Munkkeja ja muita herkkuja

Megi-taifuunia ooteltiin täälläkin, ja erilaisia tietoja kantautui korviimme sen vaikutuksista tänne, mutta eipä se oo vielä täällä näkynyt yhtään, edes sateena. Kaupasta hamstrattiin jo muutama päivä sitten ruokaa myrskyn varalle.

Aamulla herättiin kauniiseen auringonpaisteeseen, joten päätimme soittaa viime viikolla tapaamallemme riksakuski-motobikekuski-opasmiehelle. Hän opasti meitä päivällä Tu Hieu -pagodan(eli munkkiluostarin) saloihin. Hän on ollut itse munkkina opiskelemassa zen-buddhalaisuutta 14 vuotta, joten tietoa löytyi. Seurasimme noviisimunkkien rukoushetkeä. Istahdimme alas kivipaadelle ja oppaamme Trâ`m kysyi meiltä minä vuonna myö ollaan synnytty. Syntymävuosia ja buddhalaisviboja yhdistelemällä hän kerto että Ville on syntyny dragon-vuonna ja on fire-body ja Pasi cat-vuonna ja on water-body. Sitten hän tarkasteli meidän käden viivoja ja kerto meille jotain buddha-ennustuksia ja oli yllättäen sitä mieltä että meijän kannattais tulla vähän tutustumaan zen-buddhalaiseen mietiskelyyn temppelissä tästä lähin. Kiitos tarjouksesta, mutta maybe later. Tais olla vähän höpöhöpö-juttuja. :D

Temppelistä pyöräiltiin oppaan motobiken perässä aika reippaalla vauhdilla kauniille näköalapaikalle x kilometrin päähän vuorella, mistä löyty sotajäänne, pieni amerikkalaisten bunkkeri. Trâ`min isä on kuollut Vietnamin sodassa pommituksissa viattomana siviilinä nuorena, joten sota oli hänelle aika henk. koht. aihe. Bunkkerilta oppaamme lähti sitten johdattamaan meitä vielä uudelle temppelille, mikä olisi korkealla vuorella ja missä olisi hienot näkymät. Ville kysyi että kuinkas kaukana se mahtaa olla, kun nälkä alkaa jo vähä kurnia, ja vastaukseksi sain “be patient”. Sitten taas pyöriltiin hiki hatussa skootterin perässä johonkin monen monen kilsan päähän, kunnes Pasin takakumi posahti. Opas tiesi pyöräkorjaamon ihan lähellä, joten Pasi kuskin kyytsättäväksi ja Pasin pyörä skootterin viereen kuljetettavaksi. Pyörä heitettiin korjaamoon, ja Pasi sai jatkaa matkaa oppaan kyydissä, ja Ville jatkoi ratkiriemukasta pyörämaratoonia tuhannessa asteessa. Ei ollut fire-body-Villellä kovin patient olo siinä vaiheessa. Jokusen kilometrin jälkeen saavuimme temppelille, joka olikin kaunis ja näkymät vuoren huipulla kauniit. Huipulle johti aikamoinen satsi jyrkkiä portaita metsän keskellä. Välissä opas kävi hakemassa Pasin pyörän temppelille, josta pyöräilimme jalat täristen vielä hotellille. Oppaamme oli oikein ystävällinen mies, sydän paikallaan.

Työelämä alkaa jo maistua paremmalle. Lapset ottavat kontaktia enemmän, ja nimiä muistetaan puolin ja toisin paremmin. Viime viikolla työpaikallemme saapui skoottereillaan parisenkymmentä mummoa, kenties paikallinen marttajaosto, ja alkoivat keittiössä vääntämään paikallisia herkkuja: bahn beo:a (pieni riisihyytelölettu, jonka päällä katkarapujauhetta) sekä bahn jotakin (banaaninlehtikäärö, jonka sisällä kuminen möykky, jonka sisällä katkarapu(kuorineen kaikkineen) sekä ihrapala). Orpokodin keittiötäti oli jo tehnyt päivällisen valmiiksi (ja pistänyt ruuat nimikoiduille tarjottimille valmiiksi kaks tuntia ennen ruoka-aikaa, niinku on tapana) ennen marttojen saapumista, joten tunti herkkujen jälkeen nautimme vielä toisen kylmän aterian.

Viime sunnuntai-iltana Hue Helpin amerikkalaisjaoston johtajanainen Laura kutsui kaikki lapset ja meidät syömään ravintolaan herkkuruokaa. Aterian jälkeen menimme “huvipuistoon”, mistä löytyi neljä laitetta: lasten possujuna, “vuoristorata”, pieni viikinkilaiva sekä ei-käytössä-oleva karuselli. Vuoristorata oli yllättävän hurja. Suurin jännitys liittyi laitteen hajoamisriskiin. Yksi kyyti laitteessa maksoi 5000 dongia, eli noin 0,20 euroa. Tunnelma oli kuin seitkytluvun kauhuleffasta.

Pasi ja Thriller-musiikkivideosta tutut zombiet

Orpokodissa pyörivät viikottain englannintunnit, joita pyörittävät enkun opeiksi kouluttautuvat yliopisto-opiskelijat. Heidän kielitaitonsa ei päätä huimaa, ja todellisuudessa kuka tahansa palveluammatissa toimiva vietnamilainen osaa parempaa englantia. Tästä opettajaporukasta on kuitenkin löytynyt innokas tyttö, joka olisi kiinnostunut meistä muutenkin kuin kulttuurikasvatuksen kannalta. Koitimme sopia hänen kanssaan kahvihetkeä, ja oli todella hämmentävää, miten vaikeaa on kommunikoida hänen kanssaan ja sopia sopivaa tapaamisaikaa ja samalla hänen käsittää ettemme halua lähteä hänen kanssaan puistoon pussailemaan. Tänään tyttö soitti(niinkuin joka päivä) ja hänpä oli ylläri-ylläri meidän hotellin respassa. Meitä ei kuitenkaan huvittanut tavata moista ahdistelijaa.

Jaa, täällä meillä onkin jo valmiina ihan kaikki mitä teidän oli

 tällä kurssilla tarkoitus tehdä!

Kaiken ravintolassa syömisen jälkeen ajateltiin että ois kiva pitkästä aikaa tarttua kauhan varteen ja päästä tositoimiin kyökin puolella, joten tiistaina osallistuimme överikalliille kokkikurssille! Kurssi oli erään turistiravintolan järjestämä ja tarkoituksena oli valmistaa neljä erilaista perinteistä vietnamilaista ruokalajia, Huen pannukakku(sisällä porsasta ja katkarapua), maapähkinäsoosi, sekä tuoreita että friteerattuja kevätrullia ja huelaista nuudelisoppaa. Kurssi alkoi sillä että mentiin paikalliselle torille ostamaan ruokatarpeita. Kun tultiin takaisin ravintolalle, oli kaikki meijän ostamat tarpeet jo mystisesti valmiina pöydällä oottamassa meitä. Muutenkin tuli välillä vähän semmonen lavastettu olo. Kun esimerkiksi tehtiin pähkinäkastiketta ja jätettiin se hetkeksi kiehumaan liedelle siksi aikaa kun tehtiin jotain muuta, olikin kattila kadonnut oikean keittiön puolelle ja pöytään ilmestynyt "meijän itse tekemä" kastike kauniisti pikkuisiin kulhoihin katettuna :D Myös käsite "hieman öljyä" sai pannukakkua paistettaessa ihan uuden merkityksen. Kun lettu oli paistumassa pannulla sen päälle piti siihen lisätä hieman öljyä. Suomessa se olis merkinny muutamaa sirosti pirskoteltua pisaraa mut täällä rasvaa lurautettiin ainakin desin verran. Sen jälkeen kun pannukakku oli normaalisti paistettu, lisättiin siihen vielä n. puoli litraa öljyä, niin että loppujen lopuks se olikin uppopaistettua. Kun vähän hämmästeltiin tätä rasvan määrää, meille vaan hymyssäsuin kerrottiin että se on kasvisöljyä eli ruokahan on siis suorastaan terveellistä! Vaikka kurssi välillä tuntukin vähän turistishowlta oli ne ruoat kuitenki tosi hyviä ja kiva olisi muistaa opit myös Suomeen palattuamme. Lisäks meillä oli myös ihan hauskaa.

Kuvaspesiaali

Halusin jakaa enemmän kuvia tänne, jotta yleiskuvaa Huesta tulisi enemmän. Alla näkyy jogurttipurkki, joka oikeesti on valion. Tuossa LGG-logon ympärillä lukee valio finland.

Huonosti avautuva valiojogurtti

Väriä vaihtava silta Huen keskustassa

Täs on nyt perusravintola täältä

Auringonnousua parvekkeelta

Työpaikan yksi lastenhuone

Orpokodin lapsia. Etualalla maailman ihanin 1-vuotias tyttö.

Keisarin entisen asuinpaikan, forbidden cityn, portti

Kuukausiliite: kulinaristiextra!

Täällä blogissa on ollut tapana informoida meijän vatsanväänteistä ja suoliston toiminnasta, joten ajateltiin että nyt olis korkea aika keskittyä asiaan rupukakan takana, eli ruokaan!

Perjantaina olimme sopineet koordinaattorimme Hyn kanssa menevämme ulos drinkeille erääseen paikalliseen ravintolaan (muovijakkaroita kadulla). “Drinkeille” meneminen on ehkä vähän harhaanjohtava ilmaisu, koska useimmiten illan aikana juodaan ehkä yksi olut ja syödään kasoittain ruokaa, jota tilataan yhdessä niin että kaikki närkkivät yhteisiä annoksia omilla puikoillaan. Hy ilmoitti olevansa hieman myöhässä, mutta me, mie, Ville, Leena ja Viena, reippaina löysimme ravintolan omatoimisesti ja päätimme aloittaa illan tilaamalla jotain pientä snäksiä. Valitettavasti menu oli vain vietnamiksi, joten ruokalaji piti päättää ihan vaan arpomalla. Hetken odottelun jälkeen pöytään kannettiin lautasellinen jotain friteerattuja asioita ja dippikastike. Tässä vaiheessa myös Hy liittyi seuraamme ja repesi nauramaan ku näki annoksen. Hetken arvuuttelun jälkeen meille selvis että ne friteeratut luiset palaset oli sian saparoa. Syötävää niissä ei oikein ollu ja se mitä niistä sai irti, maistu lähinnä vaan rasvalle, joten tää ruokalaji ei meijän raadista saanu mitään huippuarvosanaa. Tästä uudesta kokemuksesta rohkaistuneena pyydettiin Hytä tilaamaan meille myös sammakkoa ja etanoita, joita paikasta myös sai. Sammakko oli kaikille positiivinen yllätys, liha oli pehmeetä ja maistu kanalle. Syötävää tässäki ruokalajissa oli kuitenki valitettavan vähän, lähinnä vaan reidet ja pohkeet. Kolmas ruokalaji, etanat, tarjoiltiin tulisessa kastikkeessa. Koostumus oli Villen sanojen mukaan “vähän järsäkkää”, kumimaista ja rutisevaa, mutta maku oli ihan hyvää. Näyttivät korvasieniltä. Illan viimeinen ruokalaji oli vesipuhvelia (nautaeläin viime postauksen kuvassa) ja jotain vihreitä lehtiä. Ulkonäkö ja myös maku muistutti ehkä epäilyttävästi poronkäristystä, ja puhveli saikin ihan hyvän arvosanan raadiltamme, tätä pitää joskus saada lisää!

Muita suosikkiruokiamme on Bò là lôt joka on grillattu naudanlihakäärö, Huen erikoisuus, tuore kevätkääryle jota dippaillaan maapähkinäkastikkeeseen sekä tietenkin jokapäiväinen perusmättö, paistettua nuudelia, kasviksia ja naudanlihaa. Pahimmat ruokapettymykset ovat tulleet kasviskeitosta, joka sisälsi vaan rupusia lehtiä sekä Hoi Anin erikoisuudesta White Rose, joka paljastui limaisiksi riisitärkkelysklönteiksi, jotka eivät vieneet nälkää. Hienoo on kuitenki se että vaikka tilattu ruoka aiheuttaiskin pettymyksen, ruoka on kuitenki niin halpaa että aina voi tilata jonkun toisen annoksen. :) Kahvi täällä tarjoillaan yleensä jäitten kanssa kylmänä, ellei sitä huomaa toivoa erikseen kuumaan. Paikallinen maitokahvi, Ca Phé Sua on saavuttanu miun keskuudessa suuren suosion. Se on vähän niikun espresso joka sekoitetaan kondensoidun maidon kanssa, joka on vähän niinku kinuskia ja sitten siihen lisätään jäätä. Tuloksena on erittäin imelä ja ihana kahvijuoma, joka samalla kertaa vastaa kahvihampaan kolotukseen ja yrittää tyydyttää kyltymätöntä makeanhimoa.

Meijän harjottelusta sen verran että tällä hetkellä ollaan vähän turhauduttu siihen. Tai pahimmasta turhaumasta päästiin jo toivottavasti yli, mut kuitenki. Töitä on vain viikonloppuisin koska arkipäivisin lapset ovat kuulemma niin kiireisiä, ettei meitä tarvita siellä. Lisäksi informaatio ei oikein tahdo kulkea lastenkodin johtoportaassa henkilöltä toiselle ja tää taas aiheuttaa meille hankaluuksia. Tästä esimerkkinä sunnuntaipäivä, kun mentiin Villen kanssa pitämään sinne meijän workshoppia, jonka aiheena oli se että kerrotaan asioita Suomesta ja meijän kulttuurista, sekä keskustellaan lasten kanssa siitä mitä on erilaisuus ja kuinka sitä tulisi kohdata (aika ammatillista, eikö?). Kun tultiin paikalle, siellä oli kuitenkin menossa englannin tunnit, vaikka Hy oli kovasti koittanut järjestää asioita niin se aika olis varattu meille. Workshop kuitenkin pidettiin vaihtelevalla menestyksellä ja vähän jäi semmonen kakanmaku suuhun siitäkin. Sunnuntai-iltapäivänä harkkaturhaumahuipun jälkeen kun palattiin töihin saatiin kuitenkin kokea korjaavia kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä, kun lapset halus ottaa meijät mukaan leikkeihinsä ja peleihinsä ja vauvat mönki meitä vastaan ku näki meidät. Siitä tuli semmonen olo että ehkä täällä ei kuitenkaan ihan turhaa vaan olla lasten retuutettavina, vaan ehkä heille on siitä myös jäänyt jotain käteen. Hope so!

Sadekausitiedote: Sadekausi on peruttu! Viikon verran on ollu tuhat astetta, auringonpaistetta ja ihon palamista. Eiköhän tää sää taas kohta huonone, mutta nautimme nyt niin kauan kuin tätä piisaa.

Hoi An ja harrasteita

Matkamaisemaa

Chào! Kertomamme tulva oli päivässä ohi. Illalla oli vesi jo kaduilta kadonnut, joten varasimme kahden yön matkan Hoi Aniin. Maanantaiaamuna nousimme bussin kyytiin klo 7.30 ja poimimme muita matkalaisia, kaikki turisteja, ympäri kaupunkia ja kaheksalta pääsimme poistumaan Huesta. Yhteen suuntaan matka maksoi 50 000 dongia, eli kaksi euroa. Saavuimme Hoi Aniin klo 12, ja matkaan mahtui aivan huikeita vuori-meri-maaseutumaisemia sekä kaksi vessataukoa, joista jälkimmäinen marble mountainsilla. Marmorivuoret on viis kaunista pikkuvuorta, joiden ympäristössä on marmorimyymälöitä pilvin pimein. Patsaita, koriste-esineitä ym. marmorista tehtyä. Luulis ettei tässä vaiheessa enää vuoret jaksais säväyttää, kun niitä näkee joka päivä, mutta kyllä ne vaan säväyttää.

Hoi An oli pieni turistikylänen, joka on täynnä räätäliliikkeitä. Suunnilleen 2/3 vastaantulevista ihmisistä oli turisteja ja 3/4 liikkeistä räätäliliikkeitä. Lähes välittömästi meihin iski räätälihaukkanainen, joka raahas meijät liikkeeseensä, ja niinhä siinä kävi että Pasi teetti itelleen takin ja mie kauluspaidan. Kuvastoa selaamalla sai valita itelleen mitä tahansa, ja seuraavana päivänä saatiin tuotteet hakea. Pasin takki makso 50 dollaria ja miun paita 17 dollaria. Työn jälki oli hyvää, ja päätin tilata myös valkosen kauluspaidan. Materiaali oli liikkeen toisen naisen kotona, enkä osannut vaatia nähdä sitä, joten seuraavana päivänä minuu odotti vaaleansininen paita, joka oli  sen toisen naisen mukaan kyseisen kankaan valkonen versio. Olin ihan sairaan vihanen että olin maksanu osamaksun jo paidasta, joka ei vastannu odotuksiani, enkä voinu siis vaan olla ostamatta sitä. Omistajanainen ei ollu paikalla, eikä toiselta naiselta herunu lainkaan sympatiaa eikä alennusta. Seuraavana päivänä sain omistajan käsiini ja sain ruhtinaallisen yhden dollarin takasin. Kerron silti, että älkää menkö Han Uyen -nimiseen liikkeeseen, palvelu ei vastannut odotuksia. Teetimme molemmat myös kengät. Paljon oli kenkäliikkeitä, missä sai teettää minkälaiset kengät tahansa. Päivässä! Kengät makso molemmilla noin 20 dollaria.

Hueen verrattuna Hoi An oli täynnä turisteja ja täten länsimaalaisempi. Kukaan paikallinen ei kummastellu meitä, koska olivat niin tottuneita turisteihin, eikä muovijakkararavintoloita paljoa näkyny. Hintataso oli myös hitusen korkeempi.

Rannalle Hoi Anissa pyöräiltiin kahtena päivänä. Kovien aaltojen vuoksi uiminen oli kielletty, mutta kuten muutama muukin rantaleijona, myöki uhmattiin kieltoa menemällä “uimaan”, eli kiljumaan ja pomppimaan aaltoihin. Aallot oli hurjat, ja muutaman kerran pelkäsin kuolevani, kun aallot tuli päälle kovalla voimalla. Uikkarit myös valahti useaan otteeseen pois jalasta. Aaltojen vuoksi siis. Rannalla sai olla rauhassa, eikä ollu pakko vuokrata tuolia, toisin ku meijän Huen rannalla.

Eka hotelli ja kaakelissa on beibi.

Reissun kaksi yötä vietimme kahdessa hotellissa. Eka oli 8 dollaria yöltä, ja ihan ok, kunnes päätettiin käydä nukkumaan. Silloin tuli mieleen Kultakutri ja kolme karhua. “Joku on nukkunut sängyssäni!” “Joku on nukkunut minunkin sängyssäni!” “Joku on kaivanu nenää lakanallani!” Lakanat oli likaset, ja Pasin lakanasta löydetty räkäkokoelma sai meidät vaihtamaan huonetta. Henkilökunnan nainen koitti selittää jotain, että sateen vuoksi saattaa olla likaset lakanat(?!). Jälkimmäisessä huoneessa ei ollu ikkunaa, ja oli sairaan kuuma, koska tuuletin puhalsi liian kovaa ollakseen päällä yön. Muutaman tunnin yöunien jälkeen teki mieli vaihtaa viereiseen hotelliin. Se oli hyvä päätös, ja hotelli oli hyvä, 12 dollaria.

Paluumatka samassa bussissa kesti alle kolme tuntia. Maisemat oli samat, eikä taaskaan malttanut nukkua hienojen maisemien vuoksi. Kolmen viikon jälkeen oli mukava käydä yöreissulla muualla, ja suosittelemme Hoi Ania kaikille vietnamilaisille ja suomalaisille. Ei ehkä Vietnamia aidoimmillaan. Vilkkaaseen Hueen oli mukava palata.

Näitä jykeviä nautoja on ympär Vietnamii.

Tänään kävimme kuntosalilla! Puolen päivän maissa salilla ei ollut ketään muita. Kerta maksaa 5000 ja kuukausi maksaa 50 000. Laitteet eivät ole nykyaikaiset, mutta niitä on huima valikoima. Seiniä kiertää kehystetyt kuvat Mr Universumeista. Liikunnasta tuli hyvä mieli ja olo. Tänään meillä oli myös eka vietnamin tunti. Myö ja Viena ollaan kolmistaan yksityisopetusryhmä, ja tunnilta touhu maksaa 4,5 dollaria ja menemme tunnille kerran viikossa. Tänään harjoteltiin vokaaleiden lausumista, mikä osottautui varsin hankalaksi. A lausutaan eri tavalla kuin â tai à tai a, jonka päällä on vielä erilainen väkänen. Ilman väkäsiä sana muuttaa merkitystään. Meijän naisopettaja on hauska ja vähän pelottava, kun pitää vuorotellen lausua hänelle sanoja, joita ei oikeesti osaa lausua. Tänään opimme muun muassa miten sanotaan, että haluan yhden papaija-shaken(ilman väkäsiä se kirjotetaan Cho mot sinh to du du). Vähän kieltä ja sanoja osaa jo, mikä avaa tätä maata paljon enemmän, mutta kielitunti tuntu hetkittäin miusta kyl tosi vaikeelta.

Kosteissa merkeissä

Meijän huone, 12 dollaria yöltä

Sadekausi alkoi tiistai-iltana. Kovasti vaikuttaa siltä, että joku veti sadekausi-vivusta, sillä niin yhtäkkiä rankkasade alkoi. Joka päivä on satanut suurimman osan päivästä ja kovaa. Silloin kun ei sada, voi päättää lähteä ulos huoneesta vain jotta pyörän selkään päästyään vois alkaa sataa uudestaan. Yhtenä päivänä on ollu enää auringonpaistetta sateen alun jälkeen, mut on täällä yhä lämmin. Ollaan ostettu sadeviitat ja kumisaappaat täältä, mut eipä nuo oikei rankkasateessa pidä täysin kuivana. Tänään työmatkalla yhessä kohassa oli polveen saakka vettä tiellä, mut pyörän selässä se ei oikeestaan haitannu, mutta sitte kun illalla lähettii polkemaan pimeessä kotia kohti, ni miepä sitte etummaisena tipahin kyseisessä kohassa tieltä sivuun ojaan, koska oli niin pimeetä etten nähnyt, ja olin sitte reisiä myöten jossai likavesikaivossa. Ei kuulunut miun Parhaat kokemukset Vietnamissa Top 100 -listalle. Sadetta tulee tosiaan niin paljon, että aktiivisuustaso on laskenut aika roimasti, kun ei rankkasateeseen tee mieli mennä.

Tänään Saara lähti Suomeen henkilökohtasten syiden vuoksi, ja on ollu vähän apeana mieli siitä. Leena lähti saattamaan Pariisiin saakka.

 Amerikkalaisten tukikohta Khe Sanh

Käytiin maanantaina DMZ-kierroksella(dmz=demilitarisoitu alue Vietnamin sodassa), ja suosittelemme sitä kaikille tänne tuleville. Maksoimme 9 dollaria retkestä, joka kesti klo 6-17. 14-paikkasessa bussissa ajeltiin ympäri vuoristoa ja tärkeitä sotapaikkoja. Käytiin myös tunneleissa maan alla, jossa vietnamilaiset on asunu kuus vuotta Vietnamin sodan aikaan. Meillä oli mukana vietnamilainen opas, joka puhui englantia, mutta niin vaikeella aksentilla ettei saanu oikeestaan mitään selkoa mitä leidi puhui. Alkumatkasta olin hieman huonovointinen, enkä pystynyt keskittymään muuhun kuin oppaan mainitsemiin vuosilukuihin. Hauskat vuosiluvut 1969 ja 1966 lausuttiin “nineteen-shittynice” ja “nineteen-shittyshit”.

Työ turhauttaa tällä hetkellä kovasti. Ensi viikosta alkaen kokeillaan sellasta että myö kolme mennään töihin vain la ja su, koska viikolla meijän hengailu siellä on aika turhaa ja booringia. Viikolla ollaan lähinnä oltu riehuvien 4-vuotiaiden kanssa, joiden kanssa ei voi kommunikoida, ku ei oo yhteistä kieltä. Mikään pelailu tai ohjattu tekeminen ei oo onnistunut, koska hyö ei pysy paikallaan tai haluu tehä mitää yhteistä, muuta kuin olla meidän kanneltavina. Viikonloppusin on ollu enemmän vanhempiakin lapsia paikalla, ja tänään esim. pelattiin unoa heidän kanssa. Muiden harjoittelupaikat on vähän eriluonteisia, ja siellä on jo pidetty ihan jotain ohjattuja tuokioita. Harjottelu ei oo siis meille täll hetkellä mikään kohokohta tai inspiraation lähde.

Kuntosalia etsimme eräänä päivänä. Pasi kävi yhen salin sisällä, ja tapasi kookkaan aasialaisen miehen, joka puhui englantia. Hän kertoi että salilla käyminen maksaisi 50 000 dongia (eli noin 2e) kuussa. Muutaman päivän päästä menimme salivermeissä samalle salille, jossa meille omistaja kertoi että sali maksaa 400 000 dongia kuussa. Rasismia rikkaita valkoihoisia kohtaan kohtaamme siis. Naisethan ei täällä saa salilla käydä, vaan meijän sairaanhoitajatytöt käy yhen hotellin omalla salilla, mikä ei kuulemma oo hirveen hyvä. Eli onneksi ollaan miehiä!

Myö ja Viena alotetaan ilmeisesti opiskelemaan yliopistolla vietnamin kieltä joskus ensi tai sitä seuraavalla viikolla. Ilman harrastuksia voi sadekausi käydä tylsäksi.

Ruuasta täytyy nyt mainita, että ruoka on todella hyvää ja edullista. Ruoka useimmiten koostuu riisistä tai nuudelista + liha/kana/kala/kasvisasiasta. Aika paljon on rasvaa lillumassa lautasen pohjalla kun ateria on syöty, mutta ihan tosi hyvää on. Muutaman epäonnisen aterian olen syönyt. Ravintola-sanasta ei tule useimmille kenties oikein realistinen kuva vietnamilaisesta ravintolasta. Useimmat paikat ovat perheen kotona, ateriointi tapahtuu 30cm korkuisilla muovijakkaroilla ja -pöydillä. Löytyy myös vähän länsimaalaisemman näkösiä paikkoja, mutta siellä ei usein paikallisia ole. Nyt tietää jo mitä kana ja nauta on vietnamiksi, joten ei olla enää pitkään aikaa syöty mitään tuntematonta. Halvinta mitä ollaan syöty on 7000 dongin kalakeitto. Kuvassa on nuudeli-naudanlihakeittoa, mikä on huen spesiaaliherkku, ja myö kyllä tykätään.

Virallinen kakkanurkkaus: Miulla on kahen viikon sisällä ollut ripulia useaan otteeseen, mutta nyt se vaikuttaa jääneen menneisyyteen. Pasi teki henkilökohtaisen ennätyksen ummetusputkessa, tuloksella maanantai-perjantai.

PÄIVITYS:

Veneilijä meidän kadulla

Tänään sunnuntaina ei mentykään töihin, koska vesitaso on mukavasti yöllä noussut. Päätettiin lähteä taksilla töihin, koska pyöräreittimme pikkukujilla ei tuntunut luotettavalta, mutta siltojen yli ei päässytkään autolla jostain syystä, joten päätettiin luovuttaa ja palata hotellille. Meidän kujalla on vettä noin 20 cm ja kujalta poistuttaessa isommalla tiellä jo yli puol metriä. Siltikin täällä on katukeittiöt auki ja sateessa padat pohisemassa, hauska näky. Telkkarista tulee Forrest Gump, jossa seikkaillaan Vietnamin sodassa.

Synttärikakku

Pasin ja Saaran synttäreitä vieteltiin tuossa yks päivä. Täytekakkua syötiin suomalaisessa seurassa meidän lempiravintolassa nimeltä Phuong Nam.