Tööd floo?

Torstai-iltana pistettyämme valot pois kuulimme ääntä, joten pistimme valot takaisin löytääksemme sängyn vierestä seinältä torakan, noin 6-senttisen ällöttävän kauhistuttavan otuksen. Murskattuamme hirviön jatkoimme unenmetsästystä pelokkain mielin.

Perjantaiaamuna tapasimme Hyn klo 7.15. Vuokrasimme pyörät ja lähdimme tutustumaan kolmeen lastenkotiin, johon Hue Help oli meitä seitsemää kaavaillut. Ensimmäinen oli kaupungista kenties 20 minuutin rattoisan muttei rauhallisen polkumatkan päässä jossakin kaupungin ulkopuolella, vois ehkä sanoo huelaisena että landella. Lastenkodissa oli children with disabilities, eli fyysisiä ja/tai henkisiä kehitysvaikeuksia omaavia muksuja, kuuroja lapsia sekä päiväkoti köyhille lapsille. Sieltä poljimme aivan todella kuumassa auringonpaisteessa vielä vähän syrjemmälle maaseudulle, jopa jonkin verran vuorille saakka löytääksemme seuraavan lastenkodin. Oli siistejä maisemia! Siellä oli hienoissa maisemissa paikalla noin kolme lapsosta ja siellä hyö kasvattelee omia mangoja, banaaneja ja muita hedelmiä. Iltapäivällä kävimme vielä kolmannessa paikassa, joka oli myös syrjässä, mutta eri puolella kaupunkia. Maanantaina pyrimme vielä käymään ilmeisesti joissakin muissakin paikoissa, koska kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Vuoristolastenkodissa ei tarvittaisi meitä kuin vain 1-2 päiväksi viikossa, joten nyt meille koitetaan löytää muitakin paikkoja.  Vielä ei ole tietoa, että kuka menee minnekin, mutta oman mielenkiinnon mukaan voi vaikuttaa jakoon. Lapset oli joka paikassa sydämet sulattavia, ja kyyneleitä lähes vuodatettiinkin Diak-opiskelijoiden silmistä.

Pyöräily on aika jännää täällä. Kaikki ryhmittyy risteyksissä minne kukakin, ja sitten pujotellaan skoottereiden ja pyörien välistä. Autoja ei ole hirveästi. Illemmalla menimmekin sitten ostamaan omat käytetyt pyörät, koska se tulee halvemmaksi kuin vuokraus. Työmatkoihin tarvitsee kuitenkin pyörät, joten päivittäin niitä tulee käytettyä. Miun pyörä makso 600 000 dongia, mikä on jotain yli 20 euroa. Toivottavasti ei tarvii hirveesti kunnostaa niitä täällä, kun ei ostettu ihan huippupyöriä.

Illalla käytiin syömässä Pasin kanssa paikassa, johon Hy vei meidät ekana päivänä syömään niitä riisipaperirullia, kolmatta kertaa. Tällä kertaa ruoka oli jälleen hyvää, mutta ruokaseurueeseemme liittyi rotta, joka juoksi pöytämme ali. Mie en onneksi nähnyt sitä, mutta Pasi oli melko varma että se oli rotta. Rottia ja torakoita näkee kadulla jonkin verran. Huomisiltana ollaan saatu kutsu mennä Hyn kanssa Hue Helpin vietnamilaisedustajan kotiin. Jonkinlainen tervetulotilaisuus ilmeisesti.

Summatakseni tähänastiset fiilikset, on aika hienoa, hullua ja uskomatonta että täällä myö ollaan toisella puolella maapalloa viidakossa, mutta torakat ja rotat on aivan todella iljettäviä.