I said Wat Wat, in my Baht

Ollaan nyt blogin kirjoitushetkellä oltu Thaimaassa jo kaksi viikkoa. Aika on vierähtänyt tosi nopeasti, koska tekemistä ja näkemistä on ollut niin paljon. Tästä syystä blogikin päivittyy vähän jälkijunassa. Keskiviikkona 17.10. matkustimme Laosin puolelta Pohjois-Thaimaahan Chiang Maihin pikkubussilla. Jostain syystä tällä reissulla on sattunut jo monta kertaa niin, että matkatoimiston tyypeillä on väärää tietoa bussien aikatauluista. Onneksi kuitenkin niin päin, että meijät on viety asemalle aina aikaisemmin kuin bussin oikea lähtöaika. Tälläkin kertaa meidät vietiin rajalle jo 1,5 tuntia aikaisemmin, koska matkatoimiston tyypit luuli bussin lähtevän silloin. Rajan ylitys sujui ongelmitta. Rajalta meidän piti saada leima, jonka mukaan saadaan olla kaksi viikkoa Thaimaassa, mutta virkailija antoikin meille kuukauden leimat, joten eipä tarvii hakea maksullista lisäaikaa myöhemmin! Sääntöjen mukaan siis lentämällä saapuvat suomalaiset saisivat olla kuukauden maassa ja maateitse saapuvat kaksi viikkoa. Matka Chiang Maihin meni melko nopeasti (ehkä 6h), kiitos hyväkuntoisten teiden ja hullun kaaharikuskin. 

Myö ei olla koskaan aikaisemmin käyty Thaimaassa, joten Chiang Mai oli meille ensikosketus tähän maahan. Vaikka CM on Thaimaan toiseksi suurin kaupunki, oli se kuitenkin yllättävän rauhallinen paikka ja kävellen liikkuminen paikasta toiseen kaupungin vanhassa keskustassa oli helppoa. Myö tykättiin Chiang Maista tosi paljon ja muutenkin oltiin innoissamme Thaimaasta ja erityisesti ruuasta. Matkan aikana ollaan yritetty syödä aina mahdollisimman paikallisesti maistellen kyseisen maan ja kaupungin ruokia (hampurilaisiin ollaan sorruttu vain kerran, kun riisikiintiö tuli tilapäisesti täyteen). Thairuokaa on ollut paljon tarjolla etenkin Kambodzassa ja Laosissa ja tähän asti ollaan niitä koitettu vastustaa, joten nyt oli ihanaa päästä käsiksi curryihin, pad thaihin yms thai-klassikoihin! Lisäksi jo muutaman ekan päivän aikana jaksoimme ahtaa itseemme huomattavan määrän sticky rice with mango -herkkua. Aamupalan löytäminen ekana aamuna oli vaikeaa, koska jostain syystä paikallisia soppakeittiöitä ei näkynyt missään. Vietnamissa ja Kambodzassa aamupalan myyjiä oli ihan joka paikassa, mutta Laosissa ja Thaimaassa on ollut selkeästi vähemmän. Paikallista aamupalaa löydettiin Chiang Maista vasta torilta.

Chiang Mai on kuuluisa, yllätys yllätys, temppeleistään eli wateista, joita on etenkin vanhan kaupungin alueella lähes joka kadunkulmassa. Viihdyttiin Chiang Maissa yhteensä 4 päivää ja tykättiin kaupungista paljon. Sopivasti oli löydettävissä turistisia mukavuuksia ja paikallista elämää. Lisäksi on mainittava meidän majapaikka Awana House, joka oli ihan tosi mukava pikkuhotelli. Tätä paikkaa kannattaa harkita, mikäli on Chiang Maihin tulossa.

Yhtenä päivänä lähdimme tekemään zipliningia eli vaijeriliukumista. Tää on ilmeisen suosittu tekeminen kaupungissa, koska palveluntarjoajia oli runsaasti. Valitsimme Jungle Flight -nimisen yrityksen, koska se vaikutti parhaalta hinta-laatusuhteensa puolesta, emmekä joutuneet pettymään. Päivä alkoi reilun tunnin pikkubussimatkalla viidakon peittämään vuoristoon. Vaijerit kulkivat puusta puuhun korkealla latvustossa huikean hienoissa maisemissa. Meidän valitsemassa retkipaketissa oli noin 40 eripituista liukua, joten tekemistä riitti. Pisin oli kilometrin mittainen liuku ilmojen halki ja se oli ehkä siistein kokemus ikinä! Vauhtia liu’uissa myös riitti ja muutamalla radalla täytyikin itse jarruttaa, jotta ei olis tömähtänyt pääteasemalle liian kovaa. Meidän kanssa radalla kulki jatkuvasti oppaat, jotka vastasivat turvallisuudesta, eikä sen puoleen mitään pelättävää ollut, vaikka välillä vilkaisu alaspäin saikin polvet vähän tutisemaan. Itse toiminta kesti yhteensä reilu pari tuntia, mutta adrenaliinimäärä, joka sinä aikana erittyi oli kyl melkoinen, ja loppupäivä kuluikin aika vetelissä merkeissä tästä toipuen. :D Päivä oli ehdottomasti rahan arvoinen.

  

Ollaan nyt syöty pelkästään muiden laittamaa ruokaa parin kuukauden ajan, joten ajateltiin että olisi kiva päästä itsekin välillä kyökin puolelle ja ilmoittauduttiin eräänä päivänä kokkikurssille. Kokkikurssit on toinen supersuosittu turistiajanviete Chiang Maissa ja niistä tuntuu olevan ihan ylitarjontaa. Zipline-retkellä olleiden parin brittitytön suosituksesta osattiin valita yksi vaihtoehto, joka osoittautui hyväksi. Kurssilla tehtiin yhteensä seitsemän eri annosta, jotka sai valita monista eri vaihtoehdoista. Kaikki ainekset oli tosi hyvin esivalmisteltuja ja pilkkomista piti tehdä ihan minimaalisesti. Olo oli vähän niin kuin TV-kokilla, kun kaikki aineet oli pöydällä järjestyksessä pienissä kulhoissa. Meidän opettaja ”Nancy” piti idioottivarmoilla ohjeillaan huolen, ettei mokailun mahdollisuuksia juuri ollut. Päivä kului siten että annokset tehtiin yksi kerrallaan ja kun annos tuli valmiiksi, Nancy antoi komennon ”eating time!”, jolloin mentiin pöydän ääreen. Syömisen jälkeen oli taas ”working time”, jolloin siirryttiin takaisin keittiöön tekemään lisää ruokaa. Kuudennen ”eating timen” kohdalla alkoi olla jo melko täysi olo ja onneksi seitsemättä annosta ei enää tarvinnut syödä paikan päällä, vaan sen sai kotiin mukaan illalliseksi. Ruuat kurssilla oli tosi hyviä ja esimerkiksi tom yam –keitto oli ehkä parasta mitä ollaan syöty. Nancy oli  tosi hauska tyyppi ja hänellä oli just sopivan tyhmän hauskat vitsit. Esim. aina kun pilkottiin chiliä, ni hää käski että ”now put the chili in your mouth and touch your eyes” (suomeksi siis: laita chilit suuhun ja sörki silmiäsi). :D

Pääkokki Nancy

Apukokit

Chiang Main jälkeen meillä oli ohjelmassa muutaman päivän ajan bussissa istumista ja rauniotemppeleitä, kun suuntasimme etelää kohden ensin Sukhothaihin ja sen jälkeen Ayutthayaan. Matka Sukhothaihin kesti meijän muistikuvien mukaan noin kuusi tuntia bussilla. Ollaan totuttu Kaakkois-Aasiassa siihen, että bussimatkoilla tehdään aina vähintään yksi pysähdys ruokailua ja vessailua varten. Oletettiin että myös tällä matkalla pysähdyttäisiin syömään, eikä juuri varattu eväitä bussiin. No tällä kertaa mitään pysähdystä ei kuulunutkaan. Ainoastaan yhdellä bussiasemalla ehittiin käydä nopeasti vessassa. Jatkossa siis varataan aina hätävaraeväät mukaan.

Sukhothain temppeleitä

Sukhothain valtava Buddha-patsas

Sukhothaihin matkattiin, koska se on mukavasti Chiang Main ja Bangkokin välisen matkan noin puolivälissä, ja sieltä löytyy komeita rauniotemppeleitä. Vietettiin yksi kokonainen päivä temppeleitä ihastellen polkupyörän selässä. Sää oli onneksi osittain pilvinen ja sateinenkin, aurinkoisella kelillä kiertely olisikin ollut aika tuskaisaa. Oltiin siis vain kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä Sukhothaissa ja se riitti meille, koska yhdessä päivässä temppeleistä pystyy näkemään suuren osan. Sukhothaissa oli mukava night market (kuten ehkä jokaisessa kaupungissa tähän mennessä :D ), jossa maistettiin ekaa kertaa heinäsirkkoja ja toukkia. Heinäsirkat oli ihan hyviä ja rakenne mukavan rouskuva. Toukat oli ehkä turhan jauhoisia.

Sukhothaista jatkettiin Ayutthaya-nimiseen kaupunkiin, jossa myöskin on rauniotemppeleitä. Koska tällä reissulla ei Kambodzassa nähty Angkorin temppeleitä, oli meillä temppelinälkä, joka tuli tyydytettyä Sukhothai+Ayutthaya-yhdistelmällä. Bussimatka kesti Sukhothaista Ayutthayaan noin 4 tuntia ja oli paras ja helpoin bussimatka tähänastisella matkalla. Tie oli suora ja hyvässä kunnossa. Ville pystyi tästä syystä jopa lukemaan kirjaa koko matkan. Bussi oli hyvässä kunnossa ja matkaevääksi meille jaettiin Oreo-tyyliset keksipaketit ja vesipullot. Lisäksi pysähdyttiin lounastauolle, ja bussilipun hintaan kuului ruoka (riisi + 1 lisuke).

Ayutthayan tötteröitä

Lisää tötteröitä

Ayutthayassa keli oli aurinkoinen ja temppelialue sen mukaisesti tulinen pätsi, joten ilmastoituja lepotaukoja oli pakko pitää tiuhaan. Yhdellä temppelikompleksilla oli monia paikallisia seurueita perinteisissä juhla-asuissa ottamassa valokuvia itsestään. Asuja sai vuokrata kadun toiselta puolelta. Myökin saatiin ottaa kuva yhdestä seurueesta. Joku paikallinen täti myös riemuissaan otti valokuvan Pasin kanssa (Nähdessään Pasin täti tietenkin huudahti: ”Farang!”).

Näistä kahdesta temppelikaupungista meijän suosikki oli ehkä Sukhothai, koska tunnelma oli rauhallisempi ja luonnonläheisempi. Ayutthayassa oli enemmän stupia eli ”tötteröitä” ja Sukhothaissa oli enemmän buddhapatsaita. Kumpikin paikka oli kuitenkin upea. Ayutthayassakin oltiin kaksi yötä ja yksi kokonainen temppelipäivä ja tämä aika oli visiittiin riittävä. Täytyy mainita täältäkin, että yövyttiin hassussa Tamarind-guesthousessa, missä huoneet oli keskenään erilaisia ja hauskan persoonallisia, saatiin siis kurkata useampaa huonetta.

Viltsu opettelee kuvattavana olemista Tamarindin huoneessa.

Ayutthayassa huomattiin viimeistään, että reissuväsymystä oli ilmoilla. Pinna oli vähän kireällä kaikista pienistäkin vastoinkäymisistä ja kuumuus tuntui ihan todella kovalta vastukselta. Ollaan tässä jo jonkin aikaa menty aika kovalla sykkeellä kohti uusia paikkoja, mikä luonnollisestikin uuvuttaa. Pitää muistaa jatkossa siis rentoilla useammin. Vasemmanpuoleinen liikenne ja suuri autojen määrä myös rasittaa, kun ei vielä ole ihan tottunut siihen, että ei tiedä, mistä suunnasta autot ajavat. Autot ei myöskään väistä jalankulkijoita ja tienylitys tuntuu tosi vaikealta. Esimerkiksi Vietnamissa liikenne vaikuttaa tosi kaoottiselta, koska tiet ovat täynnä moottoripyöriä, mutta siitä huolimatta kadun ylitys ei ole kovin vaikeaa, koska moottoripyörät väistelevät jalankulkijoita aika näppärästi.

T: Tutkimusmatkailijat

Näin suojaudutaan auringolta ja pölyltä.