Teho-osasto ja Au Pairit Laosissa

Edellisen postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon. Vieteltiin viimeiset päivät Kambodzassa, matkustettiin Laosiin ja ollaan sairasteltukin. 

Ville jättää hyvästejä Kambodzalle lentokentällä

Viimeiset päivät Phnom Penhissä sujuivat mukavasti, kunnes ma 1.10. Pasi rupesi illalla oksentamaan ja ripuloimaan melko rajusti. Noin kuusi tuntia myöhemmin oli hää jo niin kuivunut, ettei enää tahtonut pysyä jalkeilla ja sen lisäksi oli niin kovia vatsa- ja selkäkipuja, että päätettiin lähteä käymään sairaalassa. Hotellin yöpoika soitti meille tuktuk-kuskin ja saatiin kuljetus lähimpään sairaalaan, joka ei kenties ollut se kaikista länsimaalaisin. Meidät ohjattiin emergency-osastolle, mikä oli aikamoinen paikka. Tupa oli siis aivan täynnä ja sängyt vieri vieressä, omaiset pörräsivät ympärillä ja tekivät potilaille omia huoltotoimenpiteitään (hierontaa, vessatusta, pesua, karkin syöttämistä). Sisään tuli jatkuvalla syötöllä lisää porukkaa, liikenneonnettomuuksien uhreista halvauspotilaisiin. Sairaalan pihalla nukkui nurmella oletettavasti potilaiden omaisia, joilla oli mukana kaikki mahdolliset patjat, kassit ja ruokavarastot. Lääkärit ja hoitajat onneksi puhuivat riittävästi englantia, että selvittiin. Tippa iskettiin kiinni ja suoneen sai nestettä ja kipulääkettä. Aika pelottavaa oli sairastua noin rajusti, että joutui yöllä lähtemään käymään päivystyksessä, mutta nyt ollaan kokemusta rikkaampina. Seuraavana päivänä olo oli jo sen verran ok, että pystyttiin lentämään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Phnom Penhistä Laosin Vientianeen. Taitettiin matka lentämällä, koska bussilla matkaan olisi vierähtänyt todella pitkä tovi.

Bongattiin Lonely Planetin kansikuva Vientianesta!

Phnom Penhin vilinän jälkeen Laosin pääkaupunki Vientiane oli todella sympaattinen paikka. Laosissa on vain noin 7 miljoonaa asukasta, joten meno on täällä muihin Kaakkois-Aasian maihin verrattuna huomattavasti rauhallisempaa. Majapaikka oltiin varattu aiemmin samana päivänä, mutta asiassa oli pieniä mutkia. Hankkiuduttiin illalla lennon jälkeen Thawee guesthouseen, johon oltiin varaus tehty ja meille näytettiin meidän pimeä ja ränsistynyt luolamainen huoneemme. Noin viiden minuutin kuluttua huomattiin, että kappas, sängyllä kömpii lude. Tapettiin ötökkä varovaisesti vessapaperiin ja lähdettiin näyttämään sitä respaan. Siellä tämä laolais-ranskalainen omistajapariskunta kertoi, että juu ei tuo ole lude. Ei, ei, ei ole lude, on ihan tavallinen sadekauden ötökkä vain, he kyllä tietävät miltä luteet näyttää. Oli hieman hämmentävä tilanne. :D Kerrottiin, että sen verran ollaan luteita nähty, että kyllä tämä nyt on lude, ja että lähdetään täältä nyt pois. Edelleen kertoivat, että ei ole lude, ja jos olisikin, niin kenties se tuli meidän mukana. Just. Oltiin tehty varaus booking.comin kautta, ja jouduttiin eka yö maksamaan ihan kokonaan, koska booking.comin säännöt sanoo niin. Ja vaikka ei bookingin säännöt olisi tällaista sanoneetkaan, ei tämä pariskunta olisi meille summaa palauttaneet, koska olivat kunnon v-päitä. Katottiin netistä äkkiä meille toinen majoitus ihan läheltä ja marssittiin sinne. Tämä Pacific-hotel oli meille kuin lahja taivaasta, oli avara ja valoisa huone, eikä luteita näkynyt missään. :D Mutta jatkossa tutkitaan kyllä sängyt ja patjojen alustat erityistarkasti, kun astutaan uuteen huoneeseen. Kiitos-mieli valtasi meidät koettelemuksesta huolimatta, koska olipas onni, että bongattiin lude heti, eivätkä luteet päässeet herkuttelemaan meillä eivätkä ehtineet hiipiä rinkkoihimme. 

 

Vientianessa vietimme pari kokonaista päivää tutustuen kaupunkiin ja sen lukuisiin buddhalaistemppeleihin eli wateihin. Watit on täällä kyllä todella komeita ja kimaltelevia. Kambodzassa temppelit oli vain ”tylsästi” kullattu yltä päältä, mutta sen sijaan laolaiset buddhalaiset ovat ymmärtäneet, että kun temppeleitä koristelee kultamaalin lisäksi peilinpalasilla discopallomaisesti, tulee vähän lisää wau-efektiä. Meihin tehosi, temppelit ovat kerrassaan upeita. Niitä tuntuu olevan myös joka kadunkulmassa. 

Vientianen katukuvaa

Ensimmäisen päivän aikana valitettavasti myös Ville alkoi tulla huonovointiseksi ja iltaan mennessä hänellä oli noussut jo kuume ja vatsaa kivisti. Onneksi hää kuitenkin säästyi ripuli-oksennus-jutuilta ja pöpö meni hänellä ohi parin vuorokauden kuumeilulla. Vähän huteravointisina siis aloitettiin matkamme Laos-osuus. Rauhallinen Vientiane oli toipilaana hoiperteluun mitä parahin paikka lyhyine välimatkoineen ja lukuisine ranskalaisine leipomoineen, joissa saattoi hukuttaa murheensa erilaisiin voitaikinaleivonnaisiin. Sairaana Villellä oli myös aikaa katsoa youtubesta pari jaksoa lapsuuden suosikkisarjasta Round the Twist / Majakan väki (tuli Summerin yhteydessä) ja samalla valmistautua jo hieman matkan Australian osuuteen.  Itse asiassa aloitimme valmistautumisen jo viime talvena katsomalla hyvin informatiivisen Au Pairit Australiassa -kauden. Mikä on sinun lempi Au Pairit -kautesi? :D

Toivuttuamme jatkoimme matkaa pääkaupungista pohjoiseen. Seuraava kohteemme oli Vang Vieng –niminen pikkukaupunki, joka sijaitsee joen varrella keskellä kaunista maaseutua karstikivivuorten syleilyssä. VV on alun perin tullut tunnetuksi backpackerien keskuudessa vähän erikoisesta aktiviteetista nimittäin tubingista, eli tubetuksesta (meidän lanseeraama ”suomennos”). Tubettaminen tarkoittaa sitä että kaupungin ohi virtaavassa joessa lillutaan muutamien kilometrien matka traktorin sisäkumilla, ihastellaan maisemia ja pysähdytään aina välillä bailaamaan joen rannalle pystytettyihin baareihin. Kuulostaa turvalliselta, eikös? 2000-luvun aikana reivit alkoivat karata käsistä ja kaupungista ja tubetusbaareista kehittyi varsinainen huumemekka. Onneksi kuitenkin vuonna 2012 Laosin hallitus puuttui biletykseen ja Vang Vieng raitistui nopeasti. Tätä nykyä kaupunki onkin erikoistunut seikkailu-urheiluun ja muuhun tervehenkiseen toimintaan. Tubettaminen on kuitenkin säilynyt rentona ajanvietteenä ja myökii käytiin lillumassa maisemia ihastellen.

Tubetusjoki

Tubetuksen lisäksi ekana päivänä vuokrattiin taas motobike ja ajeltiin riisipeltojen keskellä ja käytiin kapuamassa erään kukkulan huipulle. Toiselle päivälle varattiin aivan erinomainen päiväretki, johon kuului luolien tutkimista, patikointia ja kajakointia. Retki oli mainio, sillä ensinnäkin meitä retkeläisiä oli vain neljä ja kohteet olivat rauhaisammasta päästä eli vältimme pahimmat massaturismirysät. Opas oli mahtava tyyppi ja puhui hyvää englantia. Mieleenpainuvin retken kohde oli water cave, eli vuoren sisällä oleva luola, jossa virtaa maanalainen joki. Luolassa liikuttiin siten että kelluttiin traktorin renkaassa ja kiskottiin itseä eteenpäin köyden avulla pimeässä luolassa otsalamppujen valossa. Kaikki oli vähän niin kuin lapsuuden villeimmissä seikkailuleikeissä! Varattiin retki Green Discovery –nimiseltä ekoturismiin keskittyvältä yritykseltä, jolla on toimipisteitä ympäri Laosia. Sen toiminta-ajatuksena on tarjota turismipalveluita, jotka ovat kestävän kehityksen mukaisia ja tukevat paikallisia yhteisöjä. Hinta oli kalliimpi (mutta ei kuitenkaan oikeasti kallis) kuin muilla toimistoilla, mutta oltiin ihan tosi tyytyväisiä retken laatuun, joten iso suositus Green Discoverylle. Tullaan varmasti jatkossakin käyttämään tämän toimiston, tai jonkin muun vastaavan ekoturismiyrityksen palveluita. :)

Tulimme Vang Viengiin vähän epäileväisin mielin, tietäen kaupungin maine paheellisena biletyskeskuksena ja lähinnä turismiin keskittyvänä pikkukylänä, mutta myö oltiin tosi positiivisesti yllättyneitä. Sinänsä kaupungissa ei juurikaan ole mitään nähtävää, autenttisia Laos-elämyksiä on vähän turha etsiä ja suurin osa kadulla vastaantulijoista on turisteja, mutta tämän kohteen juttu onkin ympäröivän luonnon kauneus ja ihmeellisyys, joka teki meihin todellakin vaikutuksen. Kaupungista ei tarvinnut kauaksi lähteä ajelemaan, kun jo päällystetty tie vaihtui kuoppaiseen kärrypolkuun ja löysi itsensä ajelemasta keskeltä kaunista riisipeltomaisemaa ja paikallisten ihmisten kyliä. 

Vang Vieng pursusi yllätykseksemme korealaisia pakettimatkailijoita, jotka olivat suoraan sanottuna melko ärsyttäviä. Yhtenä hetkenä katsellaan kaunista ja hiljaista jokimaisemaa, seuraavana hetkenä kuvaan ilmestyy 30 korealaista kiljuvaa ja huutavaa korealaista naista ja miestä kajakeissaan roiskimassa vettä toistensa päälle, ikään kuin eivät olisi koskaan saaneet roiskia vettä kenenkään päälle. :D Ja kaikkien toisessa kädessä on selfiekeppi, joka kuvaa kaiken. Siis ihan kaiken. Kaupunki oli täynnä korealaisia ravintoloita, jotka olivat täynnä korealaisia. Myöhemmin Luang Prabangissa tavattiin yksi korealainen pariskunta, jolta saatiin selitys valtavaan korealaisturistien määrään. Pari vuotta sitten heillä pyöri telkkarissa joku seikkailuohjelma, joka oli kuvattu Vang Viengissä ja tämän jälkeen kaikki korealaiset ovat hinkuneet päästä sinne itse. Pariskunta oli tosi mukava, joten onneksi saatiin myös positiivinen, korjaava kokemus korealaisista. ;)

Vatsat ovat toimineet ”pikku” ruokamyrkytyksiä lukuun ottamatta aika hyvin. Välillä on meinannut ummetus iskeä (Pasilla) mutta se on aina saatu selätettyä kahdella takuuvarmalla aseella. :D 

Terveisin Ville ja Pasi