Teho-osasto ja Au Pairit Laosissa

Edellisen postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon. Vieteltiin viimeiset päivät Kambodzassa, matkustettiin Laosiin ja ollaan sairasteltukin. 

Ville jättää hyvästejä Kambodzalle lentokentällä

Viimeiset päivät Phnom Penhissä sujuivat mukavasti, kunnes ma 1.10. Pasi rupesi illalla oksentamaan ja ripuloimaan melko rajusti. Noin kuusi tuntia myöhemmin oli hää jo niin kuivunut, ettei enää tahtonut pysyä jalkeilla ja sen lisäksi oli niin kovia vatsa- ja selkäkipuja, että päätettiin lähteä käymään sairaalassa. Hotellin yöpoika soitti meille tuktuk-kuskin ja saatiin kuljetus lähimpään sairaalaan, joka ei kenties ollut se kaikista länsimaalaisin. Meidät ohjattiin emergency-osastolle, mikä oli aikamoinen paikka. Tupa oli siis aivan täynnä ja sängyt vieri vieressä, omaiset pörräsivät ympärillä ja tekivät potilaille omia huoltotoimenpiteitään (hierontaa, vessatusta, pesua, karkin syöttämistä). Sisään tuli jatkuvalla syötöllä lisää porukkaa, liikenneonnettomuuksien uhreista halvauspotilaisiin. Sairaalan pihalla nukkui nurmella oletettavasti potilaiden omaisia, joilla oli mukana kaikki mahdolliset patjat, kassit ja ruokavarastot. Lääkärit ja hoitajat onneksi puhuivat riittävästi englantia, että selvittiin. Tippa iskettiin kiinni ja suoneen sai nestettä ja kipulääkettä. Aika pelottavaa oli sairastua noin rajusti, että joutui yöllä lähtemään käymään päivystyksessä, mutta nyt ollaan kokemusta rikkaampina. Seuraavana päivänä olo oli jo sen verran ok, että pystyttiin lentämään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Phnom Penhistä Laosin Vientianeen. Taitettiin matka lentämällä, koska bussilla matkaan olisi vierähtänyt todella pitkä tovi.

Bongattiin Lonely Planetin kansikuva Vientianesta!

Phnom Penhin vilinän jälkeen Laosin pääkaupunki Vientiane oli todella sympaattinen paikka. Laosissa on vain noin 7 miljoonaa asukasta, joten meno on täällä muihin Kaakkois-Aasian maihin verrattuna huomattavasti rauhallisempaa. Majapaikka oltiin varattu aiemmin samana päivänä, mutta asiassa oli pieniä mutkia. Hankkiuduttiin illalla lennon jälkeen Thawee guesthouseen, johon oltiin varaus tehty ja meille näytettiin meidän pimeä ja ränsistynyt luolamainen huoneemme. Noin viiden minuutin kuluttua huomattiin, että kappas, sängyllä kömpii lude. Tapettiin ötökkä varovaisesti vessapaperiin ja lähdettiin näyttämään sitä respaan. Siellä tämä laolais-ranskalainen omistajapariskunta kertoi, että juu ei tuo ole lude. Ei, ei, ei ole lude, on ihan tavallinen sadekauden ötökkä vain, he kyllä tietävät miltä luteet näyttää. Oli hieman hämmentävä tilanne. :D Kerrottiin, että sen verran ollaan luteita nähty, että kyllä tämä nyt on lude, ja että lähdetään täältä nyt pois. Edelleen kertoivat, että ei ole lude, ja jos olisikin, niin kenties se tuli meidän mukana. Just. Oltiin tehty varaus booking.comin kautta, ja jouduttiin eka yö maksamaan ihan kokonaan, koska booking.comin säännöt sanoo niin. Ja vaikka ei bookingin säännöt olisi tällaista sanoneetkaan, ei tämä pariskunta olisi meille summaa palauttaneet, koska olivat kunnon v-päitä. Katottiin netistä äkkiä meille toinen majoitus ihan läheltä ja marssittiin sinne. Tämä Pacific-hotel oli meille kuin lahja taivaasta, oli avara ja valoisa huone, eikä luteita näkynyt missään. :D Mutta jatkossa tutkitaan kyllä sängyt ja patjojen alustat erityistarkasti, kun astutaan uuteen huoneeseen. Kiitos-mieli valtasi meidät koettelemuksesta huolimatta, koska olipas onni, että bongattiin lude heti, eivätkä luteet päässeet herkuttelemaan meillä eivätkä ehtineet hiipiä rinkkoihimme. 

 

Vientianessa vietimme pari kokonaista päivää tutustuen kaupunkiin ja sen lukuisiin buddhalaistemppeleihin eli wateihin. Watit on täällä kyllä todella komeita ja kimaltelevia. Kambodzassa temppelit oli vain ”tylsästi” kullattu yltä päältä, mutta sen sijaan laolaiset buddhalaiset ovat ymmärtäneet, että kun temppeleitä koristelee kultamaalin lisäksi peilinpalasilla discopallomaisesti, tulee vähän lisää wau-efektiä. Meihin tehosi, temppelit ovat kerrassaan upeita. Niitä tuntuu olevan myös joka kadunkulmassa. 

Vientianen katukuvaa

Ensimmäisen päivän aikana valitettavasti myös Ville alkoi tulla huonovointiseksi ja iltaan mennessä hänellä oli noussut jo kuume ja vatsaa kivisti. Onneksi hää kuitenkin säästyi ripuli-oksennus-jutuilta ja pöpö meni hänellä ohi parin vuorokauden kuumeilulla. Vähän huteravointisina siis aloitettiin matkamme Laos-osuus. Rauhallinen Vientiane oli toipilaana hoiperteluun mitä parahin paikka lyhyine välimatkoineen ja lukuisine ranskalaisine leipomoineen, joissa saattoi hukuttaa murheensa erilaisiin voitaikinaleivonnaisiin. Sairaana Villellä oli myös aikaa katsoa youtubesta pari jaksoa lapsuuden suosikkisarjasta Round the Twist / Majakan väki (tuli Summerin yhteydessä) ja samalla valmistautua jo hieman matkan Australian osuuteen.  Itse asiassa aloitimme valmistautumisen jo viime talvena katsomalla hyvin informatiivisen Au Pairit Australiassa -kauden. Mikä on sinun lempi Au Pairit -kautesi? :D

Toivuttuamme jatkoimme matkaa pääkaupungista pohjoiseen. Seuraava kohteemme oli Vang Vieng –niminen pikkukaupunki, joka sijaitsee joen varrella keskellä kaunista maaseutua karstikivivuorten syleilyssä. VV on alun perin tullut tunnetuksi backpackerien keskuudessa vähän erikoisesta aktiviteetista nimittäin tubingista, eli tubetuksesta (meidän lanseeraama ”suomennos”). Tubettaminen tarkoittaa sitä että kaupungin ohi virtaavassa joessa lillutaan muutamien kilometrien matka traktorin sisäkumilla, ihastellaan maisemia ja pysähdytään aina välillä bailaamaan joen rannalle pystytettyihin baareihin. Kuulostaa turvalliselta, eikös? 2000-luvun aikana reivit alkoivat karata käsistä ja kaupungista ja tubetusbaareista kehittyi varsinainen huumemekka. Onneksi kuitenkin vuonna 2012 Laosin hallitus puuttui biletykseen ja Vang Vieng raitistui nopeasti. Tätä nykyä kaupunki onkin erikoistunut seikkailu-urheiluun ja muuhun tervehenkiseen toimintaan. Tubettaminen on kuitenkin säilynyt rentona ajanvietteenä ja myökii käytiin lillumassa maisemia ihastellen.

Tubetusjoki

Tubetuksen lisäksi ekana päivänä vuokrattiin taas motobike ja ajeltiin riisipeltojen keskellä ja käytiin kapuamassa erään kukkulan huipulle. Toiselle päivälle varattiin aivan erinomainen päiväretki, johon kuului luolien tutkimista, patikointia ja kajakointia. Retki oli mainio, sillä ensinnäkin meitä retkeläisiä oli vain neljä ja kohteet olivat rauhaisammasta päästä eli vältimme pahimmat massaturismirysät. Opas oli mahtava tyyppi ja puhui hyvää englantia. Mieleenpainuvin retken kohde oli water cave, eli vuoren sisällä oleva luola, jossa virtaa maanalainen joki. Luolassa liikuttiin siten että kelluttiin traktorin renkaassa ja kiskottiin itseä eteenpäin köyden avulla pimeässä luolassa otsalamppujen valossa. Kaikki oli vähän niin kuin lapsuuden villeimmissä seikkailuleikeissä! Varattiin retki Green Discovery –nimiseltä ekoturismiin keskittyvältä yritykseltä, jolla on toimipisteitä ympäri Laosia. Sen toiminta-ajatuksena on tarjota turismipalveluita, jotka ovat kestävän kehityksen mukaisia ja tukevat paikallisia yhteisöjä. Hinta oli kalliimpi (mutta ei kuitenkaan oikeasti kallis) kuin muilla toimistoilla, mutta oltiin ihan tosi tyytyväisiä retken laatuun, joten iso suositus Green Discoverylle. Tullaan varmasti jatkossakin käyttämään tämän toimiston, tai jonkin muun vastaavan ekoturismiyrityksen palveluita. :)

Tulimme Vang Viengiin vähän epäileväisin mielin, tietäen kaupungin maine paheellisena biletyskeskuksena ja lähinnä turismiin keskittyvänä pikkukylänä, mutta myö oltiin tosi positiivisesti yllättyneitä. Sinänsä kaupungissa ei juurikaan ole mitään nähtävää, autenttisia Laos-elämyksiä on vähän turha etsiä ja suurin osa kadulla vastaantulijoista on turisteja, mutta tämän kohteen juttu onkin ympäröivän luonnon kauneus ja ihmeellisyys, joka teki meihin todellakin vaikutuksen. Kaupungista ei tarvinnut kauaksi lähteä ajelemaan, kun jo päällystetty tie vaihtui kuoppaiseen kärrypolkuun ja löysi itsensä ajelemasta keskeltä kaunista riisipeltomaisemaa ja paikallisten ihmisten kyliä. 

Vang Vieng pursusi yllätykseksemme korealaisia pakettimatkailijoita, jotka olivat suoraan sanottuna melko ärsyttäviä. Yhtenä hetkenä katsellaan kaunista ja hiljaista jokimaisemaa, seuraavana hetkenä kuvaan ilmestyy 30 korealaista kiljuvaa ja huutavaa korealaista naista ja miestä kajakeissaan roiskimassa vettä toistensa päälle, ikään kuin eivät olisi koskaan saaneet roiskia vettä kenenkään päälle. :D Ja kaikkien toisessa kädessä on selfiekeppi, joka kuvaa kaiken. Siis ihan kaiken. Kaupunki oli täynnä korealaisia ravintoloita, jotka olivat täynnä korealaisia. Myöhemmin Luang Prabangissa tavattiin yksi korealainen pariskunta, jolta saatiin selitys valtavaan korealaisturistien määrään. Pari vuotta sitten heillä pyöri telkkarissa joku seikkailuohjelma, joka oli kuvattu Vang Viengissä ja tämän jälkeen kaikki korealaiset ovat hinkuneet päästä sinne itse. Pariskunta oli tosi mukava, joten onneksi saatiin myös positiivinen, korjaava kokemus korealaisista. ;)

Vatsat ovat toimineet ”pikku” ruokamyrkytyksiä lukuun ottamatta aika hyvin. Välillä on meinannut ummetus iskeä (Pasilla) mutta se on aina saatu selätettyä kahdella takuuvarmalla aseella. :D 

Terveisin Ville ja Pasi

Vaarilla on saari, se Koh Rong Samloem on

Parin pääkaupunkipäivän jälkeen ajeltiin vihdoin kovasti odotetulle saarelle. Bussimatka kesti Phnom Penhistä noin kuusi tuntia rannikolle Sihanoukvilleen ja tunnin odottelun jälkeen speed ferry kuljetti meidät Koh Rong Samloemin saarelle. Sihanoukvillessä ei haluttu olla yötä, koska oltiin kuultu useammalta ihmiseltä, että ei kannata siellä tuhlata aikaa. Koh Rong Samloem on siis pieni, noin 10 km mittainen saari, joka ei ole vielä mikään kovin kehittynyt matkakohde. Saaren ”isosisko” Koh Rong on aivan vieressä ja se on kuuluisampi ja villimpi lomakohde, Samloem puolestaan on hyvin rauhallinen. Saarella ei kulje mitään oikeaa tietä, eikä siellä ole siis muuta kuin rantoja, viidakkoa ja bungalowiresortteja.

Ekojen öiden teltta

Myö yövyttiin ekat kaksi yötä Sunset beachillä sijaitsevassa Robinson Bungalowsissa telttamajoituksessa. Lautta jätti meidät saaren päärannalle Saracen Baylle ja sieltä piti kävellä paikoittain vaikeakulkuista polkua noin 40 minuuttia Sunset beachille. Rinkkojen kanssa suht hikinen rupeama. Teltta oli ihan hyvä vaihtoehto. Telttaan mahtui parisängyn patja, pöytä ja pari jakkaraa sekä tyhjää tilaa tavaroille. Teltta oli edullisempi kuin bungalow ja oli myös niin tiivis, että ei tarvinnut pelätä esim. rotta- tai käärmevieraita, mitkä taas bungalowissa voisivat olla ihan mahdollisia.  Sunset beachillä oli kolme majapaikkaa ja niissä majoittui meidän havaintojen mukaan yhteensä noin 10 ihmistä. Sunset beachillä pystyi nimensä mukaisesti katselemaan aikas hienoja auringonlaskuja.

Seuraavat neljä yötä vietettiin ihmisten ilmoilla saaren päärannalla Saracen Baylla, jossa majoituttiin dormissa Beach Island Resortissa. Dormimajoitus oli oikeasti todella hyvä. Maksettiin sängystä 10 dollaria per yö ja tila oli valoisa, avara ja mukava ulkokäytävä, jonka varrella oli sänkyjä. Ekana yönä meijän dormissa ei ollut muita kuin myö, muina öinä oli pari muuta ihmistä. Muiden läsnäolo ei haitannut yhtään, koska olivat toisessa päässä käytävää. Ihmisten määrä oli kyllä maltillinen päärannallakin. Yleensä meidän kanssa oli ravintolassa syömässä muutama muu ihminen ja vilkkaimmassa rantabaarissa istuskeli enimmillään parikymmentä ihmistä. Ei siis turistisuus tai turistien määrä päässyt ahdistamaan ja toisaalta ei ollut niin vähän ihmisiä, että olisi yksinäisyys ahdistanut.

Dormimajoitus

Saarella menee kävelyreittejä päärannalta muille rannoille viidakon halki, kävelyreittien vaikeusasteet vaihtelee paljon. Myö käytiin Sunset Beachin lisäksi Lazy Beachillä, joka oli todella viihtyisä paikka. Roskia kerättiin rannalta usein ja rannat olivat siksi siistejä.

Saracen Bay

Vietettiin aikaa snorklaillen kalojen joukossa (värikkäitä kaloja oli tosi paljon rantakivikoissa ja laiturien alla), kävellen viidakossa, nukkuen päiväunia, siemaillen drinkkejä ja katsellen auringonlaskuja rantabaarissa ym. Käytiin myös iltaretkellä uimassa hohtavassa planktonissa. Koitettiin ottaa mahdollisimman rennosti, vaikka myö ei ollakaan kauheen rentoja ihmisiä. Aika hyvä suoritus meiltä tämä kuusi yötä saarella. :D Lyhyitä sadekuuroja tuli muutamana päivänä, mutta kelit oli siis kokonaisuudessaan tosi hyvät.

Ravintolat on saarella hintavampia kuin mantereella, eikä löydetty mitään paikallisten ruokapaikkoja tai soppamummoja, vaan ravintolat on kaikki ihan turisteille tarkoitettuja. Autenttisinta ruokaa saarelta ei siis saa, mutta ihan maittavaa ja kohtuuhintaista kuitenkin. Tuli myös mukavasti eläinannosta saarella, koska suurimmassa osassa saaren ravintoloista oli kissoja tai koiria, jotka halusi tulla syliin tai muuten vaan paijattavaksi.

Saarelta matkustettiin takaisin Phnom Penhiin to 27.9. Phnom Penhissä ollaan tutustuttu Kambodzassa 1970-luvulla tapahtuneeseen kansanmurhaan, jolloin Kambodzan kansasta kolmasosa murhattiin. Tähän liittyen käytiin Killing Fieldseillä ja S21-museossa. Killing fields oli meistä erityisen hyvä paikka, vaikka aihe onkin raskas. Pääsylipun hintaan kuului audio guide –kuulokkeet ja kuunteleminen oli mielekkäämpää kuin lukeminen.

Näkymää meijän hotellilta

Käytiin katsomassa eräänä iltana potkunyrkkeilyä ilmaiseksi. Viikonloppuisin täällä tulee telkkarista siis potkunyrkkeilyä ja matseja voi mennä katsomaan tv-studioille ilmaiseksi. Ei ollut meille tuttu laji entuudestaan, eikä olla mitään kovia penkkiurheilijoita muutenkaan, mutta oli ihan kiinnostava kokemus nähdä tämmöinen osa kambodzalaista viihdettä ja kulttuuria. Itse ottelut olivat myös ihan viihdyttäviä. Lajia ei saa kuulemma sanoa thai-nyrkkeilyksi, koska Kambodzassa ollaan sitä mieltä, että laji on kotoisin täältä, eikä Thaimaasta. :) 

Roskaa tässäkin maassa on kyllä paljon. Erityisesti bussimatkalla Phnom Penhistä rannikolle tuli nähtyä, miten suuri osa teiden varsista on täynnä roskaa. Ihmisten talojen pihat on kunnon kaatopaikkoja ja esim. ojat on suunnilleen kaikki täynnä roskaa. Täällä annetaan kaikille ostoksille vähintäänkin muovipussi. Jos tilaat juoman, se laitetaan kannelliseen muovimukiin, laitetaan muovipussiin ja annetaan aina muovipilli mukaan. Kun ostetaan syötävää mukaan, pakataan ruoka styroksipakettiin ja paketti työnnetään muovipussiin. On se hyvä, että Suomessa kierrätetään muoviakin, pysyypä ainakin oma maa puhtaana.

Sitten pientä höyryämistä kahvista. Villellä on ollut matkalla pakkomielteenä täydellisten paikallisten kahvikokemusten etsintä. Vietnamilainen ca phe sua da eli jääkahvi kondensoidulla maidolla on kahvien sijalla yksi. Tämä valmistetaan perinteisimmin ja parhaiten siten, että pieni kahvisuodatin laitetaan suoraan lasin päälle ja kahvi tippuu lasiin kondensoidun maidon päälle omassa pöydässä. Maidon ja kahvin sekoituksen jälkeen saa lisätä itse jääpalat kahviin. Omien silmien edessä tippuvassa kahvissa on mm. se hyvä puoli, että saa itse päättää, paljonko kondensoitua maitoa (eli sokeria) haluat sekoittaa pohjalta kahvin joukkoon. Villen mielestä parhain mahdollinen kahvi on hyvin paksu, siirappimainen, vahva kahvi, jossa on sopivan vähän kondensoitua maitoa. Yleisesti ottaen valmiiksi asti tehty kahvi (eli kahvi, maito ja jäät sekoitettu jo pöytään tuodessa) on liian laihaa ja liian makeaa Villen makuhermoille. Meidän lempparikahvilatyyppi Vietnamissa on puutarhamainen kahvila, jossa on kasveja ja puita, paljon nuorisoa ja taustalla soi vietnamilaiset rakkauslaulut. Tällaisia kahviloita on joka paikassa.

Vietnamilainen kahvi ja lisuketee

Kambodzassa on kahvia tutkailtu nyt noin 2,5 vkoa ja virallinen kantamme on, että se ei vedä vertoja vietnamilaiselle kahvikokemukselle. Kahvi ei ole niin vahvaa kuin Vietnamissa, mutta kuitenkin vahvaa länsimaisella mitta-asteikolla. Kahvit ovat täällä myös suurempia kuin Vietnamissa, tai ainakin suurempia kuin mitä myö ollaan totuttu juomaan. Täällä näkyy paljon take away –kahvikioskeja, kun taas Vietnamissa näkyy enemmän jalkakäytäväkahviloita pikkujakkaroineen. Ollaan löydetty kuitenkin autenttisia kahvikokemuksia Kambodzastakin. Lempparipaikat ovat täällä olleet ”ukkokahviloita” (meidän oma kutsumanimi näille kahviloille), joissa istuu paljon ukkoja juomassa hyvin halpaa ja vahvaa kahvia. Pöydissä on pannuja, joista voi kaataa itselleen kahvin kaveriksi vihreätä teetä. Mahdollisimman aitojen paikallisten kahvi- ja ruokakokemusten etsintä menee hetkittäin meillä vähän överiksi, mutta keskeneräisiähän me kaikki olemme, eikö? =)

Kambodzalainen ukkokahvila

Toivoo Sihanouk-Ville ja Sihanouk-Pasi

Keppiä ja porkkanaa. Ja Kampottia.

Vietnamin ja Kambodzan rajalta bussi ajoi meidät Kep-nimiseen merenrantakaupunkiin/kyläseen puolisen tuntia. Heti kun astuttiin bussista ulos, uusi maa osoitti hyvät puolensa: pari tuk tuk –kuskia ehdotti meille kyytiä majapaikkaamme, sanottiin heille ei kiitos, ja he jättivät asian siihen jopa hieman helpottuneen oloisina. :D Ei siis pitkäkestoista piinaamista ja seuraamista kuten Vietnamissa. Majoittauduttiin kivassa luonnonläheisessä bungalowissa Bird of Paradise –resortissa (kaikki bungalowikylät on täällä nimeltään resortteja, ei siis ollut mikään luksuspalatsi). Kepissä oli huomattavan hiljaista. Vietnamissa on paljon asukkaita ja Kambodzassa vain murto-osa Vietnamin väestöön verrattuna. Nyt ei ole lomasesonki, joten tuntui, että oli jopa liiankin hiljaista. Ravintolassa syötiin ekana iltana ihan keskenämme ja sama taisi toistua muulloinkin. Kivaa, että on rauhallista, mutta olisi ihan kiva tietysti nähdä muitakin ihmisiä. :D 

Tässä sitä vaan rennosti kyykyssä oleillaan.

Kepissä saatiin mukavan pehmeä lasku uuteen maahan. Tai viitisen vuotta sitten Vietnamin reissulla käytiin Siem Reapissa 6 pv lomalla, mutta muualla maassa ei olla aiemmin käyty.  Sen lisäksi, että oli hiljaista ja vähän ihmisiä, tuntui, että paikalliset myyjät ja tuktuk-kuskit jätti meidät mukavasti rauhaan. Odotettiin, että hetkenä minä hyvänsä joku rupeaa meille tyrkyttämään jotakin palvelua tai tuotetta, mutta saatiin olla ihan rauhassa. Kepissä oli meidän näkemyksen mukaan vain kaksi paikkaa, missä oli ravintoloita ja muita mahdollisuuksia syödä tai juoda: uimarannan alue ja crab marketin alue. Paikkojen välillä oli puolitoista kilometriä ja etäisyydet kaupungissa tuntuivat melko pitkiltä.

Kepissä ajeltiin mopolla katsomaan pippurifarmia,  perhosfarmia, luolastotemppeliä ja kauniita maalaismaisemia. Käytiin kävelemässä Kepin kansallispuiston noin 8 km lenkki. Keli muuttui toisena kokonaisena päivänä sateiseksi, eli satoi siis koko päivän ja illan ja vaatteiden kuivattaminen suht kosteassa bungalowissa oli aikalailla mahdotonta. Lauantai- ja sunnuntaipäivinä Kepissä oli paljon kambodzalaisia turisteja, jotka olivat tulleet sinne viettämään viikonloppua. Paikallisille turisteille ei näyttänyt olevan väliä satoiko vai paistoiko, tyrskyilevä meri oli aamusta iltaan täynnä innokkaita uimareita ja pimeän tultua rantakadun jalkakäytävä täyttyi seafood-piknikillä olevista seurueista. Seurueilla oli usein myös mukanaan omat äänentoistolaitteet, eikä nyt puhuta mistään viattomista pikku bluetooth-kaiuttimista, vaan kunnon kajareista, joista pauhasi kambodzalainen iskelmä ja tietenkin karaoke-esitykset.

Todenmukainen sadesään kuvaus crab marketilta :D

Kepissä sadepäivien viettäminen oli vähän tylsää, koska siellä ei ollut ulkoilun lisäksi juurikaan mitään tekemistä. Vaihdettiin maisemaa kolmen yön jälkeen puolen tunnin ajomatkan päässä olevaan Kampotin kaupunkiin. Oltiin innoissamme, kun huomattiin että Kampot oli ihan oikea kaupunki, jossa oli paljon kivoja ravintoloita ja kahviloita sekä muita turisteja. Oltiin kaksi yötä Twin Home Guest Housessa, jota voidaan suositella lämpimästi penninvenyttäjälle: oli edullinen (12 usd/yö) ja siistissä kunnossa perus-guest houseksi, ei ollut luolamainen kauhistus yhtään. Kampot oli tosi viehättävä pieni kaupunki, arkkitehtuuriltaan aika paljon Vietnamin Hoi Anin kaltainen: matalia keltaisia siirtomaa-ajan taloja, ja paljon kivoja hengailupaikkoja ja putiikkeja. Keli oli sateinen Kampotissakin, mikä toki harmitti, mutta koska siellä oli kivoja ravintoloita ja kahviloita pienellä alueella, oli sadesäälläkin kätevää liikkua paikasta toiseen. Kampotista löysimme kaikista maailman liikenneympyröistä suosikkimme: durianliikenneympyrä. Siinä yksi syy lisää tykätä Kampotista!

The Liikenneympyrä

Käytiin Kampotista turistipäiväretkellä Bokor Hill Stationilla, mutta emme voi retkeä suositella oikein kenellekään. Bokor Hill Station on ranskalaisten 1900-luvun alkupuolella vuoren huipulle rakentama luksuslomakylä, joka autioitui punakhmeerien vallan aikana aavekaupungiksi. Nämä kummituskartanot ovat olleet suosittuja turistinähtävyyksiä viime vuosina, joten myökii haluttiin ne nähdä. No meille ei kerrottu retkelle lähdettäessä, että viimeisen vuoden aikana tärkeimmät kohteet onkin remontoitu ja avattu uudestaan hotelleina, joten se niistä ghost mansioneista. :D Retkellä vaan ajeltiin rakennuksista ohi ja katseltiin niitä sateisten auton ikkunoiden läpi, koska ei niihin enää saanut mennä vapaasti tutustumaan. Vuorelta olisi toki ollut varmasti komeat maisemat, mutta satoi niin rankasti ettei juuri nähnyt kymmentä metriä edemmäksi, joten tää saattoi ehkä myös vaikuttaa meijän kokemukseen paikasta.

Kampotin taloja

Vietnamista pois lähteminen jännitti, koska ei osata sanoa kambodzan kielellä muuta kuin kiitos. Vietnamissa pienestäkin kielitaidosta on tosi paljon apua paikallisen ruuan hankkimisessa. Lähdettiin Kepissä ja Kampotissa rohkeasti testaamaan paikallisia kadulla olevia soppakeittiöitä osoittelutaktiikalla. Eipä se sen vaikeampaa ollutkaan ja sopan aineksetkin olivat osittain tuttuja. Tässä meijän toimintaohjeet: osoita haluamaasi ruokaa, elehdi sormilla annosten lukumäärä (1 tai 2), syötyäsi vie soppatädille seteli, jonka arvelet riittävän, täti antaa sopivasti vaihtorahaa takaisin. Halutessasi voit spekuloida, nyhtikö täti sinulta rahaa enemmän kuin muilta.

Tarkoituksenamme oli matkustaa Kampotin jälkeen Koh Rong Samloemin saarelle, mutta koska sääennusteet näyttivät edelleen rankkoja sateita rannikolle, päätimmekin lähteä sadetta pakoon sisämaahan pääkaupunki Phnom Penhiin. Ajomatka kesti n. neljä tuntia ja alkumatkasta tie oli ihan hirveessä kunnossa. Ollaan totuttu siihen, että täälläpäin tiet on välillä vähän kuoppaisia mutta nää montut oli sellaista laatua, että pää meinasi osua auton kattoon, jos ei pitänyt varaansa. Phnom Penhissä sää oli kuuma ja aurinkoinen, joten väistöliike kannatti!

Phnom Penhissä käytiin tutustumassa kaupungin päänähtävyyteen eli kuninkaalliseen palatsiin, joka oli usean rakennuksen ja temppelin upea kultakimalteinen kokonaisuus. Kambodzan arkkitehtuuri temppeleissä ja muissa prameissa rakennuksissa on aika erilaista kuin Vietnamissa ja ollaan oltu ihan haltioituneita kaikesta kimalluksesta. Oltiin kaupungissa tällä erää pari päivää (palaamme myöhemmin), joiden aikana lompsittiin ympäriinsä helteessä katselemassa nähtävyyksiä ja syömässä paikallisia ruokia. Oli myös kiva nähdä modernia kambodzalaista kaupunkielämää. Helteinen suurkaupunki oli aikamoinen hajujen ja äänien piazza. Kampotissa ja Phnom Penhissä näkyi valitettavasti Kaakkois-Aasian turismin ikävämpiä puolia, nimittäin paljon tyttöbaareja ja kaduilla seuraa metsästäviä turistimiehiä. Nähtiin monia setäturisteja, jotka taluttelivat käsipuolessaan tyttöjä, joista nuorimmat oli lähestulkoon lapsia vasta. :(

Kahden yön jälkeen jälkeen (sääennusteiden kohennuttua) otettiin suunnaksi Koh Rong Samloemin saari, josta lisää seuraavassa jaksossa.

Terveisin PIH ja VJT

Kelluvia markkinoita ja kyykkyvessoja

Nha Trangista lähdettiin ma 10.9. yöjunalla kohti etelää ja Saigonia. Juna lähti ja saapui perille suureksi yllätykseksi ajoissa. Lähtö oli ysin aikaan illalla ja perillä oli viiden aikaan aamulla. Meillä oli makuupaikat neljän hengen hytissä ja meijän kanssa samassa hytissä oli vain yksi vietnamilainen mies. Matka oli aikamoista rytkytystä. Kaikesta huolimatta juna ei saanut meitä heitettyä pois sängyistämme. Unta ei juurikaan saatu johtuen kunnon pomppukyydistä sekä vatsanväänteistä. Saigonissa mentiin heti juna-asemalta bussiasemalle ja ostettiin bussiliput Vinh Long –nimiseen kaupunkiin Mekong-joen suistoalueella. Odotettiin bussin lähtöä tunnin verran. Aamukeiton jälkeen vuosia odotettu ja peljätty tapahtuma kävi vihdoin toteen meillä molemmilla: ripulikakka kyykkyvessassa. Bussiaseman vessa ei ollut siis länsimainen, vaan perinteinen aasialainen malli, jossa on pöntön sijaan reikä lattiassa ja paperin tilalla vesisanko ja kauha. Vessassa soi jostain syystä klassinen musiikki, mikä lisäsi kokemuksen eeppistä luonnetta. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hyvin ja siististi. Ei kakkaa kengillä! Ensi kerralla ollaan jo konkareita. Bussimatka kesti kolmisen tuntia ja sisälsi jälleen mystisen pysähdyksen perinteisellä huoltsikalla, eikä kukaan tiennyt, kauanko tauko kestää.

Vinh Long on siis pienehkö kaupunki, jonka keskellä virtaa kovaa vauhtia valtava Mekong-joki. Kaupungin pieni keskusta on toisella rannalla ja toisella rannalla on joessa oleva suuri saari. Saarella on paljon homestay-majoituksia ja rauhallista maalaiselämää. Joen yli pääsi lossilla/lautalla, joka liikennöi jatkuvalla syötöllä.

Myö ei oltu varattu Vinh Longista majoitusta etukäteen. Oltiin luettu, että Vinh Longissa on kivoja, maaseudulla olevia kotimajoituksia/homestay-paikkoja, joten toiveena oli löytää sellainen. Mentiin joen rantaan lauttasatamaan, jossa matkaoppaiden mukaan homestayn omistajat tai sukulaiset saattaisivat olla asiakkaita houkuttelemassa. Montaa hetkeä ei ehtinyt kulua, kun eräs nainen tulikin meitä maanittelemaan hänen perheensä uuteen homestayhin. Vietnamissa on usein niin, että kun turisti astuu ulos kulkuvälineestä, hyökkää hänen ympärilleen joukko tyrkyttäjiä, jotka paikasta riippuen yrittävät väkisin myydä sinulle mopokyytiä, veneretkeä, homestaytä tai päiväretkeä, eivätkä ymmärrä, että länsimainen ihminen kokee piiritystilanteen ahdistavaksi. No kuunneltiin tovi tämän naisen myyntipuhetta ja sovittiin, että joen toisella rannalla hänen mies veisi meidät katsastamaan heidän homestaytään. Joen toisella rannalla mies kyytsäsi meidät yksitellen parin kilsan päässä olevaan kotiinsa. Majapaikka oli kiva bambuista ja puusta rakennettu talo. Meillä oli oma huone ja vessa ja perhe nukkui viereisessä huoneessa. Illalla saatiin lisämaksusta perheen naisten tekemä maittava dinner, johon kuului kokonaisena paistettu kala, joka seisoi meidän pöydässä tikkujen avulla pystyssä, tofua, riisiä ja keittoa.

  

Homestayssä maattiin riippumatossa, pyöräiltiin pieniä polkuja joen ja kanaalien varressa, katseltiin paikallisten ihmisten elämää, ihasteltiin hedelmäviljelmiä ja kauhisteltiin joessa olevan roskan määrää. Näköjään kaikki roskat ihmisten käsistä heitettiin jokeen ja roskiksia ihan tyhjennettiin sinne. Iltapäivällä meidän kodin ympäristö muuttui vetisemmäksi, kun nousuvesi nosti joen pintaa ja matalimmat pikkutiet katosivat veden alle. Päästiin kahlailuhommiinkin siis. Iltasella kuunneltiin, kun naapurit lauloivat kotonaan karaokea. Jostain syystä karaokea lauletaan täällä myös kotona nupit kaakossa, jotta kaikki naapurustossa varmasti kuulee!

Aamulla varhain lähdettiin veneretkelle katselemaan kelluvaa toria ja muita turistinähtävyyksiä. Retkellä oli ranskalainen pariskunta sekä nuori ja huoleton itävaltalainen backpacker, joka oli jo viikon Vietnamissa oleskelun aikana onnistunut hävittämään kaikki tavaransa. No hyvää loppumatkaa vaan hänelle. :D Joka tapauksessa seura oli ihan mukavaa ja oli kiva jutella uusien ihmisten kanssa. Floating market ei ollut ihan niin upea kuin oltiin ajateltu, myyntiveneitä oli vain muutama. Mekongin alueen perinteiset kelluvat torit alkavat olla katoavaa kansanperinnettä tieverkoston parantuessa. Kelluvan torin lisäksi käytiin katsomassa coconut candyn, riisikarkin, riisiviinan sekä kookosmaidon valmistusta sekä hedelmätarhaa.

Oltiin homestayssä vain yksi yö, mutta olisimme voineet olla kyllä pidempäänkin. Jos Mekong-deltalle matkustaa niin kannattaa kyllä ehdottomasti tällaisessa paikassa yöpyä. Meillä oli kuitenkin suunnitelmana jatkaa vielä Can Thohon eli Mekong-alueen suurimpaan kaupunkiin Vietnamissa.

Pasilla oli pakkomielteenä saada täydellinen floating market kokemus, joten heti saavuttuamme Can Thohon varasimme eräältä boat trip –ahdistelijalta privaattiretken kaupungin suurimmille markkinoille, koska Vinh Longin markkinat olivat pettymys. :D Lähdettiin seuraavana aamuna matkaan pikkupaatilla jo klo 5.30. Tällä kertaa ei siis ollut veneessä meidän lisäksi kuin kuski. Markkinat olivat tällä kertaa meijän mielestä kunnolliset, saatiin aamunuudelit soppaveneen rouvalta ja kaffit kelluvasta juomakioskista. Muuten Can Thossa ei tehty mitään mainitsemisen arvoista. Käveltiin ympäriinsä ja nautiskeltiin viimeisistä vietnamilaisista ruuista ja kahveista. Kiva kaupunki.

Aamiaista floating marketilla

Kahden yön jälkeen pe 14.9. lähdettiin pikkubussilla aamulla klo 7 kohti Ha Tien - Prek Chak –rajanylitysasemaa, päämääränämme Kep-niminen kylä Kambodžan puolella. Meidän kyyti olikin tämän reissun ensimmäinen ja viimeinen kauhistuttava bussiajelu Vietnamissa. Kuski ajoi suht reipasta vauhtia töötti pohjassa, eikä keskiviivan päältä juurikaan matkan aikana lähdetty, vaan kuski pakotti muun liikenteen väistämään. Muita länsimaisia ei kyydissä ollut, paikallisia poimittiin kyytiin silloin tällöin. Matkan loppuvaiheilla auton takaosasta rupesi kuulumaan kovaäänistä kiekumista, eli kyydissä oli ilmeisesti myös kukko. :D Matkan aikana ei ollut yhtään pysähdystä ja myö oltiinkin Ha Tienissä (kaupunki Vietnamin puolella rajaa) jo noin 11.30, vaikka oltiin odotettu, että matka kestäisi pari tuntia pidempään. Kiitos siis hullulle kaaharikuskille! Ha Tienin bussiasemalla meijät ohjattiin ulos autosta ja vietiin pakettiauton kyytiin. Kukaan ei sanonut meille mitään, vaan osoitettiin vain tätä uutta autoa. Astuttiin autoon, joka hylkäsi meijät parin kilsan päähän matkatoimiston eteen. Matkatoimiston seinällä oli bussiaikatauluja, joiden mukaan bussi kulkisi täältä Kambodzan puolelle, mutta toimistossa ei kuitenkaan ollut ketään paikalla. Istuskeltiin ihmeissämme (ja vähän vittuuntuneina) tyhjän matkatoimiston edessä ja noin tunnin päästä sama pakettiauto kuskeineen tuli hakemaan meitä ja ajoi meidät rajalle. Autosta ulos astuttuamme meille kerrottiin jonkin virkailijan toimesta, että rajan toisella puolella olisi toinen bussi meitä odottamassa.

Rajalla ei ollut kuin muutama ihminen, joten kaikki virallisuudet sujui vailla kiirettä ja ahdistusta. Maksettiin Kambodzan 30 pv viisumista 35 usd ja lisäksi maksettiin 1 usd ”terveystarkastuskortista”, koska ei tajuttu sanoa virkailijoille, että ei sitten mitään ylimääräisiä hömpötyksiä. Kortti oli siis pieni tulostettu lappu, jossa kerrottiin, että ulkomaalaisella saattaa tulla Kambodzassa sairauksia, ja jos oireita ilmenee, mene lääkäriin. Virkailija pisti lappuun leiman, mikä teki asiasta hyvin virallisen. :D

Käveltiin raja-asemalta ulos ja pois aseman pihapiiristä. Missään ei näkynyt bussia ja ihmeteltiin, että mitähän tässä nyt sit tekis. Kohta taksi- ja motobikekuskit tuli meijän luokse parveilemaan tarjoten kyytiä eteenpäin. Näytettiin heille, että meillä on tämmöset bussiliput Kep-nimiseen kaupunkiin saakka ja miehet olivat sitä mieltä, että bussi on jo mennyt, meidän pitää ostaa heiltä mopokyyti. Oli jälleen melko kuumottava tilanne olla uudessa maassa ja huuli pyöreänä, että tuleeko meille luvattu kyyti vai ei, vai pitääkö lähteä nyt näiden huijareiden matkaan. Onneksi vähän aikaa jaksettiin kärsiä, koska ehkä puolisen tunnin päästä yksi motobikekuski osoitti meille, että nyt tuolla raja-asemalla näkyy bussi. Käveltiin takaisin aseman pihalle ja bussi olikin juuri oikean bussifirman bussi. Päästiin kyytiin ja matka Keppiin pääsi jatkumaan!

Reissumme Vietnam-osuus päättyi nyt tähän. Olisimme saaneet oleskella maassa ilman viisumia vielä muutaman päivän, mutta alkoi olla jo sellainen kutina, että olisi kiva päästä jatkamaan matkaa uusiin maisemiin.

T: VilPas

Danang ja Nha Trang

Huesta lähdettiin to 6.9. moottoripyöräkyydillä kohti Danangia. Ollaan aiemmin matkattu Danangiin ja läheiseen Hoi Aniin bussilla ja junalla, mutta nyt oli rohkeutta tarpeeksi moottoripyörän selässä istumiseen. Moottoripyörää saisi myös itse ajaa, jos olisi halua ja taitoa, mutta tämmönen pidempi matka myö katsottiin parhaaksi istua vain kyydissä. Maksettiin kyydistä 800 000 vnd per naama eli reilut 30e. Kim kertoi, että ”normally one million dong, but I can arrange for you 800 000”. No halvempi special hinta selittyi ehkä sillä, että vain toinen meijän kuskeista oli kai virallinen easy rider –kuski ja toinen oli Kimin veli, joka oli töissä myös siellä homestayssä. :D Matkaa tehtiin klo 9-14 ja matkalla pysähdyttiin muutaman kerran. Yksi pysähdyspaikka oli Elephant Springs, joka on luonnonpurossa oleva sarja uima-altaita. Vesi oli kirkasta ja virkistävää ja paikka oli periaatteessa ihan kaunis, mutta rakennettu täyteen bambumajoja, jotka ovat nyt jo ränsistyneet. Tyyliltään hyvin vietnamilainen paikka. =) Matkan pääjuttu oli Hai Van Pass –tie, joka kulkee vuoristossa korkealla ja on aiemmin ollut ainut reitti Huen ja Danangin välillä. Nykyään välille on rakennettu pitkä tunneli, jota suurin osa liikenteestä käyttää. Moottoripyörämatka oli tosi tosi hieno, ja suosittelemme kaikille, jos Huesta haluaa matkustaa Danangiin tai Hoi Aniin.

Danangissa oltiin kaksi yötä. Yövyttiin Queen´s Finger- nimisessä hotellissa, joka oli melkoisesti tasokkaampi majoitus verrattuna edelliseen paikkaan. Hotellilla oli 12. kerroksessa uima-allas, mikä oli aika kiva ja tosi luksusta meille. Kahdesta yöstä maksettiin  48e, kun varattiin netistä edellisenä iltana, oli siis tarjoushinta. Danangissa on hotellitarjonta hintavampaa ja tasokkaampaa kuin Huessa, koska Danangissa ei juurikaan ole reppureissaajia eli kysyntää oikein halvoille majapaikoille ei ole siinä määrin kuin esim. Huessa, vaan paljon on kuulemma bisnesmatkailua ja rannan yhteydessä vähän kaupungin ulkopuolella hienoja resortteja. Ranta oli mukavan aurinkotuolivapaata aluetta, joten biitsillä sai vapaasti hengailla ilman, että joku tuli perimään siitä rahaa. Danang on maan kolmanneksi suurin kaupunki, eli vilskettä ja metakkaa riitti. Kerran aiemmin oltiin oltu yksi yö Danangissa, jolloin siitä jäi jostakin syystä vähän ankea olo. Onneksi päätettiin nyt antaa kaupungille uusi mahdollisuus, koska tällä kertaa tykättiin Danangista paljon. Ranta oli kaunis, kaupungissa vähän turisteja ja sopivasti nähtävää, sekä halpaa ja hyvää ruokaa.

Luksusta luksusta!

Perjantaina vuokrattiin skootteri, Pasi ajoi ja Ville istui kyydissä. Ajelu oli kivaa.  Kaupunki oli sen verran suuri, että kävely oli tosi työlästä ja mopoilu sai kaiken tuntumaan helpommalta. Mopoilu Vietnamissa näyttää aluksi kaoottiselta, mutta kun pääsee liikenteen flowhun mukaan ja pääsee hommaan jyvälle, ei se lopulta vaikeeta ole. Mopon selässä liikenneruuhkassa pystyy ehkä myös kokemaan jotain oleellista vietnamilaisesta elämästä.

Perjantaina käytiin Marble mountainseilla eli ”marmorivuorilla”. Vuoret ovat tasaiselta maalta nousevat kallioiset kukkulat, joista on louhittu marmoria ja niiden juurella onkin monia marmoriveistämöitä. Vuoria on viisi, joista suurimalla käytiin. Vuorella oli useita luolia, joiden sisällä oli hienoja temppeleitä. Kiivettiin ylös portaita useammalle näköalapaikalle ja hiki lensi noin 35 asteen lämmössä kiitettävästi. Täälläkin saatiin ihmetellä, miten haastavia kiipeilyreittejä/polkuja oli tässäkin turistikohteessa. Jossakin vaiheessa kiivettiin yhtä luolaa ylöspäin, ja pikkuruisesta aukosta työnnyttiin ylös ja ulos kukkulan huipulle. Jalansijat olivat hioutuneet ihan liukkaaksi marmoriksi, mutta siitä huolimatta iäkkäämmätkin aasialaistädit kykenivät suoritukseen. Iltapäivällä käytiin kaupungin toisella laidalla katsomassa Lady Buddha –patsasta, joka on 67 metriä korkea. Kyseessä on Vietnamin korkein buddha-patsas (kaikille pubi-visailijoille vink vink :D) Tältäkin vuorelta oli  hienot näkymät kaupunkiin ja  biitsille. Lady Buddhan luona meillä rupes olemaan jo aika ylikuumentunut ja huono olo, koska aurinko porotti tosi kuumasti ja ilman kosteus sai lämpötilan tuntumaan melko kamalalta. Onneksi oman hotellin ilmastointiin ja altaalle pääsi sukkelaan.

Danangissa meijän ei tarvinnut ruokapaikkoja itse juuri miettiä, koska oltiin bongattu meidän lemppari vietnamilaisen kokin youtube-kanavalta (Helen´s recipe) vinkkejä ruokakokeiluihin Danangissa. Niinpä käytiin syömässä suositelluissa paikallisissa katuruokaloissa soppaa (banh canh), nuudeleita (mi quang), avokadojätskiä (kem bo), grillattua rice paper burritoa (oikeaa nimeä ei nyt muista) ja täytettyä patonkia (banh mi). Hitokseen hyvää oli kaikki.

Parin yön jälkeen eli lauantaina 8.9. jatkettiin matkaa kohti etelää. Tarkoituksena oli lopulta päästä Mekongin suistoalueelle ihan etelään, ja matkalla tarvitsee pysähtyä, jotta ei tarvitsisi montaa päivää putkeen matkustaa. Päädyttiin ajamaan junalla (koska bussimatkat on täällä niin pelottavia) Nha Trangiin, jossa parin päivän jälkeen voisi jatkaa jälleen matkaa. Junamatka kesti Danangista Nha Trangiin jälleen 11 tuntia klo 8-19. Koska samasta reitistä oli kertaalleen jo kokemusta, ei matkan pituus ja hitaus tullut järkytyksenä. Junavaunussa oli jälleen myyntiä vähän väliä, eikä tietenkään yksi tyyppi voinut myydä kaikkea, vaan jokaiselle tuotteelle oli oma myyjä, joista jokainen teki useamman kierroksen. Muistikuvien mukaan myyjiä oli seuraavasti: 1. kahvia, limsaa, kaakaota 2. tuorepuristettua appelsiinimehua, 3. kanaa ja riisiä, 3. banh baoja  eli tissipullia eli lihapiirakoita, 4. kananmunia ja dippiä (tietty), 5. sipsipalloja. Junassa oli mukavasti torakoita ja vaunujen eteisessä ukot kävi röökillä levittäen savut vaunuihin, mutta ihan lupsakkaa oli. Junassa oli kuumavesihana, josta sai vettä omille nuudeleille, konkareina meillä olikin omat nuudelit mukana.

Nha Trangissa oltiin kaksi yötä. Viime kerralla oltiin siellä kipeenä ja tuolloin jäi aika ikävät muistot sairastamisen vuoksi. Muuten tykättiin paikasta kyllä ja tehtiin paljon kaikenlaista, mm. snorklausta. Tällä kertaa haluttiin vain rentoutua ja levätä, koska oltiin vain lyhyt aika. Nha Trangissa on todella paljon venäläisiä turisteja. Meille puhuttiin jatkuvasti kadulla ja ravintoloissa venäjää  sekä venäläisten että vietnamilaisten toimesta. Tänne siis venäläiset tekee ihan pakettimatkoja, ja alue rannan ympärillä on kyllä tosi turistinen paikka. Tässä viiden vuoden aikana tilanne on näköjään entisestään muuttunut meijän mielestä ei-niin-houkuttavaan suuntaan. Oleskeltiin ja uitiin rannalla yhtenä päivänä ja se oli ihan mukavaa, mutta tässä vaiheessa Nha Trang ei ollut paikkana sellainen, että oltaisiin viihdytty yhtään pidempään kuin kaks yötä. Meijän mielestä paikka oli aivan kuin mikä tahansa rantalomakohde, eikä semmoinen oikein sytytä.  Vatsanväänteet myös vaikutti meijän tunnelmiin.

Kuumuus oli kenties Villelle liikaa.

Nha Trangissa maagisena seitsemäntenä matkapäivänä Villellä alkoi viimein ripsukka. Perinteisesti on meillä juurikin ollut näin, että seitsemäs päivä Vietnamissa tuo mukanaan ruskean sateen. Eipä pettänyt tälläkään kertaa. Pasilla tosin alkoi vasta seuraavana päivänä.

Terveisin durianfanit -87 ja -88

Hue sweet Hue

Ensiksi todettakoon, että Villen blogitunnukset ei enää toimi, joten kaikki kirjoitellaan Pasin nimissä, mutta kumpikin heiluu näppäimistön äärellä.

No niin, nyt sitä ollaan taas Vietnamissa! Lensimme Hueen Helsingistä Bangkokin ja Ho Chi Minh Cityn kautta, yhteensä siis kolme eri lentoa. Matka-aikaa kotoa kertyi yli 28 tuntia, joten oltiin aika väsyneitä kun lopulta päästiin Hueen. Ensimmäisellä pitkällä lennolla yritettiin kovasti saada unta siinä onnistumatta ja vikalla lennolla taas koitettiin epätoivoisesti pysytellä hereillä, jotta oltais saatu sitten illalla unta.

Uudemmille lukijoille tiedoksi, että Hue on maalaishenkinen kaupunki Keski-Vietnamissa ja olemme aikaisemmin oleskelleet siellä ensin harjoittelussa 3kk ja sittemmin vapaaehtoistöissä 3kk, joten se on meille vähän niin kuin Vietnamin koti-kaupunki. Majoituimme tällä kertaa edellisiltä reissuilta tutuksi tulleen hotellityöntekijän perustamassa paikassa nimeltä Kim’s homestay. Nimensä mukaisesti talo on Kimin perheen koti, josta hän vuokraa paria huonetta. Meidän huone oli melko yksinkertainen (aluksi joku saattoi jopa käyttää sanaa ´luola´) ja vessassa oli kaikki ihanasti rempallaan, mutta nopeestihan siihen tottui. Ja edullinenkin oli, noin 10e/yö. Parina iltana syötiin talon tarjoamaa kotiruokaa ja oli muutenkin tosi kivaa ja kotoisaa olla tutun ihmisen luona. Huessa meillä ei ole enää kovin montaa tuttua,  kun suunnilleen kaikki kaverit ovat löytäneet länsimaisen puolison ja ovat ”päässeet” Vietnamista pois.

Ekana kokonaisena päivänä (maanantai) vuokrattiin pyörät ja käytiin kaupungilla nostalgia-ajelulla. Viidessä vuodessa Huekin oli muuttunut ja kasvanut aika paljon. Paljon uusia kauppoja ja ravintoloita oli auennut vilkkuvine valoineen ja turistialue oli laajentunut entisestä yhdestä kadunpätkästä muutaman korttelin kokoiseksi baari- ja hotellialueeksi. Ja kun vielä pikkumaalaiskaupunki Hueen oli ilmestynyt lasinen pilvenpiirtäjäkin, niin oltiin aluksi aika hämmentyneitä. Onneksi kuitenkin keskustasta kauempana kadut olivat edelleen ihanasti tutun rähjäisiä ja maalaisia. :D

Tiistaina käytiin turistiretkellä Huen lähellä olevassa Bach Ma -nimisessä kansallispuistossa. Meijän edellisillä reissuilla puisto on aina ollut kiinni erinäisten syiden vuoksi (korjaustyöt, bad weather, milloin mikäkin) mutta nyt se oli vihdoinkin auki. Retkiseurue oli onneksi tosi pieni lähdettäessä, vain myö ja yksi hollantilainen nainen, sekä autokuski ja opas. Kansallispuisto sijaitsee vuoristossa ja Bach Ma -vuoren huippu, jolle retkellä kiipesimme, (autolla tosin :D) olikin n. 1450 m korkeudessa. Ensin siis suuntasimme vuoren huipulle, jossa oli mukavan viileä lämpötila ja upeat maisemat. Huipulla juotiin kahvit, jotka meijän oppaan äiti oli pakannut mukaan. Seurueeseemme liittyi jostakin syystä kahvittelun jälkeen intialainen Bollywood-näyttelijä, joka oli kuvaamassa Vietnamissa elokuvaa, sekä pari vietnamilaista miestä. Huipun jälkeen lähettiin yhteensä noin 8 km kävelyreissulle viidakkoon.  Oltiin ajateltu, että oppaan toistelema fraasi ”then we go deep into the forest” olisi vähän liioittelua, ja että kävellään jotain leveätä mopotietä pusikossa, mutta reitti osoittautuikin oikeesti aika haastavaksi kulkea. Polku kulki ihan syvällä metsässä ja liukkailla kallion kielekkeillä ja paikoin oli kallioon kiinnitetty köysi, josta pitää kiinni. Polku seuraili pientä jokea, jossa oli paljon pieniä vesiputouksia. Mukaan pakattua lounasta (oppaan äidin varustama) söimme pienen ”lammen” rannalla ja syömisen jälkeen pulikoitiin hetki raikkaan kylmässä vedessä. Lisää jännitystä kävelyretkelle toivat polulla olleet käärmeet, joista ensimmäinen oli kohtuullisen kokoinen ruskea kobra ja toinen oli musta paksu kauhistus, jonka päätä ei nähty, mutta oli ehkä noin 1,5 m pitkä. Opaskin huudahti Oh my God! Retki oli tosi hieno, oltiin positiivisesti tosi yllättyneitä, miten hyvin kaikki sujui. Puisto on vielä suht tuore kohde turistiretkille, eikä muovia ole metsään ehtinyt siksi paljon kertyä. Autokuski ajoi maltillisesti, eikä henkensä edestä tarvinnut pelätä, toisin kuin yleensä täällä.

Keskiviikkona käytiin skootterilla Huen uusimmassa nähtävyydessä, joka ei ollut nähtävyys vielä edellisen visiittimme aikaan: hylätty vesipuisto. Puisto on rakennettu 2000-luvun alkupuolella ja muutaman vuoden päästä jo suljettu, koska ei ollutkaan asiakkaita tarpeeksi kalliiseen vesipuistoon. Nyt sitten vesipuisto on jo ihan yleinen turistinähtävyys. Tämä siitäkin huolimatta, että puistoon EI SAA MENNÄ. Myö saatiin majapaikastamme ohjeeksi, että menkää takaportista sisään, ja jos turvamies saa meidät kiinni, maksakaa 10.000 dongia per naama. No mentiin takaportista sisään alueelle ja pian jo vartija saapui kertomaan, että ei saa tulla tänne. Tarjottiin hänelle rahaa, ja hän esitti vähän, että hänellä olisi asiasta tunnontuskia, mutta otti rahan vastaan ja kertoi, että ei saa sitten kiipeillä ja pitää olla varovainen. No jatkettiin sitten matkaa ja kohta tulikin vastaan parkkipaikka mopoille, jossa nainen vahtii meidän mopoa rahaa vastaan. Eli ei saa tulla alueelle, mutta JOS tulette, niin jättäkää mopo tähän ja maksakaa (ja jos haluatte ni ostakaa kokista tai kaljaa) :D Alue oli aika iso ja omituinen. Kuvassa on vesipuiston hienoin rakennus, joka oli puiston akvaario. Tuli vähän surullinen fiilis, että on pistetty paljon rahaa johonkin tarkemmin ajattelematta menestymismahdollisuuksia ja nyt kaikki ränsistyy.

Nähtiin keskiviikkona myös sovitusti meidän entistä vietnaminkielen opettajaa, mikä oli hauskaa.  Co Tam eli rouva Tam osaa avata meille vietnamilaisten ajatuksia ja tapoja hauskasti ja tylysti. Hän kertoi, että suurin osa suurten kaupunkien vietnamilaisista on sitä mieltä, että Hue on ihan perähikiä, eikä siellä ole mitään tekemistä. Vietnamilaiset arvostaa kuulemma kaupungeissa sitä, että on korkeita rakennuksia ja vilkkuvia valoja ja luksuksen tuntua. Hueen rakennettu lasinen pilvenpiirtäjä, jonka yhteydessä on uusi hieno luxury-ostoskeskus, on kuulemma tyhjillään, eikä ostoskeskuksessa käy juurikaan asiakkaita, koska monellakaan huelaisella ei ole varaa käydä siellä ostoksilla.  Moni kuulemma käy pyörimässä siellä ilmastoinnin takia. Ainakaan vielä Hue ei ole siis muuttumassa Singaporeksi. 

Vatsat ovat voineet vielä hyvin. Viltsu luuli pari päivää sitten, että nyt alkoi ripuli, mutta ei alkanutkaan. Pasparduu luuli, että alkoi ummetus, mutta kakka sitten tulikin.

Huessa oltiin neljä yötä ja nyt ollaan jo etelämpänä Danangissa. Siitä lisää sitten ens kerralla! 

With Love, P & V

Comeback!!

”Pienen” blogihiljaisuuden jälkeen olisi jälleen nälkäisille lukijoille seurattavaa. Vuosi sitten rupesimme suunnittelemaan seuraavaa pidempää reissua ja nyt olis toteutuksen vuoro. Seuraavat noin neljä kuukautta vietetään matkalla, joka vie meijät Vietnamin lisäksi Kambodzaan, Laosiin, Thaimaahan ja Australiaan. Alun perin mietittiin, että oltais lähetty pelkästään Australiaan working holiday viisumilla, mutta sit todettiin, että ei jakseta tehä töitä. J Koska Australia on suht kallis kohde, todettiin, ettei kukkaro ehkä kestäis montaa lorvailukuukautta siellä ja päädyttiin siksi tällaiseen halvan ja kalliin kohteen yhdistelmään. 

Vuoden sisällä ollaan säästetty ankarasti rahaa, luettu lukuisia Lonely Planetteja, hankittu töistä vapaata tai pysyttäydytty työttömänä, varailtu lentoja ja majoituksia sekä löydetty alivuokralainen kämppään. 

Kuvissa näkyy karkea matkasuunnitelma. Huomatkaa huippumoderni ulkoasu. J

Ekat kaksi viikkoa ollaan Vietnamissa (koska siellä saa olla ilman viisumia tuon kaksi viikkoa), jossa lennetään ensin koti-Hueen ja sieltä sit liikutaan etelää kohti. Mekong-deltalta mennään rajan yli Kambodzaan, jossa vietetään reilut kaksi viikkoa maan eteläosissa ja pääkaupungissa. Sieltä sit lennetään Laosin pohjoisosaan, jossa vietetään näillä näkymin reilut pari viikkoa. Laosista siirrytään Thaimaahan, johon on varattu noin kuukausi. Marraskuun puolivälissä lennetään Australiaan. Ensin mennään Adelaideen viikoksi, josta ajetaan campervanilla viikon verran Melbourneen. Melbournessa ollaan viikko, ja sieltä lennetään Cairnsiin. Cairns-viikon jälkeen mennään Sydneyyn, jossa vietellään joulua. Paluulento Suomeen lähtee 28.12.

Nyt istuskellaan lentokentällä ja kohta lähtee lento Vietnamiin Bangkokin kautta. Vatsat voi vielä tässä vaiheessa hyvin, mutta eiköhän viimeistään viikon kuluttua ole aiheesta jälleen raportoitavaa! Rib rub! :D