösöinen ja se ei kulje mitenkään syrjässä mistään, vaan kaupunkien läpi. Mummot, vauvat ja koirat asustaa valtatien varressa ja sen vuoksi ei matkaa voi tehdä kauhean nopeasti. Liikenneturvallisuus on myös ihan perseestä. Turvavöitä ei löydy, ja jos löytyy, ne on sullottu penkin alle piiloon. Kuskit ajaa yleensä liian kovaa, mutta koska liikennettä on paljon, täytyy jatkuvasti hidastaa aika yllättäen. Eli siis täysiä-hitaasti-täysiä-hitaasti.

Turismi on kauhea juttu. Eräs amerikkalaistunut vietnamilaismies täällä sanoi, että ihmiset ovat niin köyhiä Vietnamissa, että rahan eteen tehdään mitä vaan. Turismi on nopein ja helpoin keino saada rahaa, ja turismia ajetaan eteenpäin välittämättä ympäristöstä tai mistään. Saigonissa kateltiin, miten vietnamilaistytöt joutuu prostituoituina kävelemään ällöttävien lihavien länsimaalaisten 50+-setien käsikynkässä saadakseen rahaa ja miten täällä tuhotaan hienoja ja ainutlaatusia luonnonhelmoja, jotta saadaan turisteille hotelleja rakennettua. Ja kun oltiin War Remnants -museossa kateltu amerikkalaisten täysin järjettömiä tekoja, kuultiiki sopivasti jonkun amerikkalaismiehen kysyvän yheltä vietnamilaisnaiselta kadulla: “And do YOU like America?”

(Sitten itse vuodatukseen:)
Sitten mietittiin, että kuinka vähän turistit oikeasti näkee aina kohdemaastaan, eikä saa mitään käsitystä Vietnamista. Jos esim. saapuu rantalomalle Muinehen, niin siellä voit maata auringossa, nähä muutaman vietnamilaisen, mutta siihen se vietnamilaisuus sitten jääkin. Siellä ei ees tarjota syömäpuikkoja, ja voit syyä pelkästään länsimaista ruokaa ja elää Suomen hintatasossa jossain ökyhotellissa. Sama on joka kaupungissa. Voi tehä samoja juttuja kuin missä tahansa etelänlomakohteessa, eikä oo pakko syyä ees vietnamilaista ruokaa, jos ei tahdo.
Vietnamissa olomme aikana myö ollaan kypsähetty myös back packereihin, joita tässä maassa on paljon. Hyö kiertää koko Kaakkois-Aasian, eli ainaki Laosin, Kambodzan ja Vietnamin. Vietnamissa viivytään parhaimmillaan 10 päivää ja sitte nähhään niitten päivien aikana ehkä 8 eri kaupunkia, jokaisessa paikassa yksi yö jossai Hue Backpackers Hostellissa, ja sitten kehuskellaan, miten sitä “nähtiin” joka faking kaupunki ja jaellaan mielipiteitä että mimmonen paikka Sapa ja Hoi An oli. Helkkari! Täällä Huessakin ne back packerit asuu turistikadulla ja käy syömässä tuplasti kalliimpaa ruokaa joka päivä ku myö ja näkee “aitoa” Vietnamia. Mitä aitoa siinä on, että näkee samat paikat kuin kaikki muutkin? Kuinka todellinen kuva voi jostakin paikasta olla, jos on kiertänyt maailmaa viimeset 7 kuukautta, eikä enää mikään jaksa säväyttää? Kuinka hyvän kuvan voi saaha enää Vietnamista, jos on nähny jo kaiken jossaki muualla? Vuodatus päättyy. Suosittelemme siis tuleville Kaakkois-Aasian matkaajille rohkeutta suunnistaa turistikatujen ulkopuolelle ja viipymään haluamissaan kaupungeissa hieman kauemmin, silläkin hinnalla ettei ehdi viidentoista päivän aikana näkemään kahtakymmentä kaupunkia :)

Muutama juttu, mitä halutaan ehottomasti kertoa Vietnamista ja Huesta:
1. Lennolla Saigonista Hueen Pasin vieressä istuva mies sytytti tupakan. Lentokoneessa, ilmassa! Hää sai  kuulla kyllä kunniansa yheltä lentoemännältä, joka aika sukkelaan huomasi tapahtuman. Ja varmaan aikamoiset sakot sai, kun piti papereita täytellä. Mut voi voi, kyllä vähä ihmeteltiin miehen tyhmyyttä.
2. Täällä soi ysäripoppi joka paikassa. Backstreet boys taitaa olla kovin juttu. Meijän kujalla yhessä ravintolassa on kehyksissä bäkkärijuliste.
3. Täällä pyöräilee myyjiä pyörillään myymässä kaikenlaista, ja muutamalla myyjällä on joku äänentoistosysteemi siinä pyörässä, josta soi tilutteluversio lambadasta. :D Se on meille oikeestaan Huen tunnari tuo tiluttelulambada. 
4. Parhaan kahvin voi juoda kadulla. Yleensä paras kahvi on meillä maksanu 5000 dongia. Siis maitokahvi cà phe sua. Ja yleensäki ruokapaikoissa, missä on paikallisia, on paras ruoka (ja halvin, 7000-25000d).

Tämä on kenties viimeinen postauksemme. Ollaan myös harkittu, jos muotiblogista olisi pompsahtanut spin off -blogi “Vietnam mallien silmin”. Mutta maanantaina lähtee lento Suomeen. Vietnamia jää ikävä, mutta on äärimmäisen hyvä tulla kotiin.