Kuukausiliite: Ihmeellinen luonto

Lude (Cimex lectularius)

Suomessa uutisissa pyörivä lude ei ole tavaton näky Vietnamissakaan (mikä ei ehkä yllätä). Myö saatiin tutustua luteeseen turhan läheisesti viime viikolla, kun tasan kaksi viikkoa majapaikka Amigossa tuli täyteen.

Kohtalokkaana iltana myö huomatiin, että sängyllä tallustaa joku pikkuötökkäinen. Tarkemmalla kurkistuksella tukka nousi pystyyn. ONKO TUO LUDE?! Otus pikkusen muistutti ludetta. Vähäsen nostettiin patjaa, jonka alta paljastui toinenkin yksilö ilman kummempia etsintöjä. No, “hieman” ahdistuttiin siinä sitten, koska Nukku-Matti oli jo heittänyt unihiekat silmiin, ja kohta pitäisi ruveta nukkumaan ludesängyssä. Hotellin respaan meneminen ei auttaisi mitään, koska öisin siellä on töissä englantia puhumaton poika, jolle ei varmaan viesti menisi perille. Ei siis auttanut muu kuin mennä maate ja toivoa, ettei ne kaksi ötökkää olleet ludeja (vaikka googlettelu väitti niiden olevan just niitä), ja jos olivatkin, ne olisivat olleet vain vanha pariskunta, joka halusi vanheta yhdessä syöden kasveja, eikä verta.

Sammutimme valot ja pyörimme sängyssä koittaen saada unta. Koska ötökät kauhistutti niin paljon, tuntui että koko ajan niitä kävelee lakanoissa. Kännykänvalotarkistukset osoittivat kuitenkin, ettei lakanoissa ollut liikettä. Lisää yritystä nukkua ja tunnin-parin päästä Villelle riitti ja hää män laittamaan valot päälle. Valossa odotti karmea totuus: sängyllä mönki kuin mönkikin muutama iloinen pikku-lude. Ötökät näytti ihan samoilta kun googlen kuvat: ruskea kroppa, isohko palleroperäpää ja yleisilme hyvin loiseläimellinen. Siinä sitten liiskattiin otukset mahollisimman äkkiä ennenkuin ehtivät pakenemaan, ja niiden sisuskalut vapautti imemänsä veren, osa tuoretta ja punaista, osa vanhaa ja ruskeaa. HYI PIIP! Sillä hetkellä kun tajuttiin keskellä yötä, että meillä on kuin onkin ludearmeija sängyssä, ei tunnelmat ollu kyl järin korkeella. Todettiin, että unta on nyt kuitenkin saatava, joten yritettiin loppuyö nukkua valot päällä ja päiväpeitteen päällä ilman peittoa. Onneksi luteet eivät tykänneet valosta, vaan pysyivät loppuyön piilossa. Unenlaatu ei kuitenkaan ollut järin hyvää, kun unien välissä muisti aina ällöttävän totuuden ja mahdollisia lisävieraita piti etsiskellä katseella vähän väliä.

Aamulla sit väsyneenä mentiin respaan reflektoimaan viime yön kokemuksia. Hiekkis epäili että ehkä “maybe it was a mosquito”, koska lakanoissa oli verijälkiä liiskatuista ällötysotuksista. Google-translaten ja -kuvahaun avulla ehkä kuitenkin saatiin viesti perille. Meijät siirrettiin toiseen huoneeseen ylimpään kerrokseen, ja haluttiin vielä antaa mahdollisuus hotellille. Toisessa huoneessa oltiin kuitenkin niin vainoharhaisia että päätettiin että seuraavana aamuna vaihdettaisiin majapaikkaa. Mietittiin, että jos yhdessä huoneessa on luteita, on todennäköisesti muissakin huoneissa. Päivän aikana meijän käsiin ilmestyi kutiavia hyttysenpuremilta näyttäviä paukamia, mutta ei erityisen kauheita tai tuskallisia. Käytiin varaamassa meijän majapaikaksi Binh Duong Nelonen, jossa meijän ii-haanat matkatoverit Diak-aikoina majoittui, mutta huone oli vapaana vasta parin päivän päästä. Jouduimme siis menemään väliaikaismajoitukseen toiseen rupuluolaan. Luettiin netistä, että luteet tulee ulos sängynrakenteista vasta, kun niillä on nälkä, eli keskimäärin kerran viikossa. Myö pääteltiin, että koska ehittiin olla kyseisessä huoneessa jo kahen viikon verran ilman että oltais havaittu ötököitä tahi puremia, eivät luteet olleet varmaankaan olleet ruokailleet meijän verellä ennen tätä yötä. Huoneen edelliset asukkaat kenties antoivat riittävästi imeskeltävää.

Näkymä uuden huoneen ikkunasta

Kauhukuvat siitä, miten ludearmeija seuraa meitä paikasta toiseen vaatteissamme ja valloittaa meijän Suomi-kodin, oli aika jatkuvasti mielessä ja mieliala pelonsekainen. Nyt on kaikki vaatteet pesty ja rinkkaa on pyyhitty sekä pidetty kuumuudessa parvekkeella ja toivo paremmasta, lude-vapaasta tulevaisuudesta elää mielissämme. Nykyisen hotellin henkilökunta ymmärsi heti, mistä oli kyse, kun kerrottiin että vaatteet pitää pestä kuumassa. Olo on siis luottavainen, että saahaan tarvittaessa apua, eikä kukaan sano että “maybe it was a mosquito”. Vaikka mieli on jo valoisampi, pitänee pitää silmä kovana ja tehdä yllätyshyökkäyksiä erinäisiin lokaatioihin tavaroissamme ja huoneessamme, jotta mahdolliset salamatkustajat saadaan kiinni.

Viewi meijän uudelta parvekkeelta

Kaiken lude-ahdistuksen keskellä myö kaivattiin vähän luksusta. Sunnuntaina matkasimmekin biitsin vieressä sijaitsevaan viiden tähden Ana Mandara Resorttiin. Pääsylipusta maksettiin 100.000vnd ja hinnalla sai liota uima-altaassa ja köllötellä aurinkotuolissa. Vaikka hinta oli paikalliseen hintatasoon nähden kova, oli se meistä sen arvoista. Vaikutti siltä, että luteet ei tykkää luksuksesta, sillä paukamien kutina helpotti uima-altaassa.

Mutta tämmöstähän täällä ulkomailla on. Erilaista, erikoista.

Viikon luksusannos, ei myö mitää ludekuvia laiteta!

Durian (Durio zibethinus)

Jos lempparihajuihisi kuuluu ananas ja kananmunapieru, tykkäät varmasti durian-hedelmän tuoksusta. Hedelmän voimakas ja joidenkin mielestävä oksettava haju leijailee yleensä vastaan kun menee täällä paikalliselle torille tai supermarkettiin ruokaostoksille (Big C:n tuoksu). Ensin luultiin, että torilla haisee raadot, joita myyjät pilkkovat kojuissaan, mutta jonkun ajan kuluttua meille valkeni että kyse onkin aasialaisten superherkusta eli durianista. Päätettiin siis että sitähän on saatava. Vietnaminkielen opettajamme kertoi meille vähän faktoja hedelmästä ja niinpä lähdettiin metsästämään sitä paikalliselta torilta heti oppitunnin jälkeen. Torilla hedelmä oli kuitenkin “finit” (loppu) ja sitä piti mennä hakemaan supermarketista. Kuulemamme mukaan duriania joko rakastaa tai inhoaa ja siksi haluttiin kokea ensimmäinen durianhetkemme oman huoneen rauhassa, mahdollisten oksennusreaktioiden vuoksi. Hajuhaittojen takia durian on kielletty lentokoneissa ja joissakin hotelleissa, joten salakuljetettiin hedelmä meijän huoneen parvekkeelle hyvin salavihkaa. Ulkonäöltään durian on aika vihamielisen näköinen piikkipallo ja sitä käsitellessä sai olla varovainen. Kuoren alta paljastui kellertäviä möhkäleitä, jotka oli koostumukseltaan tuorejuustomaisia tai avokadomaisia. Hedelmän maku oli hieman ananasmainen ja makea, toisaalta tosi outo, vähän niiku mädäntyvä sipuli. Meijän valitseman yksilön maku oli pienoiseksi pettymykseksi kuitenkin miedon oloinen tuhtiin tuoksuun nähden, mikä on kuulemamme mukaan merkki siitä että hedelmä ei ollut vielä ihan kypsä. Jännällä tavalla hedelmä oli kuitenkin tosi hyvää ja jätti jälkeensä orastavan addiktion, tätä on kyl saatava lisää. :P Ystävämme hotellin respasta lupasi hommata meille kypsän durianin, jotta päästään kunnolla sen makuun. Maisteluhetken jälkeen ympäriinsä leijuvaan tuoksuun on alkanut suhtautua eri tavalla. Ennen naama alkoi väkisinki kääntyä nurinpäin öllötyksestä kun taas nykyään herahtaa vesi kielelle :).


Ludeslayer ja Durianmaster