Vietnam-arkea

Eka työviikko on nyt takana ja ensimmäiset viralliset vapaapäivät edessä! Sää on edelleen tosi lämmin ja aurinkoinen, eikä sadekaudesta oo tietoakaan. Sen olisi pitänyt kuulemma jo alkaa aikoja sitten, mut ei tää ilmastonmuutos minuu ainakaan haittaa :) Ilmassa alkaa olla jo vähän merkkejä arjen alkamisesta kun ei enää jaksa ihan jokaisesta palmusta ja banaanipuskasta innostua niinkun reissun alussa, mut mukavaa edelleen on.

Toissapäivänä eli lauantaina oli kenties Vietnam-ajan tyhmin päivä. Heti aamulla kun herättiin Villen ripuli palas takasin kuvioihin ja pitikin miettiä päivän ohjelmaa vähän uusiks. Iltapäivällä päätettiin kuitenki lähtee paikalliselle uimastadionille uimaan ku sitä oltiin jo pitemmän aikaa suunniteltu. Uimahallin pukuhuoneosasto oli varsin mielenkiintoinen ja herätti vähän kummastusta et missäs nää vaatteet nyt oikein pitääkään vaihtaa ku hallin eteisessä oli vaan lokerot mihin yks nainen käski meijän jättää kaikki tavarat. Suihkuosastokin näytti lähinnä kaasukammiolta. Ulkoaltaassa oli kuitenkin ihanan lämmintä vettä, joka tosin ei ollut ihan suomalaisen puhtauskäsityksen mukaista, eli ei tehny mieli työntää sinne naamaansa. Kiva oli uida siihen asti kunnes Ville sai vedestä (joko liasta tai jostain kemikaalista) allergisen reaktion silmiin ja ihoon jotka rupes kutisemaan ja turpoomaan. Allergialääkkeen jälkeen lähettiinki sit hotellille kattomaan Simpsoneita ja kiroamaan koko typerää päivää. Huonon voinnin takia Ville jäi illalla lepäämään hotellille ja myö lähettiin Vienan kanssa kahestaan töihin “iltavuoroon”. Kaupungilla kun pysähdyttiin ja lukittiin pyörät ni samalla hukkasin pyöräni avaimen enkä enää löytäny sitä mistään. Koska työt kutsui, jätettiin pyörät siihen paikkaan ja mentiiki taksilla töihin. Töistä tultiin myös takasin taksilla ja takasin hotellille mie menin varsin paikalliseen tapaan Vienan tarakalla kannatellen omaa pyörääni siinä vierellä :) Töissä oli kuitenki lauantaina ehkä kivoin päivä, joten ei se pyörän raahaminen enää nii paljon ärsyttänyt.

Eilen aamulla meillä oli kolme tuntia töitä ja oltiin vietnamilaisvapaaehtoisten apuna opettamassa englantia. Lapsia ei kutenkaan ihan hirveesti napostellu opiskella 6 päiväisen kouluviikon lisäks vielä sunnuntaina enkkua. Tilanne pääty jotenki siihen että vietnamilaiset opetti meille vietnamia ja myö opetettiin heille suomea. Iltapäivällä (päiväunien jälkeen tietenkin) lähettiin Villen kanssa pyöräilemään Huen ympäristöön ettimään kuninkaallisia hautoja. Tu Ducin hauta löydettiin ja kävi ilmi et kyseessä ei ookkaan ihan mikä tahansa hautakuoppa vaan paikalla oli palatsialue, vähän niinkuin pienikokoinen Kielletty kaupunki, jossa vierailtiin jo aikasemmin. Iltapäivä oli jo kuitenki aika pitkällä kun päästiin sinne ja meillä tulikin vähä kiire et ehittiin kiertää alue. Yhen temppelirakennuksen sisäpihalle myö meinattiin jäähä vangeiks, kun siellä laitettiin ovet kiinni vaikka myö oltiin vielä sisällä! Pikaisen paniikkin ja oven ryskytyksen tuloksena meijät onneks kuitenkin päästettiin vapauteen.

Tänään käytiin tutustumassa yhteen suurimmista torialueista täällä. Sieltä kyl sai ihan kaikkea siankärsästä lohikäärmehedelmään. Eräs nainen tuli juttelemaan meille (yllättävän hyvällä englannilla!) ja kyseli että mistä päin myö ollaan. Kun vastattiin että Suomesta ni hää innostui ja selitti meille et hänellä on yksi suomalainen ystävä. Tän suomalaistuntemuksensa perusteella hän kerto miten Ville kyl näyttääkin ihan suomalaiselle. Sen sijaan mie en hänen mukaansa ollu yhtään suomalaisen näkönen vaan olin varmaankin tanskalainen. Lisäksi hää moneen kertaan hehkutti sitä kuinka lyhyt ja lihakseton Ville on. “You´re so small! No muscles!” Mut tää oli ilmeisesti tarkotettu kohteliaisuudeksi vaik myö vähän repeiltiikin sille, ja hää kerto että koska Ville näyttää niin sievältä, niin "don´t worry, everybody likes you". Kuitenki, hirveen mukava oli hän ja luvattiin mennä vielä toistekin kattomaan hänen t-paitakojua :D

No johan nyt on markkinat!

Miun vatsa toimii vähän erikoisella tavalla kolmen päivän syklissä. Kaks päivää ihan ummessa ja sitten kolmantena pitää käydä kahen päivän eestä vessassa. Mut toivottavasti parantumaan päin on vatsa-asiat!

Suitsukekauppa. Suitsuke täällä tuoksuu lähes koko ajan ja niitä poltellaakin melkein joka paikassa.

Pelkoa ja inhoa Las Toiletissa

Harjoittelu on alkanut. Myö ollaan Pasin ja Vienan kanssa semmosessa lastenkodissa minkä nimi lausutaan an thuaa, ja sillä on englanninkielinen nimi Home of Affection. Meillä on työviikko torstaista sunnuntaihin, ja kolme tuntia päivässä. Kolmena näistä päivistä saahaan ruoka töistä maksua vastaan. Muut ajat sitten suunnitellaan tulevia work shoppeja, joissa olis tarkotus opettaa lapsille persoonan kehitykseen liittyviä juttuja, kuten itsetuntoa ja yhteistyötaitoja ja muuta hämärää. Ollaan nyt kahtena päivänä oltu lastenkodissa, ja siellä ollaan lähinnä oltu pienimpien lasten kiipeilypuina ja räänpyyhintäkohteina. Pienimmät lapset on tosi sööttejä. Ikähaarukka on ehkä 1-18-vuotta. Ollaan kovasti kyselty lasten nimiä, mutta eipä noita vietnamilaisia nimiä oikein hetkessä opi. Helpoimmat lausutaan hau ja lee. Yhteisen kielen puuttuessa tuntuu aika vaikeelta lähteä juttelemaan lasten kanssa. Sunnuntaisin meillä tulee olemaan tulkit, jotka on yliopiston englanninopiskelijoita. Vähän huolettaa tässä vaiheessa, että tuleeko kolme kuukautta olemaan just lähinnä lasten riehuntakavereina olemista. Mut positiivista asennetta vaan, ja eiköhän tää tästä ala rullaamaan. Koordinaattorimme Hy on aika monena päivänä viikossa siellä meijän työpaikalla, joten tukea löytyy.

Lapsista puheenolleen, jos luulitte että suomalaiset lapset on maailman kauneimpia niin väärässä olette! Kaikki vietnamilaiset vauvat ja pikkulapset on maailman sulosimpia otuksia. Muutama voitais tuoda tuliaisiks. 

Tänään myö ja tytöt vuokrattii skootterit hotellilta ja ajeltii rannalle iltapäivällä. Ranta on suomalaiseen makuun tietysti aika hulppea, vaikka vähä slummahtava alue onkin. Mie näytän nykyään melko paikalliselta, niiku kuvasta näkyy. Ehkä puolella ihmisistä on hengityssuoja, joka suojaa pakokaasuilta ja savulta(jota syntyy yllättävän paljon, kun kaikki polttaa roskansa kadulla).

Eilen miulla oli ensimmäinen (eikä varmaan viimeinen) ripulipäivä. Aamukuudelta alko ja päivällä otin sitte vähä imocuria naamaan, mikä kivasti pysäytti suolen toiminnan tyystin. Veteläksi veti, ja poistuin huoneesta päivän aikana kaks kertaa: työpaikalla piipahdin ja sitte illalla kävin syömässä ulkona. Kiitos hotellille kaapeli-tv:stä! Huippumallien haussa ja Pink Pantherin seurassa sujui päivä iloisin, mutta vähä löysin merkein. Jossain vaiheessa alkoi koskemaan kroppaa kun oli niin paljon viettänyt makuuasennossa, mutta ripuli sai myös vähän lämpöä nousemaan. Kun elimistö voi huonosti, voi myös mieli alakuloisesti, ja tuntu aika kurjalta maata pimeessä huoneessa kattomassa telkkaria Vietnamissa. Mutta toisaalta tutut sarjat telkkarissa saa tän paikan tuntumaan ei-niin-kaukaiselta-kotoa.

Pasin mahasta kerrottakoon että 1,5 vrk kestänyt pysähtyneisyyden aika on vihdoin päättynyt.

Toissapäivänä käytiin pyöräilemässä läheisellä buddhatemppelialueella,  jossa oli hienoimmat maisemat tähän saakka. Jokea ja vuorta ja vehreetä metsää. Munkkien laulua kuultiin myös. Ollaan myös osallistuttu kahteen eri iltamaan kahdella lastenkodilla, missä ohjelmaan on kuulunut lasten lohikäärmeasutanssia, esiteinien lauluesityksiä ja kilpailuja. Juhlat on järjestetty siksi, että täällä on nyt (toivottavasti) viimeistä päivää menossa tällanen lasten kuujuhla, jonka vuoksi melkein viikko on ollu ympäri kaupunkia rekkalavalla kulkevia lapsia rummuttamassa ja tanssimassa rooliasuissa lohikäärmetanssia ja yleistä mekkalaa. Parhaissa tapauksissa nää rummuttavat lapset pysäyttää liikenteen teillä, kun kaikki haluu jäähä kattomaan (kuva). Aluksi sitä oli ihan hauska seurata, mutta nyt alkaa aika lailla kyllästyttämään. Mutta hauskaa, että satutaan näkemään tällanen eläväinen kulttuurimeininki.

Blogi jatkuu, tänään aiheena: Vietnamin kulttuuri - erikoisuuden tavoittelua?

Tääl Vietnamissa ei kyl mikään oo niiku Ruokolahel. Eilen nähtiin kun eräs herra kuljetti skootterillaan tusinaa eläviä ankkoja istumassa kylkikyljessä pikku koreissa. Ankat kaakatti, skootterin torvi tööttäs koko ajan ja myö naurettiin kovasti. Eilen käytiin Huén keskustassa sijaitsevassa keisarin palatsissa ja kielletyssä kaupungissa kattelemassa vähän palatseja. Oli kyllä törkeen hienoja paikkoja! Toisaalta varmaan puolet alueesta oli semmosta Vietnamin sodan aikana tuhoututta rauniota. Kyltissä luki et tässä on joku maailman eniten hienoin palatsi joka on vähän vaurioitunut sotien aikana, mutta sitä korjataan parhaillaan. Ja sitten todellisuudessa paikalla oli kasa tiiltä ja laastin kappaleita, et se siitä. Joka paikassa ilmotettiin että mihinkään ei saa koskea eikä valokuvata, mutta pienestä maksusta sai pukeutua keisarilliseen asuun ja käydä istumassa keisarin valtaistuimella samalla kun kaverit räpsii kuvia... Ehkä hienointa paikassa kuitenki oli kaksi norsua jotka käyskenteli siellä palatsin pihanurmilla! Toisella niistä olis päässy myös ratsastamaan mutta säätettiin vielä norsukyydit vähän myöhemmäksi.

Tänäaamuna oltiin Villen kanssa reippaita ja lähettiin jo yheksän aikaan aamulla pyöräilemään kohti lähintä merenrantaa, matkaa noin 14 km. Oli virkistävää päästä välillä täältä kaupunkin metelistä (koostuu lähinnä vaan skottereiden tööttäilystä 24/7) ulos ja nähdä vähän tuota maaseutuakin. Matkan puolivälissä ensimmäiset lehmälaumat asteli meitä vastaan tiellä ja miltei jokaisen kodin pihalla kuopsutteli kanoja :) Asfaltilla päällystetty maantie oli suosittu paikka kuivattaa eri asioita. Nähtiin useampiakin mummoja jotka levitteli riisiä tienreunaan kuivumaan, lisäks välillä tuli tiessä pätkiä kun se oli melkein koko leveydeltään peitetty jollain lehtinipuilla joita siinä kuivattiin. Itse ranta oli kyl tosi vaikuttava ja hieno, mut toisaalta myös vähän semmosta slummia, heti kun hiekka loppuu ja alkaa olla kasvustoa, oli myös siellä täällä roskakasoja ja muuta törkyä. Mut uskoisin että täältä löytyy myös vähän siistimpiäkin rantoja. Vesi oli ihanan lämmitä.

Ihmiset on tääl kyllä varsinki meitä turisteja kohtaan jotenki tosi aidosti ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä. Nyt kun ollaan parina päivänä ajeltu täällä ympäriinsä pyörillä, ni koko ajan kuulee kun lapset huutelee meille “Hello, hello!” (lausutaan heloo, heloo) ja söpöt kurttumummot vilkuttelee ja nauraa meille (haluun uskoo että se on semmosta hyväntahtoista). Toisaalta välillä taas nää ihmiset alkaa vähän ottaa hermoon, kun yrittää rauhassa kävellä tuolla kadulla, niin kokoajan on joku vaivaamassa sinuu. Millon pitäs hypätä tommosen riksan kyytin ja millon taas ostaa aurinkolaseja. Kerjäläisiä tääl ei oikeestaan näy, eli asiat on paremmin ku Suomessa. Ostosten tekeminen on aina vähän semmone kulttuurishokkitilanne, kun ikinä ei saa rauhassa katsella jos pysähtyy jonkun kojun luokse, vaan se myyjä hyökkää heti kimppuun ja alkaa maanitella: “jyy bai dis? Drai it! Ids dsast xxxxx vietnam dongs. teik id, bai id!!!!!” Ja sit miul ainaki menee hermot ku en mie yhtään tiiä et miten siinä pitäs toimia ja varmasti vaan maksaa tuplasti liikaa kun ei osaa tinkiä. Mut ehkä siihenki viel oppii, nyt se vaan tuntuu ärsyttävältä kun ei tiiä mitä tehdä.

Kakkatilanne:
Koko meijän seurueella on nyt viimepäivinä ilmaantunu jonkilaista ruplatusta ja röppöä, mut ruokamyrkytyksiltä ollaan toistaseksi vältytty. Tää on varmaan vaan semmosta kun koittaa totutella uuteen ruokavalioon ja bakteerikantaan. Päivä päivältä uskaltaa myös syyä rohkeemmin kaikenlaista ruokaa ja kokeilla uusia asioita. Miun kakka on tällä hetkellä kauniin sinapin keltaista ja pusertuu ulos kuin aito italialainen cornetto konsanaan! Varsinaisia kipuja tai vatsanväänteitä ei kuitenkaan ole :)


Tässä näkymää Huesta, ruuasta, mainitsemastamme torakkajahdista sekä gekkovauvasta huoneessamme.
 

Tööd floo?

Torstai-iltana pistettyämme valot pois kuulimme ääntä, joten pistimme valot takaisin löytääksemme sängyn vierestä seinältä torakan, noin 6-senttisen ällöttävän kauhistuttavan otuksen. Murskattuamme hirviön jatkoimme unenmetsästystä pelokkain mielin.

Perjantaiaamuna tapasimme Hyn klo 7.15. Vuokrasimme pyörät ja lähdimme tutustumaan kolmeen lastenkotiin, johon Hue Help oli meitä seitsemää kaavaillut. Ensimmäinen oli kaupungista kenties 20 minuutin rattoisan muttei rauhallisen polkumatkan päässä jossakin kaupungin ulkopuolella, vois ehkä sanoo huelaisena että landella. Lastenkodissa oli children with disabilities, eli fyysisiä ja/tai henkisiä kehitysvaikeuksia omaavia muksuja, kuuroja lapsia sekä päiväkoti köyhille lapsille. Sieltä poljimme aivan todella kuumassa auringonpaisteessa vielä vähän syrjemmälle maaseudulle, jopa jonkin verran vuorille saakka löytääksemme seuraavan lastenkodin. Oli siistejä maisemia! Siellä oli hienoissa maisemissa paikalla noin kolme lapsosta ja siellä hyö kasvattelee omia mangoja, banaaneja ja muita hedelmiä. Iltapäivällä kävimme vielä kolmannessa paikassa, joka oli myös syrjässä, mutta eri puolella kaupunkia. Maanantaina pyrimme vielä käymään ilmeisesti joissakin muissakin paikoissa, koska kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Vuoristolastenkodissa ei tarvittaisi meitä kuin vain 1-2 päiväksi viikossa, joten nyt meille koitetaan löytää muitakin paikkoja.  Vielä ei ole tietoa, että kuka menee minnekin, mutta oman mielenkiinnon mukaan voi vaikuttaa jakoon. Lapset oli joka paikassa sydämet sulattavia, ja kyyneleitä lähes vuodatettiinkin Diak-opiskelijoiden silmistä.

Pyöräily on aika jännää täällä. Kaikki ryhmittyy risteyksissä minne kukakin, ja sitten pujotellaan skoottereiden ja pyörien välistä. Autoja ei ole hirveästi. Illemmalla menimmekin sitten ostamaan omat käytetyt pyörät, koska se tulee halvemmaksi kuin vuokraus. Työmatkoihin tarvitsee kuitenkin pyörät, joten päivittäin niitä tulee käytettyä. Miun pyörä makso 600 000 dongia, mikä on jotain yli 20 euroa. Toivottavasti ei tarvii hirveesti kunnostaa niitä täällä, kun ei ostettu ihan huippupyöriä.

Illalla käytiin syömässä Pasin kanssa paikassa, johon Hy vei meidät ekana päivänä syömään niitä riisipaperirullia, kolmatta kertaa. Tällä kertaa ruoka oli jälleen hyvää, mutta ruokaseurueeseemme liittyi rotta, joka juoksi pöytämme ali. Mie en onneksi nähnyt sitä, mutta Pasi oli melko varma että se oli rotta. Rottia ja torakoita näkee kadulla jonkin verran. Huomisiltana ollaan saatu kutsu mennä Hyn kanssa Hue Helpin vietnamilaisedustajan kotiin. Jonkinlainen tervetulotilaisuus ilmeisesti.

Summatakseni tähänastiset fiilikset, on aika hienoa, hullua ja uskomatonta että täällä myö ollaan toisella puolella maapalloa viidakossa, mutta torakat ja rotat on aivan todella iljettäviä.

Kaupunkiin tutustumista

Nyt ollaan oltu pari päivää perillä ja kaupungista alkaa pikkuhiljaa olla jonkinlainen käsitys. Eli kun hotellilta lähtee ulos syömään niin sen jälkeen löytää vielä tiensä takasinkin tänne, vaikka kaikki kujat näyttääkin lähes samanlaisilta.

Eilen Hy (lausutaan Hii, jos halutaan nyt hifistellä) kierrätti meitä kaupungilla ja käytiin hommaamassa vielä viimeisillekin kännykkäliittymät. Hy esitteli meille myös erään guesthousen, jossa joitakin hänen tuttujaan oli majoittumassa. Yö siellä maksoi yheltä hengeltä vaan 4 dollaria ja jäätiinkin miettimään että maksetaakos tässä nyt pikkusen ylihintaa nykysessä hotellissa. Tosin siellä paikassa ei huoneissa ollut omaa jääkaappia ja huone oli muutenkin pienempi, joten toistaseksi päätettiin viel pysyä täällä Binh duongissa. Kiertelyn päätteeksi Hy vei meijät syömään erääseen ravintolaan josta sai paikallisia erikoisuuksia. Ruoka oli liha-kasvismössöä, joka itse rullattiin riisipaperiin ja dippailtiin maustekastikkeeseen. Riisipaperi vaikutti epäilyttävän vahvasti samalta mille ala-asteen kuvistunneilla painettiin grafiikkaa, mut maistui ihan hyvältä :)

Illemmalla lähettiin hortoilemaan kaupungille ja shoppailtiin varvassandaalit. Kaikki tääl on kyllä jotenki nii halpaa et pelkään vakavan maniavaiheen iskevän kohta päälle noitten ostosten kanssa! Ravintolaruokailun jälkeen mentiin vielä porukalla tutkailemaan iltaista kaupunkia. Riksakuskit ja aurinkolasikauppiaat ahistelee meitä tääl joka nurkalla ja kannabistaki meille jo koitettiin myyä.

Tänään käytiin Villen kanssa pyörimässä vanhassa kaupungissa, joka on kyllä hieno! Seuraavaksi pitäsi varmaan vuokrata pyörät jotta liikkuminen tääl vähän helpottuisi. Kaiken kaikkiaan ihmiset on tääl hirveen ystävällisiä ja herttasia meitä kohtaan ja Hyn vastaanotto täällä sai meijät tuntemaan olomme turvalliseksi ja toivotuksi.

Vatsa voi hyvin, itseasiassa paremmin kun Suomessa. Tai sit tää on vaan tyyntä "myrskyn" edellä.

ps. Netti toimii vaihtelevasti ja on pyllystä, joten kuvia en nyt jaksa lisätä.
pps Onnistuimpas, mut tää netti on kyl silti vähä peppusesta.

Perillä Huessa

No alotetaanpas tärkeimmästä. Hki-Vantaalla meidän lähtöselvitystä tehnyt työntekijä oli ekalta BB-kaudelta tuttu Antti A.! Jos joku nyt ei satu muistamaan, ni hän näyttää tältä: http://www.sub.fi/bigbrother2005/uutiset.shtml?410313

Lennot oli pitkiä, ja odotteluajat Frankfurtissa ja Hanoissa myös liian pitkiä, joten kivaa oli. Vietnam Airlines oli kyllä lentoyhtiö paikallaan, palvelu pelasi. Pitkällä lennolla kaikilla oli oma ruutu, mistä pysty valitsemaan leffoja, musiikkia tai pelejä kaukosäätimellä. No ne äänet kuulu vähän huonosti, mutta ei haittaa. Ekaksi meille tarjoiltiin juomia, sai valita aikalailla mitä tahansa, ja pähkinöitä. Alkoholivalikoima oli myös laaja, ja huomasinpa muiden kanssamatkustajien liikkeistä, että alkoholiakin sai santsata pitkin matkaa. Ja ilmaiseksi siis! Juoman jälkeen tuli ruoka ja kahvi, minkä jälkeen tuli yö, ja ikkunat peitettiin ja aasialaiset meni peiton alle. Yöllä sitten sai nuudelikeittoa, ja aamulla vielä aamupalaa.

Hanoin lentokentällä hankittiin prepaid-liittymät. Miun numero on 01669614106, jos joku haluu laittaa viestiä. Puheluun en ehkä vastaa. Nostimme rahaa kentältä, ja huhujen mukaan joku matkaseurueestamme nosti kahdeksan miljoonaa.

Pasin kanssa syötiin jossain ravintelissa. Pasi tilasi seafood spagetin(mistä tietysti kauhistuin, kun merenelävistähän saa helposti ruokamyrkytyksiä, nimim. hygieenikko) ja mie päätin ottaa varman päälle ja tilata kasviskeiton ja riisiä, koska tarjoilija oli sitä mieltä että riisiä kuuluu ottaa. Pasin ruoka oli hyvää, eikä myrkytystä oo vielä ilmaantunu, ja miun ruoka oli vihreitä reikäisiä(madonsyömiä reikiä!) lehtiä vedessä. Tästä voi nousta vain ylöspäin. Kuva voi ilmaantua tänne joskus. :)

Huen lentokentällä meitä vastassa oli Hy, joka paljastui mieheksi! Hän on amerikkalainen, jolla on vietnamilaiset vanhemmat, ja on siis asunut aina USAssa, kunnes tuli vuosi ja muutama kuukausi sitten tänne vapaaehtoishommiin. Tilataksilla ajeltiin meijän hotellille, joka on Binh Duong III. Tehtiin varaus netissä Binh DUong ykköseen, mut kolmoseen pädyttiin, koska sama omistaja, ja DIak-opiskelijat on paljolti ollut kolmosessa. Henkilökunta on mukavaa ja ystävällistä. Asutaan Pasin kanssa kahen hengen huoneessa, jossa on kunnon ilmastointi(ihan lämpöpumppu) suoraan sängyn kohdalla, joten yöllä sitä ei voi pitää päällä, jääkaappi, tietokone(käytetään kyllä pasin konetta) ja aikalailla yhteinen parveke saaran ja leenan kanssa, jotka asuvat viereisessä huoneessa. Huone on kiva. Ja maksetaan 14 dollaria per yö huoneesta, eli 7 per naama.

EIlen iltasella käytiin sitten syömässä jossain tosi kotitekoisessa paikassa, missä syötiin pikkuruisilla(lasten?) jakkaroilla nuudelia ja jotakin lihaa jonkinlaisen kastikkeen kera. Oli ihan hyvää, mutta annos oli pieni, ja ennakkoluulojen vuoksi ei uskaltanut syödä mitään vihreää enkä lihaa syönyt kokonaan röpöpöpöjen pelossa. Vaikka kaikki ruokapaikat näyttääkin kotikutoisilta pieniltä huoneilta, oli meijän valitsema ehkä kaikista pienin ja hassuin. No, ateria makso 12000 dongia, mikä on vielä heikohkon rahankäsitystajun mukaan ehkä noin 0,5 euroa. Not bad.

Ruuan jälkeen mentiin Big C -kauppakeskukseen, mikä oli iso länsimainen supermarketti. Patonkitiskillä oli sota menossa, ja vartija oli turvaamassa järjestystä. Patongeista siis ihan tapellaan täällä, enkä ihmettele, kun eihän tuo leipävalikoima ollut oikein kattava. Pasi meni jonoon ja sai tietysti valkoihoisena jonon ohi. Hienoa! Valkoihoisena meitä muutenki osotellaan ja ihmetellään hyväntahtosesti ja monet moikkailee ja hymyilee meille, eikä siis ilmeisesti ajatella että myö turistit oltais täällä tuhoamassa heijän maataan. Mopoliikenne on aika hurjaa eikä liikennesääntöjä näytä olevan. Kuvia seuraavassa jaksossa kenties.

Jee jee, huomenna lähetään!

Huomenna koittaa siis suuri päivä ja matkaan lähtö. Bussi lentokentälle starttaa klo 5.16 ja siihen mennessä olis tarkoitus saada nukutuksi rentouttavat yöunet. Tuleva matkamme on melko Vr:mäinen, huomenna matkaan, ylihuomenna perille! Nyt on viimeisetkin matkatavarat Villen Queen of the Night silmälappujakin myöten pakattu mukaan, joten Vietnam, here we come!

p.s. Vatsa voi toistaiseksi pientä stressiruplutusta lukuunottamatta mainiosti!

Kaksi päivää lähtöön

Maanantaiaamuna starttaa matkustusmoottorit kohti Vietnamia ja tarkemmin Hue:a(Hueta? nominatiivi: Hue). Meillä on edessä kolmen kuukauden harjoittelu brittiläisen organisaation Hue Helpin lastenkodissa. Lastenkoteja on useempi, eikä vielä tiedetä tarkkaa sijoitusta. Tiistaina 14.9. ollaan perillä Huessa, lennot kulkee Frankfurtin ja Hanoin kautta. Lentokentällä pitäis olla vastassa Hue Helpistä Hy-niminen hahmo, joka jääköön vielä sukupuolineutraaliksi ajatuksissamme. Ensimmäisiksi kahdeksi yöksi on hotelli varattu ja paikan päällä etitään sitten paras mahdollinen majoitus.

Vatsan hyvinvointi on erityisesti askarruttanut mieliämme ennen matkaa. Lupaammekin raportoida täällä muutoksista, yllätyksistä ja käänteistä matkan varrella, myös vatsan näkökulmasta.