Loppu lähenee

Aika Huessa lomareissun jälkeen on vierähtänyt yllättävän kovalla vauhdilla ja täältä lähtö lähenee. Ensi viikolla myö lennähdetään Ho Chi Minh Cityyn eli tuttavallisemmin Saigoniin, Etelä-Vietnamiin, ja sen ympäristöön reissailemaan. Takasin Hueen tullaan viimeisen Vietnam-viikon perjantaina, ollaan viikonloppu töissä ja sitten maanantaina lähteekin jo lento takaisin Suomeen! Eli periaatteessa tässä vietellään viimeistä viikkoa Huessa. Aika on siis kulunut kuin siivillä ja nyt kovasti mietitäänkin että mitäs kaikkea vielä täällä halutaan tehhä ennen lähtöä, missä ravintolassa vielä pitää syödä ja mitä, sekä ketä ihmisiä pitäisi vielä tavata.

Elämä täällä, varsinkin sateisten viime viikkojen johdosta, pyörii kyl aikalailla kahen asian ympärillä: syömisen ja nukkumisen. Eri ravintoloissa luuhaamisen lisäksi muita aktiviteetteja on ollut tuliaishoppailut ja pähkäilyt siitä, miten ihmeessä tän kaiken tavaramäärän saa tuotua Suomeen kun painoa laukulla saa olla vaan 20 kiloa! Pitänee harrastaa kerrospukeutumista lentokoneessa. Vietnamin tunneilla opitaan kovaa vauhtia uusia sanoja ja lauseita. Tähän mennessä osataan sanoa jo mm. “haluaisin banaani-mango-hedelmäpirtelön”, “olen suomalainen”, “erittäin herkullista!” sekä “en pidä lapsista”. Töissä ollaan myös käyty ja ensimmäiset onnistumisen kokemuksetkin saatiin näin jo kymmenennellä harkkaviikolla, kun lapsia tuntui kerrankin kiinnostavan meijän läsnäolo. :)

Sää on tosiaan ollut sateinen, harmaa ja kolea Hanoista paluun jälkeen ja täältä ostetuille Gore-Tex takeille (hinta naurettavat 17 euroa!) on ollut käyttöä. Viime viikonloppuna kutenki pilvimuurista välähti valoa ja nyt on ollut muutamana päivänä lämmintä ja aurinkoista, joka on saanu meihinki ihan uutta virtaa. Viime viikolla täällä taas tulvi, tällä kertaa ehkäpä vähän suuremmin kun viimeksi. Viimeksi tulvavesi oli vaan kaduilla virtailevaa sadevettä, mut tällä kertaa kaupungin läpi virtaava Perfume River tulvi yli äyräidensä ja viemäreistä pulppusi mutaista ja ällöttävää jokivettä kaduille ja ihmisten taloihin. Onneks tulva kesti vain päivän verran ja meijän kuja säästyi pahimmalta. Kuvassa joen vesi on peittänyt rantabulevardin kokonaan. Sen lisäks että myö ollaan kostean ilman vuoksi homehduttu vaan sisätiloissa, on myös sisätilat alkanu homehtua. Meijän hotellihuoneen katto alkoi kukkimaan kauniin vihreänä homeesta ja samoin teki Pasin rinkka, osa vaatteista ja joitain muita tavaroita. Terveyssyistä päätettiin vaihtaa hotellihuonetta ja ollaan parhaamme mukaan koitettu pöyhiä noita meijän tavarakasoja ettei ne enää pahemmin kärsisi.

Karaokessa olemme viihtyneet muutamia iltoja. Aasialainen karaoke eroaa suomalaisesta sisarestaan merkittävästi. Täällä Vietnamissa ei tarvitse laulaa koko karaokebaariyleisön edessä, vaan “baarista” vuokrataan huone, jossa karaokevempaimien ja äänentoiston kanssa lauleskellaan oman seurueen edessä, eikä tuntemattomia ihmisiä tarvitse nähdäkään. Huoneessa voi nautiskella juomia ja pieniä snäksejä. Ollaan käyty kahessa eri paikassa laulamassa, ja englanninkielisiä biisejä on täällä aika kattava valikoima, kuitenkin päättyen noin vuoteen 2000. Britneyn vanhimmat hitit siis löytyy! Kaiku ja korviahuumaava volyymitaso on karaokessa täällä kova juttu. Meijän kantiskaraokessa huoneen vuokra maksaa 60 000 dongia (n.1,40e) tunnilta. Kuvassa näkyy karaokepaikan respa sekä ulos täydenkuun aikaan pystytettävä alttari, joka löytyy jokaisen talon ja liikkeen edestä.

Vietnamilaisten kavereitten opastuksella ollaan päästy kokeilemaan uusia makuelämyksiä. Monessa paikassa ollaan nähty kirjavia pikkulinnunmunia, ja nyt ollaan sellasia maistettukin. Muna oli keitetty, jonkin verran haudottu, joten sisällä oli kananmunaa hieman järsäkämpi muna. Järsäkkyys tuli siis siitä, että lintu munan sisällä on ehtinyt jonkin verran jo kehittyä. Maku oli kananmunaa muistuttava, kuitenkin hieman ällöttävä sivumaku.

Alkupalan jälkeen siirryimme pääruokaan, eli hot pottiin. Raa´at ainekset tuotiin lautasella pöytään ja ne pistettiin itse pöydässä olevaan pataan, joka kiehui ruokapöydässämme. Hot potista löytyi kasviksia, mustekalaa, katkarapua, nautaa, porsaan maksaa ja tofua. Ruuan turvallisuus oli taattua, kun sai itse päättää kuinka kauan ruokaa kypsyttelee. Tämän ravintelin (jonka nimi oli muuten Phi Lu :)) ruokalistalta löytyi myös kilpikonnaa. Ollaan maistettu myös joitakin muita tavanomaisuudesta poikkeavia eläimiä, mutta niistä emme kirjoita täällä!

Ruokapaikat, joissa ei käy turisteja, on edullisia ja maukkaita, mutta ovat siinä ongelmallisia, että ollaan saatu joissakin paikoissa hieman tylyä kohtelua ja korkeita hintoja ihonvärimme vuoksi. Paikat, joissa kukaan ei puhu englantia, ovat olleet edullisia ja mukavia, sillä siellä riemastutaan yleensä meidän vietnamin kielen alkeista. Jos taas ravintolassa on yksi englanninkielen taitava tarjoilija, osaa hän yleensä nimenomaan vaatia meiltä huijarihintoja. Siksi onkin usein helppoa mennä syömään turisteille suunnattuihin ravintoloihin, joissa on ruokalistat.

Tänä sunnuntaina vietimme suomalaisporukalla pikkujouluja. Tarjan ja Sannan mennessä lumitöihin saapui joulupukki muorinsa kera. Pikkupaketit vaihtoivat omistajaa ja joululaulut raikuivat.

Suru-uutiset Afrikasta ovat painaneet mieltä ja laskeneet elämystunnelmia jonkin verran. Ajatukset ovat aika lailla jo kotiinpaluussa, ja ajatus Suomesta lämmittää mieltä. Kolme kuukautta täällä tuntuu tällä hetkellä aika passelilta ajalta. Koti-ikävästä huolimatta taistelutahto on korkeella, ja koitamme pitää positiivisen ajattelutavan. Haluamme vielä nauttia kaikista hienoista jutuista, mitä ei kohta Suomessa enää saa kokea.

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että Pasiin ihastunut englanninopettajatyttö, josta joskus kerroimmekin, on melkoisen sitkeää tekoa. Ollaan koitettu karistaa häntä muutamaankin otteeseen, mutta silti hää laittaa tekstaria sinnikkäästi. Kulttuurierot näkyy kyllä selvästi tässäkin.

Kuukausiextra: Muotiblogi

Meiltä on kyselty kuvia teettämistämme vaatteista. Lisäksi lomallamme sekä huoneessamme on viime aikoina käyty Vietnam´s Next Top Model -kilpailua, josta satoa seuraavaksi. 

  Hoi Anissa tehty kauluspaita. Tätä paitaa seurasi vääränvärinen (sininen) paita, josta jo kerroimmekin.

Huessa tehty puku, joka maksoi 100 dollaria. Ei siis kovin paha hinta. ;) Pienien korjauksien jälkeen puvusta saatiin jopa istuva. Luvattua liiviä vaan ei koskaan kuulunut...

Hoi Anissa tehty takki. Räätälille näytettiin merkkiliikkeen kuvastosta kuva, minkälaisen takin haluaa, ja seuraavana päivänä se jo olikin noudettavissa.

Kuvan kengät on tehty Hoi Anissa mittatilaustyönä juuri meidän jaloillemme. 20 USD per pari. Pasilla Superstarit ja Villellä nahkaiset juhlakengät. 

Mallilla on yllään takki sekä yksiosainen paita. Paitaan kuuluu illuusio harmaasta paidasta, mustasta aluspaidasta sekä huivista, kun todellisuudessa kaikki on ommeltu yhteen.

 

 Kuvan lapsi harkkapaikaltamme edustaa perinteistä lapsimuotia lastenkodissa. Hän on maailman surullisin lapsi, ja hänet jos jonkun haluaisimme pelastaa. Mallina hän ei kuitenkaan vakuuttanut tuomaristoa, vaan hän joutui jättämään kisan hankkiakseen lisää kokemusta ja ikää n. 20 vuotta.

Muotimogulimme lähtivät Hanoin kuvauslokaatioon hakemaan inspiraatiota urbaanista vietnamilaisesta citylookista.

 Mallilla yllään fuusioasu, vietnamilaista ja ruotsalaista H&M-tyyliä sekoitellen. Asusteena PAINAVA kantoteline.

 

Kuvan malleilla yllään perinteinen vietnamilainen juhla-asu, ao dai. Kyseessä ilmeisesti valmistujaispippalot.

 

Vietnamissa monet miehet ovat tykästyneet virallisempaan tyyliin.

Hanoin keskustassa Hoam Kim -järven ympärillä oli päivittäin monta hääparia ottamassa hääkuviaan. Hanoissa meille länsimaissa naisten tutut valkoiset hääpuvut olivat yleisiä, mutta Huessa näkyy joskus perinteisiä punaisia mekkoja, mihin kuuluu hassu scifi-lierihattu.

Finaalikaksikkomme pääsivät viimeisiin kuvaussessiohin Cát Bàn maisemiin.

 Kilpailun viimeisenä haasteena oli ryhmäkuvaus. Malleista toinen ei kuitenkaan vakuuttanut poseerauksellaan ja täten tuomariston valinta ei ollut vaikea.

 Here´s your best shot! Mallilla on yllään JC:n uikkarit sekä kiipeilykengät.

Joku saattaa tän postauksen perusteella luulla että meillä ei oo kauheesti tekemistä täällä ainaisen sateen vuoksi, mut kyse ei suinkaan ole siitä. Myö ollaan vaan katottu vähän liikaa America´s Next Top Modelia telkkarista. :)

Telkkariohjelmista puheenollen, nähtiin tänään Amazing Race-kuvaukset Huessa! Sattumoisin osuttii keisarinkaupungin porteille samaan aikaan kun Amazing Race -tunnuksin merkityt autot kurvas paikalle ja kilpailijat kameramiehineen pinkoi sisälle.

Lomajuttu

Puolentoista viikon loma on nyt takana, ja paluu Huen sateeseen (jota on ilmeisesti kestänyt koko viime viikko ja tulee jatkumaan seuraava ikuisuus) tuntuu varsin ankealta. Sunnuntai-iltana 24.10. lähdimme yöbussilla Hanoihin. Hanoin lisäksi näimme Cát Bà -nimisen saaren sekä päiväretkien verran Halong Bayn sekä kylän nimeltä Tam Coc.


Yöbussimatka Huesta Hanoihin kesti 14 tuntia. Istumapaikkamme olivat melko mukavasti makuuasentoon taipuvat bussipenkit, ja saimmekin muutaman tunnin verran unta kuoppaisesta kyydistä huolimatta. Koko yön kestäneestä rytkytyksestä pirteinä lähdimme aamulla klo 6.30 taksilla kohti hotelliamme. Huen hotellimme lempparityöntekijänainen Kim oli varannut meille etukäteen hotellin, sillä hän oli viettänyt yön siellä hiljattain. Huone maksoi 18 dollaria. Saavuttuamme hotellille jouduimme pettymään huoneen surkeasta tasosta. Illalla huoneesta löytyi torakka (reissun ensimmäinen torakka jaksoi vielä yllättää) ja vessanpönttö ja lavuaari vuotivat vettä.

Kävimme varaamassa bussi-laiva-bussimatkan Cát Bàlle seuraavalle päivälle. Päivä Hanoissa meni kaupungilla lorviessa ja yleistä menoa ihmetellessä. Hanoissa on yli kolme miljoonaa asukasta, joten meno oli vilkasta ja kadun ylittäminen Hueen verrattuna raastavaa. Hanoi oli kuitenkin miellyttävä länsimainen etappi Vietnamissa. Kaupungissa oli jonkin verran turisteja sekä monennäköistä tallaajaa. Suuren kaupungin sykkeessä näkyi paljon suurempi skaala erilaisia vietnamilaisia kuin Huessa. Muoti vaatteiden ja hiusten suhteen oli länsimaalaisempaa ja rohkeampaa. Monella tytöllä oli muodikas lyhyt tukka ja monella pojalla oli timantit korvissa. Hintataso oli Hanoissa kalliimpi, mutta ei vielä suomalaisopiskelijalle liian kallis. Nautimmekin kaupungissa useaan otteeseen tunnelmallisista ravintoloista, joissa oli oikeat puutuolit ja -pöydät sekä ulko-ovi!

Tiistai-aamuna lähdimme bussilla kohti Cát Bàta. Ekassa bussissa istuttiin noin kaksi tuntia, kunnes saarelle menevät turistit dumpattiin ilman selityksiä matkatoimistoon, josta matka jatkui 40 minuutin kuluttua pikkubussilla “satamaan”. Siellä meitä odotti varsinainen rupulautta (Suomenlinnan lautta, mutta huonompi). Lauttamatka kesti noin puoli tuntia Cat Ban kauniille saarelle. Bussimatka satamasta Cat Ba Towniin (saaren ainoa kaupunki) oli superhieno merestä nousevine kallioseinämineen ja trooppisine metsineen. Kaupungissa asetuimme tähänastisen Vietnam-ajan halvimpaan hotelliin, yhteensä vain 8 dollaria yöltä. Halvan hinnan vastineeksi saatiinki sitten rutkasti yöseuraa: torakoita sekä hiiri tai lisko (häntä nähty). Näkymä ikkunasta oli kuitenkin hulppea. Tässä vaiheessa Villellä oli hieman flunssainen olo, joten päätimme ottaa seuraavana päivänä rauhallisesti katsellen maisemia skootterin kyydistä ja makoillen rannalla. Biitsipäivä sai kuitenkin uuden käänteen seuraavana aamuna suunnatessamme ulos aamupalalle, sillä sää oli hyinen. Valitettavasti lomavarusteita pakkaillessamme nuukuus tavaroiden kanssa oli iskenyt juuri lämpimien pitkähihaisten ja Pasin gore-tex -takin kohdalla, joten skobailu serpentiiniteillä oli melko kylmää kyytiä. Onneksi maisemat salpasivat hengityksen ja lämmittivät mieltä. :) Kävimme myös ihkaoikeassa luolassa, jossa saimme keskenämme taskulampun valossa säikähtää valtavaa hedelmälepakkoa, joka päätti lentää meitä vastaan. Illemmalla Pasi kävi niska-hartia-selkähieronnassa (3 dollaria), josta lopputuloksena ainoastaan punoittava iho. Läheisestä massagepaikasta olisi saanut myös palvelua nimeltä bumbum (400 000 dongia/tunti). Pasi kuitenkin sai hieronnassa tarpeekseen nipistelystä ja läpsyttelystä, joten jätimme bumbumit väliin.

Seuraavan päivän aamu valkeni lupaavan kirkkaana ja jo lämpimämpänä, olihan alkamassa elämämme paras päivä. Tämä oli siis päivä jota oli odotettu pitkään, risteily Halong Bayllä. Halong Bay on siis Etelä-Kiinan merellä sijaitseva lahti, joka on tunnettu upeista maisemistaan. Yli 2000 pientä merestä nousevaa kalliosaarta, luolia, laguuneita sekä autioita hiekkarantoja. Ajelimme laivalla ympäriinsä saaristossa ja saimme tutustua maisemiin lähemmin kajakoimalla vapaasti minne halusimme. Halusimme mennä kalliotunneleista laguuniin ja sitten hiekkarannalle uimaan. Muut turistit retkueestamme olivat menossa lahdelle kalliokiipeilemään ja Pasikin sai (muilta salaa) kokeilla kiipeilyä ilmaiseksi. Ville oli mammari, eiku siis flunssassa. Maailman paras retki ja hetki kesti aamusta iltaan ja auringon laskettua palasimme hotellillemme mieli täynnä muistoja ja muistikortit täynnä valokuvia.

Jotta universumissa säilyisi tasapaino, oli elämämme parasta päivää seuraava luonnollisesti elämämme paskin päivä. Olimme varanneet paluumatkan Hanoihin iltapäiväksi kello 15, ja päätimme käyttää aamupäivän tutustuen Cat Ba National Parkiin. Kurvailimme skootterilla kansallispuistoon, jossa patikoimme trooppisen metsän halki, kapusimme lähimmän vuoren huipulle ja uhmasimme henkiämme nousemalla sen päällä olevaan ruosteiseen näkötorniin. Tämän huippukokemuksen jälkeen suunta oli vain alaspäin. Kaikin puolin. Lähdimme ajamaan skootterilla hyvissä ajoin kohti kaupunkia, kunnes renkaastamme kuului poksista ja päistämme kuului tutum. Takakumissa oli reikä. Voihan perse. Olimme keskellä kaunista AUTIOTA maisemaa, joten mieli oli hilpeä. Monien puhelinsoittojen ja avunpyyntöjen jälkeen hotellistamme ei kuulunut ketään auttajaa, vaikka heidän kertomansa mukaan joku oli aivan juuri tulossa! Tämä tapahtui kolme kertaa. Puolentoista tunnin jälkeen alkoi jo paniikki pikkuhiljaa hiipiä housuihimme, eivätkä vuorenrinteillä laiduntavat vuohetkaan meitä enää jaksaneet viihdyttää. Onneksi paikallinen kylänmies kavereineen pysähtyi meitä auttamaan. Rengas saatiin vaihdettua vaivaiseen 500 000 dongin hintaan, eli meidät siis käytännössä ryöstettiin, mutta tilanteesta ei tuntunut olevan muutakaan ulospääsyä. Tottuneina kauppamiehinä saimme tingittyä hinnasta 300 000 pois. Kaahattuamme takaisin kaupunkiin ehdimme vielä hotkaista minuutissa(todella!) lautasellisen nuudeleita ja matka kohti Hanoita sai alkaa. “Ihana päästä tältä kauhealta saarelta pois!” “Tästä on suunta vain ylöspäin”, ajattelimme. Olimme kuitenkin väärässä. Ruskeasävytteinen päivämme sai jatkoa pian saavuttuamme Hanoihin. Meille oltiin suositeltu majapaikaksi erästä guest housea, joten marssimme taksissa sinne. Guest house oli kuitenkin täynnä, joten henkilökunta talutti meidät viereisen kadun “suositeltavaan” paikkaan. Huone vaikutti hieman kolkolta ja pelkistetyltä (vankilalta), mutta olimme väsyneitä eikä etsinnän jatkuminen innostanut. Kävimme potslojoo tähän 12 dollarin edulliseen huoneeseen. Yöllä kuulimme huoneestamme ääniä, mutta Cat Ban torakat olivat kovettaneet seikkailijaluonteitamme, emmekä jaksaneet kauheasti säikähtää (ja Villellä oli korvatulpat). Hetken kuluttua pistettyämme valot päälle yöllinen mekkaloitsija paljastui hiireksi, joka sai inhomittarimme täyteen. Pakkasimme kamamme ja marssimme pimeään respaan, jossa setä nukkui ja kummasteli kovasti: “You afraid of mouse? Relax, just sleep.” Emme ottaneet neuvosta vaaria, vaan maksoimme alennetun hinnan 10 dollaria, ja lähdimme etsimään uutta majapaikkaa klo 2.30 yöllä. Kohti uusia seikkailuja! Eli siis luksushotellia, jonka pehmeässä syleilyssä yömme sai sinisen, unisen lopun. Hotellista matkaseuraksi lähti ompelusetti, saippuaa sekä voittajafiilis.

Luksushotellista siirryimme 23 dollaria maksavaan huoneeseen saman ketjun puljuun, ja vietimme siellä neljä yötä. Hanoi ehti tulla tutuksi, ja miellyimme kaupunkiin ja sen urbaaneihin asukkaisiin kovasti. Kävimme katsomassa Ho Chi Minhin (Vietnamin edesmennyt kansallissankari) taloa ja mausoleumia, mutta Ho ei ollut kotona tähän aikaan vuodesta, vaan oli ehostamassa itseään Leninin luona Venäjällä. Kenties sauna massage beauty spa bumbum -paikassa? HCM-alueella henkilönpalvonta oli mennyt överiksi. Buddhalaistemppeleissä ja kirkoissa Vietnamissa turistit voivat tehdä mitä vaan, mutta samapa ei pätenyt HCM-kompleksissa. Alueelle mentiin turvatarkastuksen kautta, ja vartijat auliisti puhaltelivat pilleihin, jos joku onneton sattui astumaan kielletyn alueen rajalle. Hanoissa kävimme myös muutamassa muussa museossa. Osuimme (Lonely Planetin avustuksella) lauantai-iltana mieleiseemme baariin, ja pääsimme yllättäen mukaan erään nuoren miehen synttärikemuihin. Oli mukava tutustua paikallisiin, ja näimmekin heitä vielä muutamaan otteeseen Hanoissa.

Eräänä yönä Pasille iski kuume ja vatsakipu, joka kesti vuorokauden. Sairauden väistyttyä teimme päiväretken tiistaina Tam Coc -nimiseen kylään, joka on kuuluisa souturetkistään komeissa maisemissa joella, joka kurvailee vuorten keskellä ja niiden läpi. Paikkaa kutsutaan Halong Bayksi maalla. Maisemat olivat hulppeat ja soutajamummo symppis. Mitä muuta voi ihminen tarvita? No limsaa, sipsejä ja matkamuisto-t-paitoja tietenkin! Näitä myytiinkin kahden tunnin souturetken puolivälissä kauppasoutuveneestä käsin. Mummo jatkoi soutamista vasta kun ostimme jotain.

Keskiviikko-iltana jätimme haikeat jäähyväiset aurinkoiselle Hanoille ja 14 tunnin ku(o)ppainen bussimatka Hueen sai alkaa. Tällä kertaa onnetar ei ollut makuupaikkojen suhteen suopea, vaan saimme kaksi viimeiseksi jäljelle jäänyttä paikkaa bussin perältä. Perällä oli viisi makuupaikkaa kylkikyljessä, ja saimme tyytyä näistä kahteen, kaikista vähiten jalkatilaa omaavaan paikkaan, jotka olivat kolmen kiinalaisen välissä. Koitimme neuvotella paikanvaihdosta kinkkien kanssa, jotta hyö ja myö saatais olla vierekkäin eikä joka toinen ja joka toinen, mutta eipä hyö suostuneet. Eli ei jalkatilaa+tuntematon kiinalaismies tönimässä unissaan meitä = huonot unet. Aamulla klo 9 olimme Huessa, jossa tuli vettä kuin saavista, ja paluu arkeen oli karu. Tuttu hiiretön ja enimmäkseen torakaton huoneemme odotti meitä avoimin ovin. Takana onnistunut ja monipuolinen reissu, nyt suunnittelemaan seuraavaa!


Lomamme aikana näimme erinäisiä eläimiä uusissa muodoissa. Bussimatkalla Huesta Hanoihin näimme kadulla miehen heittelemässä grillattuja koiria isoon kasaan. Hanoissa ruokalaistalta löytyi puluja ja kyyhkysiä. Hanoissa näimme miten tapettua marsua ajeltiin kaljuksi(samalta näytti kuin Madventuresissa) ruokatarkoituksessa. Cat Balla kadulla kynittiin eläviä pieniä linnunpoikasia höyhenistään(untuvatyynyä varten?). Eläinaktivisteilla olis varmaan ollut vaikeita hetkiä.

Lukijamme ovat lähestyneet meitä postilla. Haluamme myös antaa heille julkaisutilaa blogissamme.

Hei! Paskakirja 2:sen julkaisua odotellessa päätin lähestyä teitä kakka-aiheisella kertomuksellani. Olin eräänä aurinkoisena päivänä melontaretkellä Etelä-Kiinan merellä. Maisemat olivat upeat ja tunnelma korkealla. Yhtäkkiä tunsin takapuolessani jotakin, jota en ollut tuntenut päiväkausiin. Kakkahätä! Jo viidettä vuorokautta jatkunut ummetukseni oli tullut päätökseen. Asialle oli kiireesti tehtävä jotakin! Suoleni krampatessa kajakoimme ystäväni kanssa hurjaa vauhtia kohti lähintä hiekkarantaa. Vessapaikkaa ei paljoa ehtinyt etsiskellä, mutta toisaalta, mikä voisikaan olla parempi paikka päättää tämä “pysähtyneisyyden aikakausi” kuin aution paratiisisaaren hiekkaranta! Siellä, merikotkien laulaessa ja uhanalaisten apinoiden katsellessa tätä eläimellistä toimitusta, kyykkykakkasin valkealle hiekalle elämäni pökäleen. Tyhjällä simpukan kuorella kaapaisin santaan kuopan, johon hautasin synnyttämäni käärmeen. Pikaisen meressä huljuttelun jälkeen matka sai jatkua kanootti nyt huomattavasti aiempaa keveämpänä.

Nimimerkki Isap -87

Munkkeja ja muita herkkuja

Megi-taifuunia ooteltiin täälläkin, ja erilaisia tietoja kantautui korviimme sen vaikutuksista tänne, mutta eipä se oo vielä täällä näkynyt yhtään, edes sateena. Kaupasta hamstrattiin jo muutama päivä sitten ruokaa myrskyn varalle.

Aamulla herättiin kauniiseen auringonpaisteeseen, joten päätimme soittaa viime viikolla tapaamallemme riksakuski-motobikekuski-opasmiehelle. Hän opasti meitä päivällä Tu Hieu -pagodan(eli munkkiluostarin) saloihin. Hän on ollut itse munkkina opiskelemassa zen-buddhalaisuutta 14 vuotta, joten tietoa löytyi. Seurasimme noviisimunkkien rukoushetkeä. Istahdimme alas kivipaadelle ja oppaamme Trâ`m kysyi meiltä minä vuonna myö ollaan synnytty. Syntymävuosia ja buddhalaisviboja yhdistelemällä hän kerto että Ville on syntyny dragon-vuonna ja on fire-body ja Pasi cat-vuonna ja on water-body. Sitten hän tarkasteli meidän käden viivoja ja kerto meille jotain buddha-ennustuksia ja oli yllättäen sitä mieltä että meijän kannattais tulla vähän tutustumaan zen-buddhalaiseen mietiskelyyn temppelissä tästä lähin. Kiitos tarjouksesta, mutta maybe later. Tais olla vähän höpöhöpö-juttuja. :D

Temppelistä pyöräiltiin oppaan motobiken perässä aika reippaalla vauhdilla kauniille näköalapaikalle x kilometrin päähän vuorella, mistä löyty sotajäänne, pieni amerikkalaisten bunkkeri. Trâ`min isä on kuollut Vietnamin sodassa pommituksissa viattomana siviilinä nuorena, joten sota oli hänelle aika henk. koht. aihe. Bunkkerilta oppaamme lähti sitten johdattamaan meitä vielä uudelle temppelille, mikä olisi korkealla vuorella ja missä olisi hienot näkymät. Ville kysyi että kuinkas kaukana se mahtaa olla, kun nälkä alkaa jo vähä kurnia, ja vastaukseksi sain “be patient”. Sitten taas pyöriltiin hiki hatussa skootterin perässä johonkin monen monen kilsan päähän, kunnes Pasin takakumi posahti. Opas tiesi pyöräkorjaamon ihan lähellä, joten Pasi kuskin kyytsättäväksi ja Pasin pyörä skootterin viereen kuljetettavaksi. Pyörä heitettiin korjaamoon, ja Pasi sai jatkaa matkaa oppaan kyydissä, ja Ville jatkoi ratkiriemukasta pyörämaratoonia tuhannessa asteessa. Ei ollut fire-body-Villellä kovin patient olo siinä vaiheessa. Jokusen kilometrin jälkeen saavuimme temppelille, joka olikin kaunis ja näkymät vuoren huipulla kauniit. Huipulle johti aikamoinen satsi jyrkkiä portaita metsän keskellä. Välissä opas kävi hakemassa Pasin pyörän temppelille, josta pyöräilimme jalat täristen vielä hotellille. Oppaamme oli oikein ystävällinen mies, sydän paikallaan.

Työelämä alkaa jo maistua paremmalle. Lapset ottavat kontaktia enemmän, ja nimiä muistetaan puolin ja toisin paremmin. Viime viikolla työpaikallemme saapui skoottereillaan parisenkymmentä mummoa, kenties paikallinen marttajaosto, ja alkoivat keittiössä vääntämään paikallisia herkkuja: bahn beo:a (pieni riisihyytelölettu, jonka päällä katkarapujauhetta) sekä bahn jotakin (banaaninlehtikäärö, jonka sisällä kuminen möykky, jonka sisällä katkarapu(kuorineen kaikkineen) sekä ihrapala). Orpokodin keittiötäti oli jo tehnyt päivällisen valmiiksi (ja pistänyt ruuat nimikoiduille tarjottimille valmiiksi kaks tuntia ennen ruoka-aikaa, niinku on tapana) ennen marttojen saapumista, joten tunti herkkujen jälkeen nautimme vielä toisen kylmän aterian.

Viime sunnuntai-iltana Hue Helpin amerikkalaisjaoston johtajanainen Laura kutsui kaikki lapset ja meidät syömään ravintolaan herkkuruokaa. Aterian jälkeen menimme “huvipuistoon”, mistä löytyi neljä laitetta: lasten possujuna, “vuoristorata”, pieni viikinkilaiva sekä ei-käytössä-oleva karuselli. Vuoristorata oli yllättävän hurja. Suurin jännitys liittyi laitteen hajoamisriskiin. Yksi kyyti laitteessa maksoi 5000 dongia, eli noin 0,20 euroa. Tunnelma oli kuin seitkytluvun kauhuleffasta.

Pasi ja Thriller-musiikkivideosta tutut zombiet

Orpokodissa pyörivät viikottain englannintunnit, joita pyörittävät enkun opeiksi kouluttautuvat yliopisto-opiskelijat. Heidän kielitaitonsa ei päätä huimaa, ja todellisuudessa kuka tahansa palveluammatissa toimiva vietnamilainen osaa parempaa englantia. Tästä opettajaporukasta on kuitenkin löytynyt innokas tyttö, joka olisi kiinnostunut meistä muutenkin kuin kulttuurikasvatuksen kannalta. Koitimme sopia hänen kanssaan kahvihetkeä, ja oli todella hämmentävää, miten vaikeaa on kommunikoida hänen kanssaan ja sopia sopivaa tapaamisaikaa ja samalla hänen käsittää ettemme halua lähteä hänen kanssaan puistoon pussailemaan. Tänään tyttö soitti(niinkuin joka päivä) ja hänpä oli ylläri-ylläri meidän hotellin respassa. Meitä ei kuitenkaan huvittanut tavata moista ahdistelijaa.

Jaa, täällä meillä onkin jo valmiina ihan kaikki mitä teidän oli

 tällä kurssilla tarkoitus tehdä!

Kaiken ravintolassa syömisen jälkeen ajateltiin että ois kiva pitkästä aikaa tarttua kauhan varteen ja päästä tositoimiin kyökin puolella, joten tiistaina osallistuimme överikalliille kokkikurssille! Kurssi oli erään turistiravintolan järjestämä ja tarkoituksena oli valmistaa neljä erilaista perinteistä vietnamilaista ruokalajia, Huen pannukakku(sisällä porsasta ja katkarapua), maapähkinäsoosi, sekä tuoreita että friteerattuja kevätrullia ja huelaista nuudelisoppaa. Kurssi alkoi sillä että mentiin paikalliselle torille ostamaan ruokatarpeita. Kun tultiin takaisin ravintolalle, oli kaikki meijän ostamat tarpeet jo mystisesti valmiina pöydällä oottamassa meitä. Muutenkin tuli välillä vähän semmonen lavastettu olo. Kun esimerkiksi tehtiin pähkinäkastiketta ja jätettiin se hetkeksi kiehumaan liedelle siksi aikaa kun tehtiin jotain muuta, olikin kattila kadonnut oikean keittiön puolelle ja pöytään ilmestynyt "meijän itse tekemä" kastike kauniisti pikkuisiin kulhoihin katettuna :D Myös käsite "hieman öljyä" sai pannukakkua paistettaessa ihan uuden merkityksen. Kun lettu oli paistumassa pannulla sen päälle piti siihen lisätä hieman öljyä. Suomessa se olis merkinny muutamaa sirosti pirskoteltua pisaraa mut täällä rasvaa lurautettiin ainakin desin verran. Sen jälkeen kun pannukakku oli normaalisti paistettu, lisättiin siihen vielä n. puoli litraa öljyä, niin että loppujen lopuks se olikin uppopaistettua. Kun vähän hämmästeltiin tätä rasvan määrää, meille vaan hymyssäsuin kerrottiin että se on kasvisöljyä eli ruokahan on siis suorastaan terveellistä! Vaikka kurssi välillä tuntukin vähän turistishowlta oli ne ruoat kuitenki tosi hyviä ja kiva olisi muistaa opit myös Suomeen palattuamme. Lisäks meillä oli myös ihan hauskaa.

Kuvaspesiaali

Halusin jakaa enemmän kuvia tänne, jotta yleiskuvaa Huesta tulisi enemmän. Alla näkyy jogurttipurkki, joka oikeesti on valion. Tuossa LGG-logon ympärillä lukee valio finland.

Huonosti avautuva valiojogurtti

Väriä vaihtava silta Huen keskustassa

Täs on nyt perusravintola täältä

Auringonnousua parvekkeelta

Työpaikan yksi lastenhuone

Orpokodin lapsia. Etualalla maailman ihanin 1-vuotias tyttö.

Keisarin entisen asuinpaikan, forbidden cityn, portti

Kuukausiliite: kulinaristiextra!

Täällä blogissa on ollut tapana informoida meijän vatsanväänteistä ja suoliston toiminnasta, joten ajateltiin että nyt olis korkea aika keskittyä asiaan rupukakan takana, eli ruokaan!

Perjantaina olimme sopineet koordinaattorimme Hyn kanssa menevämme ulos drinkeille erääseen paikalliseen ravintolaan (muovijakkaroita kadulla). “Drinkeille” meneminen on ehkä vähän harhaanjohtava ilmaisu, koska useimmiten illan aikana juodaan ehkä yksi olut ja syödään kasoittain ruokaa, jota tilataan yhdessä niin että kaikki närkkivät yhteisiä annoksia omilla puikoillaan. Hy ilmoitti olevansa hieman myöhässä, mutta me, mie, Ville, Leena ja Viena, reippaina löysimme ravintolan omatoimisesti ja päätimme aloittaa illan tilaamalla jotain pientä snäksiä. Valitettavasti menu oli vain vietnamiksi, joten ruokalaji piti päättää ihan vaan arpomalla. Hetken odottelun jälkeen pöytään kannettiin lautasellinen jotain friteerattuja asioita ja dippikastike. Tässä vaiheessa myös Hy liittyi seuraamme ja repesi nauramaan ku näki annoksen. Hetken arvuuttelun jälkeen meille selvis että ne friteeratut luiset palaset oli sian saparoa. Syötävää niissä ei oikein ollu ja se mitä niistä sai irti, maistu lähinnä vaan rasvalle, joten tää ruokalaji ei meijän raadista saanu mitään huippuarvosanaa. Tästä uudesta kokemuksesta rohkaistuneena pyydettiin Hytä tilaamaan meille myös sammakkoa ja etanoita, joita paikasta myös sai. Sammakko oli kaikille positiivinen yllätys, liha oli pehmeetä ja maistu kanalle. Syötävää tässäki ruokalajissa oli kuitenki valitettavan vähän, lähinnä vaan reidet ja pohkeet. Kolmas ruokalaji, etanat, tarjoiltiin tulisessa kastikkeessa. Koostumus oli Villen sanojen mukaan “vähän järsäkkää”, kumimaista ja rutisevaa, mutta maku oli ihan hyvää. Näyttivät korvasieniltä. Illan viimeinen ruokalaji oli vesipuhvelia (nautaeläin viime postauksen kuvassa) ja jotain vihreitä lehtiä. Ulkonäkö ja myös maku muistutti ehkä epäilyttävästi poronkäristystä, ja puhveli saikin ihan hyvän arvosanan raadiltamme, tätä pitää joskus saada lisää!

Muita suosikkiruokiamme on Bò là lôt joka on grillattu naudanlihakäärö, Huen erikoisuus, tuore kevätkääryle jota dippaillaan maapähkinäkastikkeeseen sekä tietenkin jokapäiväinen perusmättö, paistettua nuudelia, kasviksia ja naudanlihaa. Pahimmat ruokapettymykset ovat tulleet kasviskeitosta, joka sisälsi vaan rupusia lehtiä sekä Hoi Anin erikoisuudesta White Rose, joka paljastui limaisiksi riisitärkkelysklönteiksi, jotka eivät vieneet nälkää. Hienoo on kuitenki se että vaikka tilattu ruoka aiheuttaiskin pettymyksen, ruoka on kuitenki niin halpaa että aina voi tilata jonkun toisen annoksen. :) Kahvi täällä tarjoillaan yleensä jäitten kanssa kylmänä, ellei sitä huomaa toivoa erikseen kuumaan. Paikallinen maitokahvi, Ca Phé Sua on saavuttanu miun keskuudessa suuren suosion. Se on vähän niikun espresso joka sekoitetaan kondensoidun maidon kanssa, joka on vähän niinku kinuskia ja sitten siihen lisätään jäätä. Tuloksena on erittäin imelä ja ihana kahvijuoma, joka samalla kertaa vastaa kahvihampaan kolotukseen ja yrittää tyydyttää kyltymätöntä makeanhimoa.

Meijän harjottelusta sen verran että tällä hetkellä ollaan vähän turhauduttu siihen. Tai pahimmasta turhaumasta päästiin jo toivottavasti yli, mut kuitenki. Töitä on vain viikonloppuisin koska arkipäivisin lapset ovat kuulemma niin kiireisiä, ettei meitä tarvita siellä. Lisäksi informaatio ei oikein tahdo kulkea lastenkodin johtoportaassa henkilöltä toiselle ja tää taas aiheuttaa meille hankaluuksia. Tästä esimerkkinä sunnuntaipäivä, kun mentiin Villen kanssa pitämään sinne meijän workshoppia, jonka aiheena oli se että kerrotaan asioita Suomesta ja meijän kulttuurista, sekä keskustellaan lasten kanssa siitä mitä on erilaisuus ja kuinka sitä tulisi kohdata (aika ammatillista, eikö?). Kun tultiin paikalle, siellä oli kuitenkin menossa englannin tunnit, vaikka Hy oli kovasti koittanut järjestää asioita niin se aika olis varattu meille. Workshop kuitenkin pidettiin vaihtelevalla menestyksellä ja vähän jäi semmonen kakanmaku suuhun siitäkin. Sunnuntai-iltapäivänä harkkaturhaumahuipun jälkeen kun palattiin töihin saatiin kuitenkin kokea korjaavia kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä, kun lapset halus ottaa meijät mukaan leikkeihinsä ja peleihinsä ja vauvat mönki meitä vastaan ku näki meidät. Siitä tuli semmonen olo että ehkä täällä ei kuitenkaan ihan turhaa vaan olla lasten retuutettavina, vaan ehkä heille on siitä myös jäänyt jotain käteen. Hope so!

Sadekausitiedote: Sadekausi on peruttu! Viikon verran on ollu tuhat astetta, auringonpaistetta ja ihon palamista. Eiköhän tää sää taas kohta huonone, mutta nautimme nyt niin kauan kuin tätä piisaa.

Hoi An ja harrasteita

Matkamaisemaa

Chào! Kertomamme tulva oli päivässä ohi. Illalla oli vesi jo kaduilta kadonnut, joten varasimme kahden yön matkan Hoi Aniin. Maanantaiaamuna nousimme bussin kyytiin klo 7.30 ja poimimme muita matkalaisia, kaikki turisteja, ympäri kaupunkia ja kaheksalta pääsimme poistumaan Huesta. Yhteen suuntaan matka maksoi 50 000 dongia, eli kaksi euroa. Saavuimme Hoi Aniin klo 12, ja matkaan mahtui aivan huikeita vuori-meri-maaseutumaisemia sekä kaksi vessataukoa, joista jälkimmäinen marble mountainsilla. Marmorivuoret on viis kaunista pikkuvuorta, joiden ympäristössä on marmorimyymälöitä pilvin pimein. Patsaita, koriste-esineitä ym. marmorista tehtyä. Luulis ettei tässä vaiheessa enää vuoret jaksais säväyttää, kun niitä näkee joka päivä, mutta kyllä ne vaan säväyttää.

Hoi An oli pieni turistikylänen, joka on täynnä räätäliliikkeitä. Suunnilleen 2/3 vastaantulevista ihmisistä oli turisteja ja 3/4 liikkeistä räätäliliikkeitä. Lähes välittömästi meihin iski räätälihaukkanainen, joka raahas meijät liikkeeseensä, ja niinhä siinä kävi että Pasi teetti itelleen takin ja mie kauluspaidan. Kuvastoa selaamalla sai valita itelleen mitä tahansa, ja seuraavana päivänä saatiin tuotteet hakea. Pasin takki makso 50 dollaria ja miun paita 17 dollaria. Työn jälki oli hyvää, ja päätin tilata myös valkosen kauluspaidan. Materiaali oli liikkeen toisen naisen kotona, enkä osannut vaatia nähdä sitä, joten seuraavana päivänä minuu odotti vaaleansininen paita, joka oli  sen toisen naisen mukaan kyseisen kankaan valkonen versio. Olin ihan sairaan vihanen että olin maksanu osamaksun jo paidasta, joka ei vastannu odotuksiani, enkä voinu siis vaan olla ostamatta sitä. Omistajanainen ei ollu paikalla, eikä toiselta naiselta herunu lainkaan sympatiaa eikä alennusta. Seuraavana päivänä sain omistajan käsiini ja sain ruhtinaallisen yhden dollarin takasin. Kerron silti, että älkää menkö Han Uyen -nimiseen liikkeeseen, palvelu ei vastannut odotuksia. Teetimme molemmat myös kengät. Paljon oli kenkäliikkeitä, missä sai teettää minkälaiset kengät tahansa. Päivässä! Kengät makso molemmilla noin 20 dollaria.

Hueen verrattuna Hoi An oli täynnä turisteja ja täten länsimaalaisempi. Kukaan paikallinen ei kummastellu meitä, koska olivat niin tottuneita turisteihin, eikä muovijakkararavintoloita paljoa näkyny. Hintataso oli myös hitusen korkeempi.

Rannalle Hoi Anissa pyöräiltiin kahtena päivänä. Kovien aaltojen vuoksi uiminen oli kielletty, mutta kuten muutama muukin rantaleijona, myöki uhmattiin kieltoa menemällä “uimaan”, eli kiljumaan ja pomppimaan aaltoihin. Aallot oli hurjat, ja muutaman kerran pelkäsin kuolevani, kun aallot tuli päälle kovalla voimalla. Uikkarit myös valahti useaan otteeseen pois jalasta. Aaltojen vuoksi siis. Rannalla sai olla rauhassa, eikä ollu pakko vuokrata tuolia, toisin ku meijän Huen rannalla.

Eka hotelli ja kaakelissa on beibi.

Reissun kaksi yötä vietimme kahdessa hotellissa. Eka oli 8 dollaria yöltä, ja ihan ok, kunnes päätettiin käydä nukkumaan. Silloin tuli mieleen Kultakutri ja kolme karhua. “Joku on nukkunut sängyssäni!” “Joku on nukkunut minunkin sängyssäni!” “Joku on kaivanu nenää lakanallani!” Lakanat oli likaset, ja Pasin lakanasta löydetty räkäkokoelma sai meidät vaihtamaan huonetta. Henkilökunnan nainen koitti selittää jotain, että sateen vuoksi saattaa olla likaset lakanat(?!). Jälkimmäisessä huoneessa ei ollu ikkunaa, ja oli sairaan kuuma, koska tuuletin puhalsi liian kovaa ollakseen päällä yön. Muutaman tunnin yöunien jälkeen teki mieli vaihtaa viereiseen hotelliin. Se oli hyvä päätös, ja hotelli oli hyvä, 12 dollaria.

Paluumatka samassa bussissa kesti alle kolme tuntia. Maisemat oli samat, eikä taaskaan malttanut nukkua hienojen maisemien vuoksi. Kolmen viikon jälkeen oli mukava käydä yöreissulla muualla, ja suosittelemme Hoi Ania kaikille vietnamilaisille ja suomalaisille. Ei ehkä Vietnamia aidoimmillaan. Vilkkaaseen Hueen oli mukava palata.

Näitä jykeviä nautoja on ympär Vietnamii.

Tänään kävimme kuntosalilla! Puolen päivän maissa salilla ei ollut ketään muita. Kerta maksaa 5000 ja kuukausi maksaa 50 000. Laitteet eivät ole nykyaikaiset, mutta niitä on huima valikoima. Seiniä kiertää kehystetyt kuvat Mr Universumeista. Liikunnasta tuli hyvä mieli ja olo. Tänään meillä oli myös eka vietnamin tunti. Myö ja Viena ollaan kolmistaan yksityisopetusryhmä, ja tunnilta touhu maksaa 4,5 dollaria ja menemme tunnille kerran viikossa. Tänään harjoteltiin vokaaleiden lausumista, mikä osottautui varsin hankalaksi. A lausutaan eri tavalla kuin â tai à tai a, jonka päällä on vielä erilainen väkänen. Ilman väkäsiä sana muuttaa merkitystään. Meijän naisopettaja on hauska ja vähän pelottava, kun pitää vuorotellen lausua hänelle sanoja, joita ei oikeesti osaa lausua. Tänään opimme muun muassa miten sanotaan, että haluan yhden papaija-shaken(ilman väkäsiä se kirjotetaan Cho mot sinh to du du). Vähän kieltä ja sanoja osaa jo, mikä avaa tätä maata paljon enemmän, mutta kielitunti tuntu hetkittäin miusta kyl tosi vaikeelta.