Aasiallinen blogi: sie vietnam ni mie vikisen: maaliskuuta 2013

Lude (Cimex lectularius)

Suomessa uutisissa pyörivä lude ei ole tavaton näky Vietnamissakaan (mikä ei ehkä yllätä). Myö saatiin tutustua luteeseen turhan läheisesti viime viikolla, kun tasan kaksi viikkoa majapaikka Amigossa tuli täyteen.

Kohtalokkaana iltana myö huomatiin, että sängyllä tallustaa joku pikkuötökkäinen. Tarkemmalla kurkistuksella tukka nousi pystyyn. ONKO TUO LUDE?! Otus pikkusen muistutti ludetta. Vähäsen nostettiin patjaa, jonka alta paljastui toinenkin yksilö ilman kummempia etsintöjä. No, “hieman” ahdistuttiin siinä sitten, koska Nukku-Matti oli jo heittänyt unihiekat silmiin, ja kohta pitäisi ruveta nukkumaan ludesängyssä. Hotellin respaan meneminen ei auttaisi mitään, koska öisin siellä on töissä englantia puhumaton poika, jolle ei varmaan viesti menisi perille. Ei siis auttanut muu kuin mennä maate ja toivoa, ettei ne kaksi ötökkää olleet ludeja (vaikka googlettelu väitti niiden olevan just niitä), ja jos olivatkin, ne olisivat olleet vain vanha pariskunta, joka halusi vanheta yhdessä syöden kasveja, eikä verta.

Sammutimme valot ja pyörimme sängyssä koittaen saada unta. Koska ötökät kauhistutti niin paljon, tuntui että koko ajan niitä kävelee lakanoissa. Kännykänvalotarkistukset osoittivat kuitenkin, ettei lakanoissa ollut liikettä. Lisää yritystä nukkua ja tunnin-parin päästä Villelle riitti ja hää män laittamaan valot päälle. Valossa odotti karmea totuus: sängyllä mönki kuin mönkikin muutama iloinen pikku-lude. Ötökät näytti ihan samoilta kun googlen kuvat: ruskea kroppa, isohko palleroperäpää ja yleisilme hyvin loiseläimellinen. Siinä sitten liiskattiin otukset mahollisimman äkkiä ennenkuin ehtivät pakenemaan, ja niiden sisuskalut vapautti imemänsä veren, osa tuoretta ja punaista, osa vanhaa ja ruskeaa. HYI PIIP! Sillä hetkellä kun tajuttiin keskellä yötä, että meillä on kuin onkin ludearmeija sängyssä, ei tunnelmat ollu kyl järin korkeella. Todettiin, että unta on nyt kuitenkin saatava, joten yritettiin loppuyö nukkua valot päällä ja päiväpeitteen päällä ilman peittoa. Onneksi luteet eivät tykänneet valosta, vaan pysyivät loppuyön piilossa. Unenlaatu ei kuitenkaan ollut järin hyvää, kun unien välissä muisti aina ällöttävän totuuden ja mahdollisia lisävieraita piti etsiskellä katseella vähän väliä.

Aamulla sit väsyneenä mentiin respaan reflektoimaan viime yön kokemuksia. Hiekkis epäili että ehkä “maybe it was a mosquito”, koska lakanoissa oli verijälkiä liiskatuista ällötysotuksista. Google-translaten ja -kuvahaun avulla ehkä kuitenkin saatiin viesti perille. Meijät siirrettiin toiseen huoneeseen ylimpään kerrokseen, ja haluttiin vielä antaa mahdollisuus hotellille. Toisessa huoneessa oltiin kuitenkin niin vainoharhaisia että päätettiin että seuraavana aamuna vaihdettaisiin majapaikkaa. Mietittiin, että jos yhdessä huoneessa on luteita, on todennäköisesti muissakin huoneissa. Päivän aikana meijän käsiin ilmestyi kutiavia hyttysenpuremilta näyttäviä paukamia, mutta ei erityisen kauheita tai tuskallisia. Käytiin varaamassa meijän majapaikaksi Binh Duong Nelonen, jossa meijän ii-haanat matkatoverit Diak-aikoina majoittui, mutta huone oli vapaana vasta parin päivän päästä. Jouduimme siis menemään väliaikaismajoitukseen toiseen rupuluolaan. Luettiin netistä, että luteet tulee ulos sängynrakenteista vasta, kun niillä on nälkä, eli keskimäärin kerran viikossa. Myö pääteltiin, että koska ehittiin olla kyseisessä huoneessa jo kahen viikon verran ilman että oltais havaittu ötököitä tahi puremia, eivät luteet olleet varmaankaan olleet ruokailleet meijän verellä ennen tätä yötä. Huoneen edelliset asukkaat kenties antoivat riittävästi imeskeltävää.

Näkymä uuden huoneen ikkunasta

Kauhukuvat siitä, miten ludearmeija seuraa meitä paikasta toiseen vaatteissamme ja valloittaa meijän Suomi-kodin, oli aika jatkuvasti mielessä ja mieliala pelonsekainen. Nyt on kaikki vaatteet pesty ja rinkkaa on pyyhitty sekä pidetty kuumuudessa parvekkeella ja toivo paremmasta, lude-vapaasta tulevaisuudesta elää mielissämme. Nykyisen hotellin henkilökunta ymmärsi heti, mistä oli kyse, kun kerrottiin että vaatteet pitää pestä kuumassa. Olo on siis luottavainen, että saahaan tarvittaessa apua, eikä kukaan sano että “maybe it was a mosquito”. Vaikka mieli on jo valoisampi, pitänee pitää silmä kovana ja tehdä yllätyshyökkäyksiä erinäisiin lokaatioihin tavaroissamme ja huoneessamme, jotta mahdolliset salamatkustajat saadaan kiinni.

Viewi meijän uudelta parvekkeelta

Kaiken lude-ahdistuksen keskellä myö kaivattiin vähän luksusta. Sunnuntaina matkasimmekin biitsin vieressä sijaitsevaan viiden tähden Ana Mandara Resorttiin. Pääsylipusta maksettiin 100.000vnd ja hinnalla sai liota uima-altaassa ja köllötellä aurinkotuolissa. Vaikka hinta oli paikalliseen hintatasoon nähden kova, oli se meistä sen arvoista. Vaikutti siltä, että luteet ei tykkää luksuksesta, sillä paukamien kutina helpotti uima-altaassa.

Mutta tämmöstähän täällä ulkomailla on. Erilaista, erikoista.

Viikon luksusannos, ei myö mitää ludekuvia laiteta!

Durian (Durio zibethinus)

Jos lempparihajuihisi kuuluu ananas ja kananmunapieru, tykkäät varmasti durian-hedelmän tuoksusta. Hedelmän voimakas ja joidenkin mielestävä oksettava haju leijailee yleensä vastaan kun menee täällä paikalliselle torille tai supermarkettiin ruokaostoksille (Big C:n tuoksu). Ensin luultiin, että torilla haisee raadot, joita myyjät pilkkovat kojuissaan, mutta jonkun ajan kuluttua meille valkeni että kyse onkin aasialaisten superherkusta eli durianista. Päätettiin siis että sitähän on saatava. Vietnaminkielen opettajamme kertoi meille vähän faktoja hedelmästä ja niinpä lähdettiin metsästämään sitä paikalliselta torilta heti oppitunnin jälkeen. Torilla hedelmä oli kuitenkin “finit” (loppu) ja sitä piti mennä hakemaan supermarketista. Kuulemamme mukaan duriania joko rakastaa tai inhoaa ja siksi haluttiin kokea ensimmäinen durianhetkemme oman huoneen rauhassa, mahdollisten oksennusreaktioiden vuoksi. Hajuhaittojen takia durian on kielletty lentokoneissa ja joissakin hotelleissa, joten salakuljetettiin hedelmä meijän huoneen parvekkeelle hyvin salavihkaa. Ulkonäöltään durian on aika vihamielisen näköinen piikkipallo ja sitä käsitellessä sai olla varovainen. Kuoren alta paljastui kellertäviä möhkäleitä, jotka oli koostumukseltaan tuorejuustomaisia tai avokadomaisia. Hedelmän maku oli hieman ananasmainen ja makea, toisaalta tosi outo, vähän niiku mädäntyvä sipuli. Meijän valitseman yksilön maku oli pienoiseksi pettymykseksi kuitenkin miedon oloinen tuhtiin tuoksuun nähden, mikä on kuulemamme mukaan merkki siitä että hedelmä ei ollut vielä ihan kypsä. Jännällä tavalla hedelmä oli kuitenkin tosi hyvää ja jätti jälkeensä orastavan addiktion, tätä on kyl saatava lisää. :P Ystävämme hotellin respasta lupasi hommata meille kypsän durianin, jotta päästään kunnolla sen makuun. Maisteluhetken jälkeen ympäriinsä leijuvaan tuoksuun on alkanut suhtautua eri tavalla. Ennen naama alkoi väkisinki kääntyä nurinpäin öllötyksestä kun taas nykyään herahtaa vesi kielelle :).

Ludeslayer ja Durianmaster

Helo helo helo taas! Viimeiset pari viikkoa on koostunu aika tasaisesta arjesta ilman reissuja tai suurempia mullistuksia. Arki sisältää töissäkäymistä, kahviloissa istumista, ruuan syömistä, French bakeryn herkkujen syömistä, ihmisten tapaamista ja vietnamin kielen oppitunteja. Vapaa-ajalla ollaan pyöräilty ympäriinsä ja nähty kavereita. Etenkin yhestä australialaisesta tytöstä on tullu meijän frendi.

Parin viikon ajan ollaan käyty töissä täydet toimistotunnit. Järjestön toimistolla istuminen on jo toisinaan alkanut tylsistyttää, kun ei aina edes olla ihan varmoja että mitäköhän tässä nyt tehdään. Mut onneksi toimistossa istumiseen tulee välillä taukoja, kun ollaan ruvettu käymään työajalla vietnamin tunneilla ja myös 1-2 kertaa viikossa eräässä katolisten nunnien johtamassa lastenkodissa järjestämässä aktiviteetteja. Paikka on sama, jossa pari vuotta sitten matkatoverimme Leena, Viena ja Saara olivat harjoittelussa. Verrattuna omaan vanhaan harkkapaikkaamme tää paikka on kyllä ihan unelma. Englanninkielen taitoisia aikuisia on ollut valvomassa aktiviteettejamme ja lapset on jaksaneet hyvin keskittyä. Viime viikolla suunnitelmissa oli pitää kehitysvammaisille lapsille taidepajaa höystettynä laululeikeillä. Tuokion alkaessa paikalle ilmaantui kuitenkin myös neljä kuuromykkää poikaa. No päätettiin kuitenkin pitäytyä musiikkisuunnitelmissamme ja hyvinhän ne pojat pysyi leikissä mukana ja liikuntarajoitteisemmat taas osallistui melodiaa hyräillen, eli jokaiselle jotakin! Vähän oli siis haastetta mukana, mutta onneksi sisar, joka lapsista oli vastuussa osasi autella tarpeen tullen. Lisäksi meillä on paikassa mukanamme yks työpaikkamme vietnamilainen vapaaehtoinen, joka auttaa tulkkaamisessa ja valvomisessa.

Verrattuna kahden vuoden takaiseen reissuun töitä on siis huomattavasti enemmän ja vapaa-aikaa tulee sitten vietettyä aika rauhaisasti kahvilla istuen ja kahvin tippumista suodattimesta seuraten. Välillä sitä miettii, että pitäisikö sitä tässä nyt jotenkin suorittaa enemmän asioita, mutta ollaan päätetty, että täällä meillä on lupa nauttia tämmösestä slow laiffista. (Tästä kertoo myös Pasin kasvanut maha. Ville on pitänyt linjansa kunnossa säännöllisellä sairastamisella.) Myös mielialat on olleet yleisesti korkeemmalla, kun sää on suosinut ja kun ollaan tervehdytty taudeista. Tosin Ville tais syyä tossa yks päivä jotakin väärää (ällölimaklönttiä) kun tuli pikkusen yrjöä :P.

Männäviikolla oli ekat kunnolla sateiset päivät (3 kpl). Sateen alkaessa ja lätäköiden kasvaessa muuttuu sääkin kauheen kylmäksi, huone on kylmä ja vaatteet on märkinä. Sade vaikuttaa kyllä yllättävän paljon yleiseen olotilaan ja mielialaan. Jos sadesäällä täytyy lähteä jonnekin, täytyy niskaan vetää hiostava sadeviitta. Kaveriksi sadeviitalle laitetaan jalkaan shortsit ja läpykkäät, koska muuten polkiessa olisi lahkeet ja kengät litimärkinä, eikä ne kuivuis ikinä. Tästä syystä sadesää on yhtä kuin jäiset varpaat ja kiukku.

Ainiin, muutettiin hotellista toiseen. Binh Duong nro 1 meni remonttiin, joten hotelli suljettiin. Ei haluttu mennä vanhaan hotelliimme, koska haluttiin vähän vaihtelua elämään ja haluttiin nähdä muitakin kaupungin kulmia vanhan kotikujamme lisäksi. No eräänä iltana etittiin edullisia majapaikkoja eräältä kujalta ja yhessä hotellissa oliki sitten tuttu naama töissä, koodinimi Hiekkis. Hiekkis oli ennen töissä kahen vuoden takaisessa hotellissamme. Nimensä hää sai siitä että oli useimmiten aika nihkeellä tuulella. Nyt hän oli kuitenkin niin iloinen nähdessään meijät, että järkkäsi meille very cheap special pricen. Nyt sitte yövytään Amigo-hotellissa ja maksetaan yhteensä 10 usd/yö kahen hengen huoneesta. Huoneessa ei oo parveketta, mutta on siisti ja suurempi ku edellisessä majapaikassamme.

Varattiin hiljattain lentoliput meijän parin viikon loppulomalle. Todettiin, ettei haluta viettää lomapäiviämme busseissa, joten päädyttiin varaamaan lennot kaikille väleille lukuunottamatta yhtä, joka ehkä mennään bussi-laivalla. Anteeksi ilmasto! Suunnitelmissa on mennä Vietnamissa sijaitsevalle Phu Quoc -nimiselle saarelle sekä Kambodzhaan, Siem Reapin kaupunkiin. Ihan yllätettiin itsemmekin päättämällä matkustaa Vietnamin ulkopuolelle. :)

Loppuun todettakoon, että maailma on pieni. Tavattiin sunnuntaina Huen lähimmällä biitsillä malesialainen mies, joka on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta Englannissa ja kertoi työskennelleensä myös joskus Mäntsälän Tokmannilla!!!!!! “Like Stockmann but no S”, sanoi hän.

Vielä kerromme kuvina, mitä Huessa voi esimerkiks tehä.