Ekan viikon viilikset

Ensimmäinen Vietnam-kahvi!

Tervehdys Huesta! Viikko ollaan nyt Vietnamissa oltu ja elämä alkaa asettua uomiinsa.

Yli vuorokauden kestänyt matkustus Pariisin kautta Saigoniin sujui hyvästi, Air France tarjosi parasta palvelua mihin ollaan tähän mennessä törmätty. Koneessa oli oikeasti toimiva oma näyttö ja kuulokkeet ja leffa-, tv-sarja ja musiikkivalikoimaa oli satoja. Jopa jätskiä tarjottiin kesken unien. Täytyy mainita, ettei varmasti enää mennä lentokentältä kaupunkiin taksilla, koska julkinen bussi maksoi 5000-10 000 vnd (n. 0,2 - 0,4 euroa) suunta ja vei kentältä kaupungin ytimeen. Taksimatkasta kentältä keskustaan saa pulittaa Saigonissa 7-17 USD (140 000-340 000 vnd).

Saigonissa meni kaksi päivää kaduilla dillaillen, syöden ja hikoillen. Oli aikamoinen lämpötilashokki saapua -20 asteen ja viiden miljoonan asukkaan Suomesta +33 asteen ja kuuden miljoonan asukkaan megakaupunkiin. Tiistai-iltana lensimme Hueen ja lompsimme  vanhalle kotikadulle katsomaan, oisko Binh Duong 3:ssa tilaa. No valitettavasti ei ollut, mutta meijät majoitettiin samalla kujalla olevaan Binh Duong 1:een. Huone oli vähän pienempi kuin kolmosessa, mutta maksoi 10 dollaria/yö. Seuraavana päivänä vaihdoimme tutun työntekijän painostuksesta takaisin kolmoshotelliin, jossa viihdyttiin kolme yötä. Sitten todettiin, että vaihtelu (ja rahan säästäminen) virkistäisi, joten nyt majaillaan Binh Duong 1:ssä. Työntekijät ykkösessä ja kolmosessa oli yllättyneitä ja ilahtuneita nähdessään meidät taas kerran. Ja taas kerran hyö luulee että we work in hopital.

Sää Huessa on ollut suotuisa kaikista peloista huolimatta. Lämpötila on ollut päivittäin noin 25 astetta, ja sadetta on tullut vasta yhtenä päivänä meidän ollessa töissä, eli ei olla kastuttu vielä. Auringon paistaessa lämpötila kipuaa äkkiä korkeelle, ja ekat nahat ollaan jo käräytetty.

Olemme aloittaneet työnteonkin jo SORCODElla. Tehdään täällä töitä kokoaikasesti, eli ma-pe klo 8-12 ja 14-17. Puolenpäivän aikaan on siis mukava ruoka- ja lepotauko.

Tällä viikolla to-pe:n työtehtävä oli etsiä netistä tietoa saksalaisen organisaation rahoittamista projekteista Vietnamissa ja ympäri maailman. SORCODE aikoo hakea uuteen projektiinsa rahoitusta saksalaiselta organisaatiolta, mutta eivät vielä tiedä, mikä projekti voisi olla. Ja tämän vuoksi meidän tehtävänä oli etsiä infoa, että millanen projektin pitäisi olla. Deadline on ens torstaina, että eipä nyt hirveesti hyö oo siihen vielä panostanu. :) Ensialkuun kuulosti vähä hurjalta, että mitäpäs myö osataan mistään kehitysmaan projektista, mutta kahen päivän perusteella onkin ihan mukava kokemus olla osa tällasta projektia, jolla voi oikeesti olla vaikutusta jonkun huono-osaisen yhteisön elämään. SORCODE on viime aikoina tehnyt projektin, missä syrjäseutukylälle saatiin vesiputkistoa ja toisen projektin avainsanoja oli women, children, natural resources ja empowerment (=voimaannuttaminen), sisältö jäi hieman hämäräksi.

Hyviä simpukoita

Toimistossa tapahtuvan työn (englanninkielisten nettisivujen kehittämisen, mainosten ideoimisen, uusien rahoittajien etsimisen) lisäksi on tarkoitus, että kahden viikon kuluttua alkavan Tet-holidayn (vietnamilaisten suurin paardi eli uusi vuosi) jälkeen käytämme osan työajasta eri social centereissä eli jossakin vammaisten, lasten yms. kodeissa/toimintakeskuksissa järjestäen jotakin aktiviteetteja. Ennen tet-holidayta ei kuulemma kannata vielä aloittaa mitään, koska vietnamilaisten työmotivaatio on pohjalukemissa. Meidän toimisto on kiinni lähes kaksi viikkoa juhlan aikana, jolloin on sitten meilläkin mukavasti lomaa.

Työ on tuonut mielekkyyttä Huessa oleskeluun. Pelkkää laiskottelua täällä ei enää jaksaisi, koska se ollaan jo koettu. Työnteon lomassa puolestaan oppii jälleen paljon uutta. Meidän työpaikalla työskentelee meijän kaveri My (tyttö), jonka kanssa meidän koko tulo järjestettiin. Hänen kanssa on helppo tulla toimeen, koska hää puhuu hyvin englantia. Vapaa-ajalla ollaan käyty Myn ja muiden vietnamilaistuttujen kanssa syömässä kaikkea uutta ja ihanaa, mm. simpukoita ja sian kieltä. Ollaan tutustuttu vähän myös muihin länsimaalaisiin volunteereihin.

Lauantai-iltana kattojärjestö, jonka alaisuuteen SORCODE kuuluu, järjesti vuoden lopettajaispaardit, johon myös myö oltiin kutsuttuja. Ohjelmaan kuului lyhyt virallinen puhe, notkuva pöytä täynnä paikallisia herkkuja ja bia Hudaa sekä kovaäänistä karaokea. Kulttuurieroista kerrottakoon, että kun Suomessa ihmiset olisivat jonottaneet kiltisti oman lautasensa kanssa vuoroaan ottaa ruokaa, Vietnamissa jokainen hyökkäsi omien puikkojensa kanssa ruokien kimppuun latoen ruokaa suoraan suuhun tarjoilulautasilta. Meidät valkonaamat painostettiin myös karaokeperformanssiin ja laulettiin kaksi laulua, joista toinen vietnamiksi. Esitys saavutti suuren suosion ja ollaan ilmeisesti nyt jollain asteella paikallisia julkkiksia. :P

Liikenne on vaatinut vielä vähän totuttelua. Pasi on juuri ylittänyt Bridge of Deathin.

Ostimme jälleen käytetyt pyörät (20 eurolla), mutta kenties Villen valinta ei osunut oikeaan. Oston jälkeisenä päivänä tippui ensin ketjut ja pian sen jälkeen myös toinen polkimista. Onneksi tälläkin kertaa pyöränkorjaaja löytyi läheltä.

Vatsat on toimineet edellisiin kertoihin verrattuna melko hyvin. Liekö salaisuutena Villen työkaverin antama vinkki joka-aamuisesta vodkahömssylääkkeestä. Ruplatusta ja vääntöä ilmenee välillä, mutta kunnon chiliribikset on vielä toistaiseksi jääneet väliin.


Terveisin Philip (Ville) ja Maxim (Pasi) (Backpackersissa eräs jenkkinainen kuuli meijän nimet vähän väärin)

Kaksi yötä lähtöön, IIK!

Keskiviikkona oli kummallakin viimeinen työpäivä ja reissuunlähtö alkoi tuntua todelliselta. Matkan jälkeen on tarkoitus päästä takaisin kesätöihin vanhoihin työpaikkoihimme, joten aivan tiedottomia ei Suomi-tulevaisuudesta olla.

Pakkailua on nyt aloteltu pikkuhiljaa: hammasharja, uikkarit, imodium (mikäli vatsa sattuu soimaan epävireessä) ja laxoberon (hellä helpotus imodium-ummetukseen) on jo mukana (Cornetto-kerho huom. makuupussia ei löytynyt ainakaan pakkauksessa, se kenties myydään erikseen). Huomenna, kun pyykit on toivottavasti kuivia, tungetaan loputkin kamppeet rinkkaan.

Lauantaina lähtee lento Pariisiin, jossa vaihtoaikaa muutama tunti ja tämän jälkeen jatkuu matka kohti Saigonia eli Ho Chi Minh Cityä. Saigonista matkaa jatketaan kahden yön jälkeen määränpäähämme Hueen. Lämpötilan pitäisi Saigonissa olla sunnuntaina yli 30 asteen, joten voi olla pienoinen shokki luvassa :) Vähän alkaa jo jännää pukkaamaan ja reissumahakin on alkanut hiipiä ruuansulatuselimistöön. Majoituksia ei olla varattu, koska ollaan todettu että livenä saa paremman hinnan, eikä pelätä etteikö hotelleja olis vapaana. Pidemmän päälle ollaan ajateltu ehkä olla muualla kuin uskollisessa Binh Duongissa, ihan vaihtelun vuoksi.

Joulukuussa saatiin työviisumit. Prosessissa kului 4-5 kuukautta, tukku seteleitä ja aimo annos byrokratiaa sekä Suomessa että Vietnamissa. Varsinaista lisätietoa ei itse työstä olla vielä saatu. Sähköpostitse on tullut sellainen kuva, että osa työajasta ollaan järjestön toimistolla tekemässä jotakin ja osa ajasta ollaan muualla, esim. jossakin kehitysvammaisten kodissa/toimintakeskuksessa, mutta ei siis tiedetä enempää. Meidän yhteyshenkilönä on toiminut ennestään tuttu tyttö, joka toimi meidän ekalla Huen reissulla yhen toisen Diak-opiskelijan tulkkina. Nykyään hän on töissä SORCODE-järjestöllä, jonka kautta vapaaehtoistyötä ollaan järjestämässä.

Erään Suomessa toimivan vammaisjärjestön kanssa ollaan sovittu, että käymme tutustumassa parissa heidän rahoittamassaan projektissa Huessa ja Hanoissa. Ollaan myös haaveiltu, että voisimme pitää välillä lomaa, jollon vois matkustaa Vietnamin lisäksi jossain toisessa maassa, kerta ollaan kauas taas lähdetty. Yhteydenpitoa varten hankitaan Vietnamissa taas jotkut prepaidit ja lisäksi skype-treffejä voi aina myös sopia kotisuomeenkin.

Mut, hyvää matkaa meille ja tsemppiä teille tänne pakkaseen, nähdään vappuna!


Mr Vilet and Mr Paso

Tulossa: Matkablogi 2013

Ei kahta ilman kolmatta! Tuli kevät ja kesä ja tuli halu palata Vietnamiin. Loppukeväästä, muutaman työkuukauden jälkeen, alkoi tuntua siltä, että voispa jälleen hylätä kotisuomen. Niinpä olemme lähdössä tammikuun 19. päivä uudelle kolmen kuukauden sheikkailulle Vietnamiin ja Huen kaupunkiin.

Viimeisimmän reissun jälkeen ollaan ahkerasti kuunneltu vietnamilaista musiikkia, tehty vietnamilaista ruokaa ja tavattu vietnamilaisia ihmisiä töissä, mutta sepä ei tuntunut riittävän. Päätimme siis vielä lähteä oppimaan lisää tuosta hassusta maasta ennenkuin ollaan vakituisissa työsuhteissa.

Koska Huen työharjoittelu vuonna 2010 oli lähinnä vapaa-aikaa, ollaan nyt tehty parhaamme hankkiaksemme meille vapaaehtoistyöpaikat, jotka toivottavasti toisivat sisältöä kolmen kuukauden kahvinjuontitaukoomme. Nyt noin sadan sähköpostin jälkeen tilanne on selkeytynyt... ainakin jonkin verran. Olemme olleet yhteydessä Huessa toimivaan sosiaalialan järjestöön, jonka kautta olemme nyt löytämässä työpaikat huono-osaisten vietnamilaisten parissa, mahdollisesti vammaisten/lasten/yms. kanssa. Sen lisäksi ollaan oltu yhteydessä erääseen suomalaiseen järjestöön, joka rahoittaa kehitysmaiden vammaisille toimintaa. Näiltä näkymin me tulemme varsinaisen Huen työn lisäksi vierailemaan parissa heidän rahoittamassaan projektissa Vietnamissa ja vähän tarkastellaan mitä projektit todellisuudessa ovat tehneet ja mitä ne ovat saaneet aikaan.

Tällä kertaa meidän pitää hankkia työviisumit, mikä on vaatinut jonkin verran vaivannäköä meiltä. Passikopioita ja tutkintotodistuksia on lähetelty ja nyt odotellaan lisätietoja Vietnamista. Nyt jännityksellä odotellaan, saadaanko viisumit ennen lähtöpäivää. Mikäänhän ei Vietnamissa ole varmaa, joten jos jostakin syystä työviisumit ei onnistu, mennään sitten vain matkailemaan.

Tässä vielä linkki miun tän hetken kuumimpaan Vietnam-hittiin. http://www.youtube.com/watch?v=E4LLHYy2zEw

Miun omat tunnukset tähän blogiin ovat sähköpostin myötä deletoitu, joten lainaan toisen osapuolen tunnuksia tästä lähin.

t. Vilsson

MuotiMogat

Tällä kertaa muotiosiossamme keskitymme vietnamilaisen muodin ylilyönteihin ja huteihin. Koska sää oli tällä kertaa viileämpi, oli muodissa havaittavissa eroja viimekertaiseen verrattuna.



Karvat
Koska vietnamilaiset eivät ole erityisen karvaisia, täytyy heidän ilmeisesti lisätä talvella karvaa vaatteisiin. Hups, taisi mallinukke unohtaa katsoa peiliin aamulla ennenkuin lähti ulos. Sepaluskin jäi auki.






Säähän sopimaton vaatetus
Vaikka lämpötila olisi 11 astetta, saattoi vastaan tulla turisteja, jotka ovat tulleet aurinkolomalle. Vaikka paikalliset ja osa turisteista kulkivat toppatakit päällä, osasivat toiset ulkomaalaiset nautiskella olostaan hyvinkin vähissä vaatteissa.



Kuollut mies lasiarkussa
Kuolleen miehen ruumis sisustuselementtinä oli kyllä so last season. Valokuvaus oli kielletty, kuvassa taulu hänestä.


Kirkkaat värit ja eläinkuviot
Vietnamissa joutuu kyllä aika ajoin hieraisemaan silmiään ja varmistamaan ettei ole joutunut lapsuuden leikkimökkiin. Kuvassa näkyvä ravintolan pöytäliina oli kuitenkin aikuisten oikea Vietnamissa.

Korvaläpät
Pää tarvitsi reissulla lämmintä vaatetta, mutta vietnamilaisten ratkaisu kylmyyteen ei kyllä vakuuttanut... Korvaläpät näyttivät olevan todella suosittuja ja niitä olikin monenlaisia. Hillittyjä, neonvärisiä, karvaisia, eläinkuosisia sekä eläimenmuotoisia. Niitä pystyikin käyttämään huoletta kaikkialla: kaupungin vilinässä, pyhän temppeliluolan portailla, pyhässä temppeliluolassa, souturetkellä, lista on loputon! Ribiksen iskiessä korvaläpät yhdistettynä liikenteessä käytetyn hengityssuojan kanssa toimivat hyvin haju- ja kuulohaittoja vastaan.

Soijaa ja kahvia namnam

Nyt on kahen viikon reissu heitetty! Matkan aikana superfanitus Vietnamia kohtaan laski realistisiin mittasuhteisiin, mutta oli silti ihana olla Vietnamissa.

Matka alkoi lennolla Varsovaan, jossa vietettiin koko päivä aamusta iltaan, ja käytiinkin kaupungilla pyörimässä muutaman tunnin ajan. Ihan nätti oli ainaki vanha kaupunki. Yölennon jälkeen saavuttiin Hanoihin, joka todettiin olevan yllättävän kylmä. Aateltiin että voi hitto jos koko loman ajan on näin kylmä joka paikassa. Lämpötila oli ehkä 12 astetta, pitkähihanen ja takki tuli tutuiksi. Suunnistimme Camellia 5 -hotelliin (tuttu edellisen kerran Hanoin reissusta). Huoneen hinta oli 25 dollaria, ja viime kerralla meijän huone oli ihan siisti ja kiva, mut nyt jouduttiin eri huoneeseen, joka oli astetta rupusempi. Huone oli myös säästä johtuen kylmä, sillä vessan seinässä oli mukava 30x30cm tuuletusaukko. Seuraavana aamuna bongattiinkin uus hotelli (Rising Dragon 2), joka oli tasokkaampi ja kerrassaan mahtava ja saatiin huoneen hinta tingittyä 30 usd:sta 25:een. Kun kerrottiin ekassa hotellissa, että emme ole hotellissa pidempään, omistaja kertoi että jos jäädään, hää alentaa hintaa 15 dollariin, aikamoinen tarjous.

Hanoissa käytiin katsastamassa Vietnamin kansallissankarin Ho Chi Minhin lasiarkussa makaava ruumis, joka viime kerralla oli ehostamassa itseään Venäjällä. Jonotus ja kävelymatka itse alueella ennen ruumiin näkemistä kesti noin puoli tuntia ja ruumiin ohi käveltiin noin 20 sekunnissa. Jotta mausoleumiin pääsi sisälle, oli ensin käytävä läpi monivaiheiset turvatarkastukset. Ensin piti luovuttaa reppu tiskille ja sen jälkeen mennä metallinpaljastimista läpi, jotka kyllä piippas varmasti jokaisen kohdalla mut kukaan ei siit kyllä tuntunu välittävän. Tässä vaiheessa kamerat sai vielä pitää mukanaan. Muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen seuraavalla tiskillä kameroille annettiin oma pieni punainen pussukka jossa niitä sai kannella. Vähän ennen sisälle pääsyä kameratkin vielä kerättiin pois ja punaiset pussukat toimitettiin tiskille, jolle pääsi mausoleumin jälkeen. Kokonaisuudessaa tää kaikki vaikutti kyllä vaan lähinnä joltain teatterilta. Lasiarkussaan setä Ho näytti just niin nukkemaiselta ku kuvitella saattaa. Valitettavasti ei nähty arkun äärellä hysteerisesti itkeviä vietnamilaisia.

Kahen Hanoi-yön jälkeen suunnattiin yöbussilla kotikaupunkiimme Hueen. Huessa meitä odotti tuttu ja turvallinen hotellimme, jonka työntekijät oli ilosia nähdessään meidät. Hyö oli varannu meille saman huoneen ku ennenki ja hinta oli edelleen sama 12 dollaria. Toinen hotellin naistyöntekijöistä jatkoi tuttuun tapaansa flirttailua ja “handsome man” nimittelyä, kun taas toinen oli päässy naimisiin ja oli 3. kuulla raskaana. Hän kertoi, miten toivoo lapsen olevan tyttö, koska tyttö pitää äidistä huolta, eikä pojan saaminen kiinnosta kuulemma yhtään. :D Hän myös kertoi, miten tummaihoiset, esim. afrikkalaiset näyttävät kyllä hassuilta, kun on niin tumma iho ja valkoset hampaat. (Tummaihosia turisteja ollaan nähty Vietnamissa ihan muutama, niin siks häntä varmaan huvittaa tämmöset harvinaiset ihmiset.)

Oli aika ihmeellistä, miten moni ihminen Huessa meijät muisti. Kantisravintoloiden ihmiset tottakai muisti meijät, mut myös yllättäen monet pikkukauppojen myyjät muisti meijät, postikorttimyyjää ja turistikadun silkkikauppiaita myöten. Tästähän poiki tietenkin special alennus hintoihin. Huessa sää oli lämpimämpi, mutta ainoastaan yksi aurinkoinen shortsipäivä koettiin, muuten oli tihkusadetta jatkuvasti, mikä laski mielialoja. Aurinkoisena päivänä käytiin 7km päässä Huesta My An -nimisessä kuumalähdekylpylässä. Paikka oli ulkoilmauimala, missä oli neljä eri allasta, joiden lämpötila vaihteli lämpimästä lähes liian kuumaan. Vesi tulee jostakin syvältä maan sisältä, ja siks se on kuumaa. Veden sulfaatti(?)pitoisuuden vuoksi vesi tuoksahti kananmunalle, mutta siltikin kokemus oli oikein raukea. Paikka ylitti odotuksemme, joskin pientä rähjäisyyttä oli nähtävissä tuttuun vietnamilaiseen tapaan. Otettiin siellä vielä kokovartalohieronnat, jotka oli hyvät, joskaan lihaksia ei vieläkään puristeltu länsimaiseen tapaan. Kokovartalohierontaan kuului myös tietenkin sierainten ja korvakäytävien kaivelu, muihin ruumiinonteloihin ei onneksi kajottu. Muu Huessa vietetty aika myö käytettiin pyöräillen kaupungilla ja lähiseuduilla tuttuja ja tuntemattomia paikkoja katsellen ja kierrettiin läpi suosikkiravintoloita tiukan ennalta laaditun ohjelman mukaisesti. Tavattiin mei yhtä vietnamilaista kaveria ja käytiin hotellityyppien kanssa jälleen syömässä (ruoka saatiin kypsentää jälleen itse, tällä kertaa pöydällä olevalla hiiligrillillä). Dinnerin jälkee hyö vei meijät suomalaistyyliseen karaokebaariin, jossa oli suuri tanssilattia ja esiintymislava, ja kuka tahansa sai mennä sanomaan muusikoille, että haluisin laulaa sen ja sen laulun, ja hyö sitte ettii netistä sanat ja nuotit. Vietnamilaiset laulo vietnamiskelmää ja tanssivat lavatansseja, ja mei seurueen toiveesta Pasi kävi laulamassa My heart will go onin (joka on ilmeisesti uudehko hitti Vietnamissa).

Tarkotuksena meillä oli olla Huessa lauantai-iltaan asti ja oltiin suunniteltu että jonakin päivänä oltaisiin menty päiväretkelle kattelemaan jotakin maailman enitensuurinta luolaa. Luolareissuja ei kuitenkaan sateisesta säästä johtuen järjestetty ja muutenkin sadeviitoissa kärvistely alkoi jo vähän kyllästyttää keskiviikkoon mennessä, joten päätettiin suunnata Huesta kohti etelää. Ihkujen hotellityyppien avustuksella saatiin itsellemme varattua bussit Hoi Aniin, jonne läksimme torstai-iltapäivällä. Hoi Anissa oli iloiseksi yllätykseksemme lämmin ja aurinkoinen sää, joten läpykkäät ja shortsit pääsivät vihdoin tositoimiin. Hoi Anissa teimme päiväretken My Sonin rauniotemppeleille, jotka sijaitsi ihanasti viidakon ja vuorten keskellä, aika Tomb Raider matskua. Opas osasi jopa kohtalaisesti englantia ja kertoi meille tuhmia juttuja temppelin kulttipaikoista. Kun fallossymbolia (eli lingaa) koskettaa tietyllä tavalla, eräällä tietyllä ruumiinosalla itsellekin kasvaa bigger and longer linga. Ei kokeiltu. Päiväreissuun kuului myös pieni veneajelu, ja todistettiin, miten toisessa veneessä matkustava ranskalaisrouva noustessaan veneestä maihin horjahti veteen ja silmäkulma suoraan toista venettä päin. Hänen silmäkulma aukes ja täti säikähti aikalailla, mutta muuten oli kunnossa. Rouva pyys oppaaltaan, että sais lähteä heti toisen veneporukan mukana kaupunkiin ja lääkäriin paikkaamaan silmäänsä, mut homma ei iha kai hoitunut noin yksinkertasesti. Tuli mieleen miten hankalaa olis, jos jotaki suurempaa sattuis maassa niiku Vietnam, jossa asiat ei oikein hoidu eurooppalaisella tehokkuudella.

Hoi Anissa oltiin kaks yötä (jälleen tutussa hotellissa) ja teetimme jälleen hieman vaattehia, Pasi villakangastakin ja kaks kauluspaitaa ja Ville housut. Räätäliksemme valittiin tällä kertaa tasokas Kimmy-liike, eikä ketään lierihattuista huijarihaahkaa, joka teettää vääränvärisiä vaatteita. Lopputuloksiin ollaan kyllä erittäin tyytyväisiä, vaatteet on hienot ja istuvat ja vaikuttaa siltä, ettei ihan äkkiä ompeleet purkaudu.

Hoi Anista ajettiin sitte kolmisen tuntia Hueen, ja 45 minuutin odotteluajan päästä lähdettiin takaisin Hanoihin sleepingbussilla (nimi on kyllä vähän harhaanjohtava, unetonyö-jalkakramppi-infernaalinenpissahätä-bussi sopis vähän paremmin). Bussimatka oli jälleen erittäin pomppuisa, kun oli bussin peräpenkeillä. Matkan piti kestää iltaviidestä aamuseitsemään, mutta jossakin vaiheessa yötä bussi rupesi pysähtelemään tienreunaan, kun autot seisoivat jonossa tiellä. Aamuseitsemältä sitten todettiin, että taidetaan saapua perille hieman myöhemmin, eikä kukaan kuski tai rahastaja tietenkään kertonu meille, että miks. Joku kävi kysymässä, ja selvis että jossai on ollu onnettomuus. Hanoissa oltiiki sitten perillä puol yks päivällä. Takana oli siis yhteensä 23 tunnin bussimatka. Oltiin pysähytty syömään iltaseittemältä edellisen kerran, joten hermot olivat melko kireellä, kun todettiin, että kuudella tunnilla venyi matka.


Hanoista tehtiin 23 USD:n hintanen päiväretki Perfume pagodalle. Bussilla ajeltiin ensin tunti Hanoissa hotellilta hotellille ja sen jälkeen 1,5h läheisen kaupungin jokisatamaan, jossa hypättiin pieniin peltisiin soutuveneisiin. Venettä souteli jälleen mummo, jolle paluumatkalla piti maksaa tippiä. Soutumatka kesti tunnin, ja maisemat oli samankaltaset kuin Tam Cocissa viime vuonna, joskaan ei yhtä jylhät. Maihin päästyämme syötiin lounasta ja tän jälkeen kavuttiin kukkulaa/vuorta ylös n. 45 minuuttia hiestä märkänä saavuttaaksemme itse temppelin, joka oli rakennettu vuoren huipulle luolan sisään. Luola oli hieno ja maisemat ylhäällä vuorella myöskin. Seuraavalla viikolla Vietnamissa juhlitaan maan suurinta juhlaa, kiinalaista uuttavuotta. Tuleva juhla näky myös Perfume pagodalla niin että koko tien varsi ylös vuorelle oli rakennettu täyteen pressuhökkeleitä, joihin avautuu juhlan aikaan ravintoloita ja krääsäkauppoja, joten kävelyn aikana ei maisemia pahemmin päässyt näkemään. Kaikki kojut oli tietenkin kannettu paikalle käsi- ja jalkavoimin ja kävikin sääliksi nähdä vietnamilaisia raahaamassa ylös vuorelle hirveitä taakkoja (esim. bajamajoja) kun myö oltiin jo ihan läkähtyneitä pelkästään omien ruhojemme painosta.

Kakka-asiat: Vatsat voi yllättävän hyvin reissussa. Viikko kun oli kulunu, meni kummallakin maha löysälle, mutta eivät onneks aiheuttaneet suurempia ongelmia tai noloja tilanteita. Empiirisen tutkimuksen perusteella toteamme, että morning glory ei sulanut suolessa edelleenkään.

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava, joskin päätimme, että seuraava reissu tehään sillon ku ei ole Vietnamin kylmin ja sateisin vuodenaika. Kaikista hinnoista ei jaksanut tällä kertaa tinkiä, ja rahaa taiskin palaa suhteessa enemmän ku edellisellä kerralla, koska kyllähä sitä lomalla saa rahaa käyttää. :) Vietnamin kielen alkeetkin palasi mieleen vielä ihan yllättävän hyvin.

Seuraava postauksemme on reissun muotiosuus, jääkää siis näköetäisyydelle!

Aasiallisia kokemuksia Euroopassa

Vietnamista paluusta alkaa olla kohta 9 kuukautta, joten koimme tarpeelliseksi tyydyttää bloginälkäisten fanien tarpeita. Arki Suomessa alkaa pikkuhiljaa tuntua taas normaalilta, vaikkei erityisen hohdokkaalta. Kliseiseltä kun se kuulostaakin, niin pala sielusta jäi Vietnamiin ja aika kaihoten ollaan muisteltu kaikkia tapahtumia. Siksi ollaankin varattu lennot Vietnamiin tammikuussa, jeeee. Ollaan tällä kertaa vain kaksi viikkoa, kun se on pisin aika, mitä voi maassa olla ilman viisumia. Aiotaan olla jonku aikaa Hanoissa ja sitten kai suurimmaks osaks Huessa ja majoitumme rakkaassa hotellissamme Binh Duong 3:ssa.

Ollaan kokkailtu parhaamme mukaan vietnamilaisia ruokia, kuten kevätkääryleitä Chả giờ ja dippailukastiketta sille, Nước chấm. Vietnamilainen kahvi kondensoidun maidon kanssa ei ihan maistu samalta kuin Vietnamissa, mutta lähelle kuitenkin. Ollaan kävelty vietnamilaisissa läpykkäissä ja potkittu puistossa potkusulkapalloa, jolla oli sama seuraakeräävä vaikutus Suomessa kuin Vietnamissakin: joku ehkä 6-vuotias poika halus tulla potkimaan meidän kanssa ja pilas mei pelit. Kesätyömatkoilla bussissa Ville on lukenu ahkerasti Vietnamin kirjaa, onhan meillä sovittu jo treffit Huessa meidän vietnamin opettajan kanssa.

Elokuussa kävimme reissussa ampiaisten valtaamassa Berliinissä. Reissun aikana näimme monia monia vietnamilaisia ravintoloita, (Suomessa ollaan nähty yksi) mistä sytty tietysti Vietnam-mania, ja hirvee himo syödä niitä ruokia. Villellä sytty erityisen kova hinku saada Phở -nuudelikeittoa, koska Saigonin lomalla joka-aamuiseen keittoaamiaiseen liittyy kauheen kivoja muistoja. Päädyimme sitten syömään neljässä vietnamilaisessa ravintolassa loman aikana.

Yhtenä reissupäivänä käytiin Potsdamin kaupungissa Berliinin ulkopuolella tutustumassa Sanssoucin puistoon ja sieltä löytyviin linnoihin, ja linnakierroksen jälkeen mentiin syömään vietnamilaiseen ravintolaan. Jopa tästä pikkukaupungista löytyi siis vietnamilainen ravintola. Meidän tarjoilijatyttönen oli mukava ja palvelualtis ja käytimme häneen lähes kaikki osaamamme vietnamin fraasit (kiitos, erittäin herkullista, näkemiin, osaan puhua vähän vietnamia) sekä tietenkin haluttiin lausua ruokalistan ruuat vietnamiksi. Ville sai maailman parasta phởta (ei ollu ees Vietnamissa niin hyvää) ja Pasi söi lemon grass kanaa. Lemon grass taipuis toki suomeksi sitruunaruohoksi, mut joteki ruoka-aineita tottu lausumaan englanniks (esim. “ihanan paljon garliccia tässä egg plantissä), eikä siitä kannata opetella pois.


KAIVATTU MUOTIBLOGIPÄIVITYS:

Lähtöpäivänä kateltiin meidän hotellihuonetta (Adagio Berlin Kurfürstendamm, suosittelemme!) ja ihasteltiin kaunista sisustusta, erityisesti hassua silikonista, punaista vaasia. Siitäpä ajatus sitten lähti...

Torakkavapaa loma!

Nyt ollaan palauduttu lomalta Hueen ja maanantaina lähtee lento täältä Joulupukin maahan. Toisella lomailupätkällämme suuntasimme kohti etelää. Bussimatkailuun lopen kyllästyneinä päätimme pistää rahaa palamaan ja hommasimme lennot Ho Chi Minh Cityyn, eli Saigoniin, ja takaisin. Saigon on Vietnamin suurin kaupunki, yli kymmenen miljoonaa asukasta, joten väkeä ja saastetta riitti. Samalla kaupunki, ainakin keskusta-alue, on kehittynein ja länsimaisin paikka tässä maassa. Ainakin nyt kun myö ollaan niin totuttu tähän Huen ilmapiiriin, Saigon tuntu meistä kuin pieneltä Ameriikalta pilvenpiirtäjineen ja ostoskeskuksineen. Tästä hullaantuneina myö hengattiinki ostareilla ihan kohtuuttoman paljon. Keilattiin, käytiin peliluolassa, kateltiin Suomen hintaisia vaatteita ja juotiin Vietnamin kalleinta kahvia (Hard Rock Cafessa!:D). Saigonissa vierailtiin myös War Remnants -museossa, jossa esitellään Vietnamin sodan aikaisia hirveyksiä ja sotarikoksia, joita amerikkalaiset tekivät. Oli kyl aika hirveetä nähdä valokuvia kaikista julmuuksista ja sieltä löytyi myös pullotettuja ihmissikiöitä jotka oli altistuneita amerikkalaisten kylvämille myrkyille ja täten epämuodostuneet. Onneksi ei nähty seuraavana yönä painajaisia! Tän museokäynnin jälkeen maailmanomistajatyyliin ympäriinsä pörräävät jenkkituristit ällötti meitä vielä enemmän, jos vaan mahollista. (Lisää turismiaiheista avautumista artikkelin lopussa.)

Jottei loma olis käyny liian raskashenkiseksi, mentiin seuraavana päivänä käymään eläintarhassa. Eläintarhassa nähtiin kaikki ne eläimet, joita lapsuuden Korkeasaari-reissuilla jäi kaipaamaan: kirahveja, seeproja, norsuja (joita sai syöttää!), sarvikuonoja ja ties mitä! Lisäksi eläimet oli onneks sullottu sen verran ahtaisiin häkkeihin, että ne varmasti näki. Virtahepo makasi semmosessa vesiesteen kokosessa altaassa, jotta vaan kellekään ei olis jääny epäselväksi et mikä otus siinä möllöttää.

Seuraavana päivänä käytiin päiväretkellä Mekong-joen suistoalueella, joka on Vietnamin viljavinta seutua ja siellä tuotetaankin suurin osa Vietnamin ja iso osa myös koko maailman riisistä. Retken aikana istuskeltiin (taas) soutuveneissä, tutustuttiin mehiläisfarmiin ja päästiin kattelemaan kookospähkinäkarkkien valmistusta, saatiin pidellä elävää pythonia olkapäillä ja korpeentua amerikkalaisturistiin. Maisemat oli kuin Amazonilta ja iha kivaa oli. Oppaamme puhui hyvää englantia, ja osasikin kertoa paljon asioita Vietnamista. Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvin- ja riisintuottajamaa ja maataloudessa on hänen mukaansa noin 70-80 prosenttia asukkaista. Valtion hienon suunnitelman mukaan tämä kuitenkin muuttuu. 20 vuoden sisällä 70 prosenttia maanviljelysmaasta hakataan teollisuudeksi ja riisipellot pistetään pussiin, jotta päästään kehitystasossa nopeasti eteenpäin. Hieno juttu! Kukas tässä maailmassa kohta enää tuottaa ruokaa?

Kolmen yön jälkeen vaihdoimme bussilla maisemaa Dalatiin, ja maisema todella oli täysin erilainen kuin missään muualla Vietnamissa. Dalat on viileä vuoristokaupunki, jossa on eurooppalaista tunnelmaa(Punkaharjulta näytti). Koska ilmasto on eurooppalainen, viljellään Dalatissa kaikenlaista: kukkia, juureksia, kahvia ja teetä. Lämpötila oli kymmenen ja kahdenkymmenen välissä, ja pipot päässä värjöttelimme kauniissa maisemissa. Saigonissa kun oli noin 35 astetta lämmintä, niin tuntui hieman viileältä tuo Dalat. Tutustuimme kaupungin ympäristöön jälleen päiväretken avulla. Pakettiautossa meitä istui kahdeksan turistia ja maailman hauskin opas, ja kierros oli yksilöllisyydessään vailla vertaa. Kiersimme kukka-, kahvi-, ja teeviljelmillä, kävimme katsomassa miten riisiviinaa ja silkkiä tehdään sekä pääsimme vesiputouksen vesiverhon taakse seisoskelemaan.

Dalatissa kävimme myös kaikkien vietnamilaistyttöjen must-see-kohteessa: Valley of Lovessa. Nimi on enne, imelää meininkiä mäntymetsässä. Puistossa oli erilaisia pariskunta- ja rakkausaiheisia patsaita, kukkia ja eurooppalaista mäkimaisemaa ja mäntyjä. Ville sai otattaa hienon kuvan ponin selässä!

Kolmen päivän värjöttelyn jälkeen ajelimme bussilla Muinehen meren rannalle. Kaupungista löytyi yksi katu, jonka varrella oli turisteille rakennetut hotellit ja ravintolat, sekä ranta. Ravintoloiden ruokalistoissa ei lukenut sanaakaan vietnamiksi, vaan englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Ravintoloissa ei ollut myöskään syömäpuikkoja, vaan ne piti erikseen pyytää jos niitä kaipasi (ja niitä kaipasimme!). Ruokalistoilta löytyi lähinnä ranskanperunoita ja pizzoja ja tämä ei-vietnamilainen kaupunki järkytti meitä. Kaupungissa on enemmän turisteja kuin paikallisia, ja turisteista suurin osa tuntui olevan venäläisiä. Ihan tuli kotiseudut mieleen. Muinen ranta oli kuitenkin hieno ja olikin kiva viettää siellä parin päivän mittainen rantaloma. Aallot olivat kuitenkin sen verran hurjat että uinti jäi vähemmälle. Eräs Vietnamin luonnon erikoisuuksista löytyy aivan Muinen lähistöltä, nimittäin hiekkadyynit. Sinne teimme retken itsenäisyyspäivänä ja laskimme liukureilla mäkeä dyyneiltä alas. Retkellä pääsimme tilsimään myös Fairy Spring -purossa. Veden lisäksi jalat sai upottaa punaiseen ja keltaiseen hiekkamutalöllykkään, mikä oli kyllä kuin jalkahoitoa. Retkellä oli myös mahdollisuus ratsastaa puolen minuutin verran strutsilla, (koittakaapa sanoa strutsiratsastus nopeesti) ja Pasi käytti tilaisuuden hyväkseen. Ruma ja iso lintu!

Hotellimme olivat reissun aikana kerrassaan huikeat. Edellisen loman hiiren ja torakoiden jälkeen odotimme hotelleilta yöllisiä vieraita, mutta saimme yllättyä positiivisesti. Saigonissa olimme Hoang Phong -hotellissa, joka oli vasta avattu (17usd/yö), ja jossa saimme osallistua synttärijuhliin aulassa. Henkilökunnan kaksi tyttöstä olovat maailman ystävällisimmät ihmiset. Dalatissa yövyimme Dreams-hotellissa, jonka omisti ihana mummeli perheineen. Hotellissa oli kotoisuutta ja maalaisromantiikkaa kerrakseen. Aulassa oli piano, viulu ja kitaroita. Buffet-aamupala kuului 20 dollarin hintaan yöltä. Aamupalalla sai syödä ison ruokapöydän ääressä hedelmiä, sämpylöitä ja mummon meille paistamat munakokkelit ja pekonit. Suosittelemme! Hotlasta löytyi myös sauna (saunassa oli suomalainen löylykauha ja suomalainen tiimalasi seinällä mittaamassa aikaa) sekä lämmin palju. Muinessa hotelli Ngo lai nha nghi guest house oli hyvä ja siisti, hinta 10 dollaria yöltä.

Lomalla matkaa tehtiin bussissa yhteensä noin 18 tuntia, vaikka kilometrejä ei kauheesti kertynytkään. Kyllästyimme siis busseiluun jo aivan täysin. Ongelma on täällä se, että valtatie on tosi huono, pomppuinen ja rösöinen ja se ei kulje mitenkään syrjässä mistään, vaan kaupunkien läpi. Mummot, vauvat ja koirat asustaa valtatien varressa ja sen vuoksi ei matkaa voi tehdä kauhean nopeasti. Liikenneturvallisuus on myös ihan perseestä. Turvavöitä ei löydy, ja jos löytyy, ne on sullottu penkin alle piiloon. Kuskit ajaa yleensä liian kovaa, mutta koska liikennettä on paljon, täytyy jatkuvasti hidastaa aika yllättäen. Eli siis täysiä-hitaasti-täysiä-hitaasti.

Turismi on kauhea juttu. Eräs amerikkalaistunut vietnamilaismies täällä sanoi, että ihmiset ovat niin köyhiä Vietnamissa, että rahan eteen tehdään mitä vaan. Turismi on nopein ja helpoin keino saada rahaa, ja turismia ajetaan eteenpäin välittämättä ympäristöstä tai mistään. Saigonissa kateltiin, miten vietnamilaistytöt joutuu prostituoituina kävelemään ällöttävien lihavien länsimaalaisten 50+-setien käsikynkässä saadakseen rahaa ja miten täällä tuhotaan hienoja ja ainutlaatusia luonnonhelmoja, jotta saadaan turisteille hotelleja rakennettua. Ja kun oltiin War Remnants -museossa kateltu amerikkalaisten täysin järjettömiä tekoja, kuultiiki sopivasti jonkun amerikkalaismiehen kysyvän yheltä vietnamilaisnaiselta kadulla: “And do YOU like America?”

(Sitten itse vuodatukseen:)

Sitten mietittiin, että kuinka vähän turistit oikeasti näkee aina kohdemaastaan, eikä saa mitään käsitystä Vietnamista. Jos esim. saapuu rantalomalle Muinehen, niin siellä voit maata auringossa, nähä muutaman vietnamilaisen, mutta siihen se vietnamilaisuus sitten jääkin. Siellä ei ees tarjota syömäpuikkoja, ja voit syyä pelkästään länsimaista ruokaa ja elää Suomen hintatasossa jossain ökyhotellissa. Sama on joka kaupungissa. Voi tehä samoja juttuja kuin missä tahansa etelänlomakohteessa, eikä oo pakko syyä ees vietnamilaista ruokaa, jos ei tahdo.
Vietnamissa olomme aikana myö ollaan kypsähetty myös back packereihin, joita tässä maassa on paljon. Hyö kiertää koko Kaakkois-Aasian, eli ainaki Laosin, Kambodzan ja Vietnamin. Vietnamissa viivytään parhaimmillaan 10 päivää ja sitte nähhään niitten päivien aikana ehkä 8 eri kaupunkia, jokaisessa paikassa yksi yö jossai Hue Backpackers Hostellissa, ja sitten kehuskellaan, miten sitä “nähtiin” joka faking kaupunki ja jaellaan mielipiteitä että mimmonen paikka Sapa ja Hoi An oli. Helkkari! Täällä Huessakin ne back packerit asuu turistikadulla ja käy syömässä tuplasti kalliimpaa ruokaa joka päivä ku myö ja näkee “aitoa” Vietnamia. Mitä aitoa siinä on, että näkee samat paikat kuin kaikki muutkin? Kuinka todellinen kuva voi jostakin paikasta olla, jos on kiertänyt maailmaa viimeset 7 kuukautta, eikä enää mikään jaksa säväyttää? Kuinka hyvän kuvan voi saaha enää Vietnamista, jos on nähny jo kaiken jossaki muualla? Vuodatus päättyy. Suosittelemme siis tuleville Kaakkois-Aasian matkaajille rohkeutta suunnistaa turistikatujen ulkopuolelle ja viipymään haluamissaan kaupungeissa hieman kauemmin, silläkin hinnalla ettei ehdi viidentoista päivän aikana näkemään kahtakymmentä kaupunkia :)

Muutama juttu, mitä halutaan ehottomasti kertoa Vietnamista ja Huesta:
1. Lennolla Saigonista Hueen Pasin vieressä istuva mies sytytti tupakan. Lentokoneessa, ilmassa! Hää sai  kuulla kyllä kunniansa yheltä lentoemännältä, joka aika sukkelaan huomasi tapahtuman. Ja varmaan aikamoiset sakot sai, kun piti papereita täytellä. Mut voi voi, kyllä vähä ihmeteltiin miehen tyhmyyttä.
2. Täällä soi ysäripoppi joka paikassa. Backstreet boys taitaa olla kovin juttu. Meijän kujalla yhessä ravintolassa on kehyksissä bäkkärijuliste.
3. Täällä pyöräilee myyjiä pyörillään myymässä kaikenlaista, ja muutamalla myyjällä on joku äänentoistosysteemi siinä pyörässä, josta soi tilutteluversio lambadasta. :D Se on meille oikeestaan Huen tunnari tuo tiluttelulambada. 
4. Parhaan kahvin voi juoda kadulla. Yleensä paras kahvi on meillä maksanu 5000 dongia. Siis maitokahvi cà phe sua. Ja yleensäki ruokapaikoissa, missä on paikallisia, on paras ruoka (ja halvin, 7000-25000d).

Tämä on kenties viimeinen postauksemme. Ollaan myös harkittu, jos muotiblogista olisi pompsahtanut spin off -blogi “Vietnam mallien silmin”. Mutta maanantaina lähtee lento Suomeen. Vietnamia jää ikävä, mutta on äärimmäisen hyvä tulla kotiin.