Kelluvia markkinoita ja kyykkyvessoja

Nha Trangista lähdettiin ma 10.9. yöjunalla kohti etelää ja Saigonia. Juna lähti ja saapui perille suureksi yllätykseksi ajoissa. Lähtö oli ysin aikaan illalla ja perillä oli viiden aikaan aamulla. Meillä oli makuupaikat neljän hengen hytissä ja meijän kanssa samassa hytissä oli vain yksi vietnamilainen mies. Matka oli aikamoista rytkytystä. Kaikesta huolimatta juna ei saanut meitä heitettyä pois sängyistämme. Unta ei juurikaan saatu johtuen kunnon pomppukyydistä sekä vatsanväänteistä. Saigonissa mentiin heti juna-asemalta bussiasemalle ja ostettiin bussiliput Vinh Long –nimiseen kaupunkiin Mekong-joen suistoalueella. Odotettiin bussin lähtöä tunnin verran. Aamukeiton jälkeen vuosia odotettu ja peljätty tapahtuma kävi vihdoin toteen meillä molemmilla: ripulikakka kyykkyvessassa. Bussiaseman vessa ei ollut siis länsimainen, vaan perinteinen aasialainen malli, jossa on pöntön sijaan reikä lattiassa ja paperin tilalla vesisanko ja kauha. Vessassa soi jostain syystä klassinen musiikki, mikä lisäsi kokemuksen eeppistä luonnetta. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hyvin ja siististi. Ei kakkaa kengillä! Ensi kerralla ollaan jo konkareita. Bussimatka kesti kolmisen tuntia ja sisälsi jälleen mystisen pysähdyksen perinteisellä huoltsikalla, eikä kukaan tiennyt, kauanko tauko kestää.

Vinh Long on siis pienehkö kaupunki, jonka keskellä virtaa kovaa vauhtia valtava Mekong-joki. Kaupungin pieni keskusta on toisella rannalla ja toisella rannalla on joessa oleva suuri saari. Saarella on paljon homestay-majoituksia ja rauhallista maalaiselämää. Joen yli pääsi lossilla/lautalla, joka liikennöi jatkuvalla syötöllä.

Myö ei oltu varattu Vinh Longista majoitusta etukäteen. Oltiin luettu, että Vinh Longissa on kivoja, maaseudulla olevia kotimajoituksia/homestay-paikkoja, joten toiveena oli löytää sellainen. Mentiin joen rantaan lauttasatamaan, jossa matkaoppaiden mukaan homestayn omistajat tai sukulaiset saattaisivat olla asiakkaita houkuttelemassa. Montaa hetkeä ei ehtinyt kulua, kun eräs nainen tulikin meitä maanittelemaan hänen perheensä uuteen homestayhin. Vietnamissa on usein niin, että kun turisti astuu ulos kulkuvälineestä, hyökkää hänen ympärilleen joukko tyrkyttäjiä, jotka paikasta riippuen yrittävät väkisin myydä sinulle mopokyytiä, veneretkeä, homestaytä tai päiväretkeä, eivätkä ymmärrä, että länsimainen ihminen kokee piiritystilanteen ahdistavaksi. No kuunneltiin tovi tämän naisen myyntipuhetta ja sovittiin, että joen toisella rannalla hänen mies veisi meidät katsastamaan heidän homestaytään. Joen toisella rannalla mies kyytsäsi meidät yksitellen parin kilsan päässä olevaan kotiinsa. Majapaikka oli kiva bambuista ja puusta rakennettu talo. Meillä oli oma huone ja vessa ja perhe nukkui viereisessä huoneessa. Illalla saatiin lisämaksusta perheen naisten tekemä maittava dinner, johon kuului kokonaisena paistettu kala, joka seisoi meidän pöydässä tikkujen avulla pystyssä, tofua, riisiä ja keittoa.

  

Homestayssä maattiin riippumatossa, pyöräiltiin pieniä polkuja joen ja kanaalien varressa, katseltiin paikallisten ihmisten elämää, ihasteltiin hedelmäviljelmiä ja kauhisteltiin joessa olevan roskan määrää. Näköjään kaikki roskat ihmisten käsistä heitettiin jokeen ja roskiksia ihan tyhjennettiin sinne. Iltapäivällä meidän kodin ympäristö muuttui vetisemmäksi, kun nousuvesi nosti joen pintaa ja matalimmat pikkutiet katosivat veden alle. Päästiin kahlailuhommiinkin siis. Iltasella kuunneltiin, kun naapurit lauloivat kotonaan karaokea. Jostain syystä karaokea lauletaan täällä myös kotona nupit kaakossa, jotta kaikki naapurustossa varmasti kuulee!

Aamulla varhain lähdettiin veneretkelle katselemaan kelluvaa toria ja muita turistinähtävyyksiä. Retkellä oli ranskalainen pariskunta sekä nuori ja huoleton itävaltalainen backpacker, joka oli jo viikon Vietnamissa oleskelun aikana onnistunut hävittämään kaikki tavaransa. No hyvää loppumatkaa vaan hänelle. :D Joka tapauksessa seura oli ihan mukavaa ja oli kiva jutella uusien ihmisten kanssa. Floating market ei ollut ihan niin upea kuin oltiin ajateltu, myyntiveneitä oli vain muutama. Mekongin alueen perinteiset kelluvat torit alkavat olla katoavaa kansanperinnettä tieverkoston parantuessa. Kelluvan torin lisäksi käytiin katsomassa coconut candyn, riisikarkin, riisiviinan sekä kookosmaidon valmistusta sekä hedelmätarhaa.

Oltiin homestayssä vain yksi yö, mutta olisimme voineet olla kyllä pidempäänkin. Jos Mekong-deltalle matkustaa niin kannattaa kyllä ehdottomasti tällaisessa paikassa yöpyä. Meillä oli kuitenkin suunnitelmana jatkaa vielä Can Thohon eli Mekong-alueen suurimpaan kaupunkiin Vietnamissa.

Pasilla oli pakkomielteenä saada täydellinen floating market kokemus, joten heti saavuttuamme Can Thohon varasimme eräältä boat trip –ahdistelijalta privaattiretken kaupungin suurimmille markkinoille, koska Vinh Longin markkinat olivat pettymys. :D Lähdettiin seuraavana aamuna matkaan pikkupaatilla jo klo 5.30. Tällä kertaa ei siis ollut veneessä meidän lisäksi kuin kuski. Markkinat olivat tällä kertaa meijän mielestä kunnolliset, saatiin aamunuudelit soppaveneen rouvalta ja kaffit kelluvasta juomakioskista. Muuten Can Thossa ei tehty mitään mainitsemisen arvoista. Käveltiin ympäriinsä ja nautiskeltiin viimeisistä vietnamilaisista ruuista ja kahveista. Kiva kaupunki.

Aamiaista floating marketilla

Kahden yön jälkeen pe 14.9. lähdettiin pikkubussilla aamulla klo 7 kohti Ha Tien - Prek Chak –rajanylitysasemaa, päämääränämme Kep-niminen kylä Kambodžan puolella. Meidän kyyti olikin tämän reissun ensimmäinen ja viimeinen kauhistuttava bussiajelu Vietnamissa. Kuski ajoi suht reipasta vauhtia töötti pohjassa, eikä keskiviivan päältä juurikaan matkan aikana lähdetty, vaan kuski pakotti muun liikenteen väistämään. Muita länsimaisia ei kyydissä ollut, paikallisia poimittiin kyytiin silloin tällöin. Matkan loppuvaiheilla auton takaosasta rupesi kuulumaan kovaäänistä kiekumista, eli kyydissä oli ilmeisesti myös kukko. :D Matkan aikana ei ollut yhtään pysähdystä ja myö oltiinkin Ha Tienissä (kaupunki Vietnamin puolella rajaa) jo noin 11.30, vaikka oltiin odotettu, että matka kestäisi pari tuntia pidempään. Kiitos siis hullulle kaaharikuskille! Ha Tienin bussiasemalla meijät ohjattiin ulos autosta ja vietiin pakettiauton kyytiin. Kukaan ei sanonut meille mitään, vaan osoitettiin vain tätä uutta autoa. Astuttiin autoon, joka hylkäsi meijät parin kilsan päähän matkatoimiston eteen. Matkatoimiston seinällä oli bussiaikatauluja, joiden mukaan bussi kulkisi täältä Kambodzan puolelle, mutta toimistossa ei kuitenkaan ollut ketään paikalla. Istuskeltiin ihmeissämme (ja vähän vittuuntuneina) tyhjän matkatoimiston edessä ja noin tunnin päästä sama pakettiauto kuskeineen tuli hakemaan meitä ja ajoi meidät rajalle. Autosta ulos astuttuamme meille kerrottiin jonkin virkailijan toimesta, että rajan toisella puolella olisi toinen bussi meitä odottamassa.

Rajalla ei ollut kuin muutama ihminen, joten kaikki virallisuudet sujui vailla kiirettä ja ahdistusta. Maksettiin Kambodzan 30 pv viisumista 35 usd ja lisäksi maksettiin 1 usd ”terveystarkastuskortista”, koska ei tajuttu sanoa virkailijoille, että ei sitten mitään ylimääräisiä hömpötyksiä. Kortti oli siis pieni tulostettu lappu, jossa kerrottiin, että ulkomaalaisella saattaa tulla Kambodzassa sairauksia, ja jos oireita ilmenee, mene lääkäriin. Virkailija pisti lappuun leiman, mikä teki asiasta hyvin virallisen. :D

Käveltiin raja-asemalta ulos ja pois aseman pihapiiristä. Missään ei näkynyt bussia ja ihmeteltiin, että mitähän tässä nyt sit tekis. Kohta taksi- ja motobikekuskit tuli meijän luokse parveilemaan tarjoten kyytiä eteenpäin. Näytettiin heille, että meillä on tämmöset bussiliput Kep-nimiseen kaupunkiin saakka ja miehet olivat sitä mieltä, että bussi on jo mennyt, meidän pitää ostaa heiltä mopokyyti. Oli jälleen melko kuumottava tilanne olla uudessa maassa ja huuli pyöreänä, että tuleeko meille luvattu kyyti vai ei, vai pitääkö lähteä nyt näiden huijareiden matkaan. Onneksi vähän aikaa jaksettiin kärsiä, koska ehkä puolisen tunnin päästä yksi motobikekuski osoitti meille, että nyt tuolla raja-asemalla näkyy bussi. Käveltiin takaisin aseman pihalle ja bussi olikin juuri oikean bussifirman bussi. Päästiin kyytiin ja matka Keppiin pääsi jatkumaan!

Reissumme Vietnam-osuus päättyi nyt tähän. Olisimme saaneet oleskella maassa ilman viisumia vielä muutaman päivän, mutta alkoi olla jo sellainen kutina, että olisi kiva päästä jatkamaan matkaa uusiin maisemiin.

T: VilPas